lauantai 28. helmikuuta 2015

Seinäjoen karsintakoe

Kuluvalla viikolla treenattiin kolme kertaa hallilla ja jotain pikkujumppaa päälle. Kiire on ollut ja Rieha on ollut todella vähällä aktivoinnilla tämän pari viikkoa. Treenit on olleet kohtuu vähissä, mutta ennen kaikkea Rieha on saanut tosi vähän liikuntaa ja semmoista yleistä mukana oloa. Pystykorvat on olleet aika pitkälti hyvässä hoidossa, niillä aktivointia on ollut varmasti huomattavasti enemmän.

Ihmeen hyvin Rieha on näiden parin viikon aikana pärjännyt. Se on ollut hyvin huomaamaton, kiltti ja nukkunut paljon. Sanoisin jopa, että se on ollut apaattinen. Rieha vaan sopeutuu ja minkäänlaista häiriökäytöstä ei ole esiintynyt. Joku voisi sanoa, että sehän on ihan tyytyväinen, mutta kyllä se on kaikkea muuta. Aktiivinen koira tarvitsee ja ansaitsee tekemisensä, silloin se herää eloon. Apaattisuus ei ole yhtä kuin tyytyväinen koira. Toki on mahtavaa, että koira pärjää hetken vähemmälläkin tekemisellä, mutta noin pääsääntöisesti se ei saisi olla normaalitila. Ne pienet hetket, kun se on päässyt tekemään, oi sitä onnea! Onneksi päästään pian normiarkeen.

Mutta ei siitä sen enempää. Treeneistäkin tulee vaan lyhyt briiffaus. Treenattiin paljon liikkeiden alkuja, jättöjä ja tunnaria monella eri tapaa. Loppuviikosta treenattiin ilmettä, koska tänään oli edessä maajoukkueen karsintakoe Seinäjoella, Vähän jännitti lähteä, kun viime viikot on olleet haipakkaa. Lähdettiin kuitenkin, reippaasti aamuseitsemältä.

Koirakoita oli paikalla 35kpl, tuomareina toimivat Salme Mujunen ja Tiina Heino. Saatiin arvonnassa onnennumero 13. Liikkeet oli jaettu kolmeen osaan, ensin paikkamakuut, sitten puolet liikkeistä Mujusen kehässä ja puolet Heinon kehässä. Kehät olivat peräkkäin, eli käytännössä kaikki liikkeet tehtiin putkeen, eikä palkata voinut. Häiriötä tuli myös kivasti, kun kaksi kehää pyöri vierekkäin.

Pisteet ja kootut selitykset:

Paikkaistuminen 9.5: Tuomari sanoi, että olisi halunnut suoremman lähtöasennon, nyt toinen tassu oli taaempana. Lisähäiriönä Riehan viereinen koira meni maahan ja oli aika lailla Riehaa kohti kun tultiin piilosta.
Paikkamakuu 10

Seuraaminen 7: Olipa vähän levotonta, taas. Alku oli hyvä, sitten välissä tapahtui vaikka mitä ja loppuun taas parempi. Sanoin myös kesken seuruun väärän käskyn. Olen treeneissä käyttänyt paikan muistutteluun "Muista"-käskyä ja nyt sanoin sen vahingossa juoksuun lähdettäessä. Rieha kuuli vaan "MMM.." ja painui välittömästi maahan. Voi huoh, ei näitä jatkossa.



Ruutu 9.5: Vähennys luultavasti lopun seuruusta, joka hieman keuli.



Zeta 6: Alku meni hienosti, mutta sitten istuminen meni seisomiseksi :(. Tosi kurjaa, se on ollut aika lailla varma. Tämä harmitti eniten koko kokeesta.



Ohjattu 8,5: Merkki ok, kapuloille mennessä vähän katselee sivuille, nostaa kuitenkin hyvin. Luovutus oli aivan priima, siitä oli ylpeä.



Luoksetulo 8,5: Omat pysäytykset tuli taas missä sattuu. Tuli suoraan sivulle, vähän viipyillen.



Hyppy 8.5: Hitaammin takaisin, luovutus olisi voinut olla hinasen tiiviimpi.



Tunnari 9: Tässä meinasin alkuun itse mokata koko liikkeen, kun luulin viereisen kehän liikkurin käskyä omaksi ja meinasin kääntyä ympäri liian ajoissa... Huh. Rieha teki ihan ok työtä, potkaisi oman heti alkuun vähän kauemmas, mutta nosti heti kun osui.



Kaukot 8.5: S-I vaihdossa liikkui, oli liian etupainoisesti. Muuten hyvät vaihdot. Mutta erityisesti olin tyytyväinen jättöön, jossa ei tullut "tylsyyttä" ja oli skarppina. Välillä kuunteli jotain takana olleesta kehästä, mutta se ei vaikuttanut onneksi käskyihin.



Yht. 269.5p. 1-tulos, sijoitus 22/35.

Kokonaisuutena olin tosi tyytyväinen menoon. Häiriö ei haitannut, liikkeiden alut pelasi tosi hyvin ja paikkikset oli hienot. Vire oli seuraamisessa vähän turhan korkea, pitäisi purkaa Riehaa enemmän (mutta kun en vaan jotenkin uskalla). Kokonaisuutena se teki iloisesti ja reippaasti. Häntä heilui ja se palkkaantui hyvin. Ennen kaikkea, meillä oli yhdessä tosi mukavaa!

Tuloksellisestikin olin tyytyväinen, tuossa 270 pisteen paikkeilla oli tosi monta koiraa, eli ei ollut isosta kiinni parempi sijoitus.

Hauska reissu, voidaan joskus toistekin lähteä isojen koirien kisoihin :).

lauantai 21. helmikuuta 2015

Mummon synttärit ja viikon treenit

Tuike täytti tiistaina 11 vuotta. Se on edelleen reipas mummo, tänäänkin lenkillä se halusi kantaa lelula jatkuvasti ja juoksi isompien mukana kuin vettä vaan. Ihana, innokas pieni partiolainen!


Rieha on tällä viikolla treenannut pariin otteeseen. Maanantaina oltiin Haukkuvaarassa Maaritin, Hennan ja Sadun kanssa. Tehtiin Oilin oppeja. Metallinoudossa asennetta ja lisäksi yritin opettaa Riehaa ottamaan kapulan vinosti. Se tekee sen välillä luonnostaan ja ote on silloin aina loistava. Nytkin kun treenattiin, niin se onnistui välillä tosi hyvin. Ehkä sitä pitää yrittää vaan vahvistaa, siirtyisikö se sitten aina heittoihinkin.

Kaukoissa tehtiin vähän häiriötä ja lisäksi niitä skarppeja jättöjä. Oli alkuun aika vaikeaa, kaukojen jättö tuntui olevan Riehalle käsky alkaa touhuamaan jotain muuta. Treenikaverin tiukat silmät kuitenkin valvoivat ja saatiin Rieha kiinni näistä. Palkkailin sitä satunnaisesti lelulla ja namilla ja meno parani huomattavasti.

Tunnari tehtiin liikkuroituna, mutta vaan kahdella kapulalla. Se sujui hyvin. Loppuun tehtiin paikallaolot, joissa ei huomatettavaa. Lisäksi jumpattiin vielä vähän luoksetulon stoppeja.

Tiistaina Rieha kävi hierojalla ja olihan siinä tokojumeja. Kiersi aika voimakkaasti vasemmalle. Varmasti osansa on sillä, että ollaan tehty niin paljon seuruuta. Jumeja auottiin ja seuraamistreenit kiellettiin hetkeksi.

Perjantaina käytiin kisatokovuorolla, mutta ei tehty seuraamista. Sen sijaan Rieha sai tehdä merkkiä ja ruudun hakemista niin, että merkiltä tuli lähetys satunnaisesti joko oikealla tai vasemmalla olleeseen ruutuun. Yhtään ei hämääntynyt tästä ja luki aina tosi hyvin suunnan. Paikassa sen sijaan oli vähän huomattamista, eli sitä tehtiin erikseen.

Kaukoissa muistuteltiin taas jättöjä ja niissä olemista. Paranee ehkä kerta kerralta?

Tunnaria tehtiin kaksi kappaletta. Ensin kahdella kapulalla, sitten pitkällä rivillä. Erityishuomiota nyt tässäkin aloitukseen, eli lähinnä siihen, kun käännyn ympäri. Haluaisin, että se on siinä skarppi ja ryhdikäs. Pitää ottaa tähänkin satunnaispalkkaa ja vapautuksia pelkästä hyvästä odottelusta.

Paikallaolot sujui muuten, mutta makuussa meinasi lopussa reagoida viereisen koiran käskyyn. Ei ole pitkään aikaan tehnyt tuota, mutta nyt oli jotenkin yli-innokkaana. Ei paineita siitä.

Siinäpä pikaisesti tämä viikko, kiirettä pitää noin muuten.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Synttärisankari, Oilin oppeja, rallytokokoulareita ja terveysuutisia

Unohdin mainita täällä, että Viima täytti viime viikolla 9 vuotta. Joka vuosi se muuttuu yhä itsetietoisemmaksi ja sympaattisemmaksi porokoirarouvaksi :). Toivomme sille edelleen reippaita vuosia, pitkiä lenkkejä, rakkaita leluja, Pitkiä Koiria, vimmattua hännän heilutusta, villihaukkuja ja hyvää ruokaa!


----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lauantaina päästiin Riehan kanssa Huotarin Oilin huippuoppiin. Hallilla vierähti 8h, kun muiden suorituksia oli niin kiva seurata. Itsellä oli vähän hankalaa miettiä, mitä tehtäisiin, mutta sitten kun toinen koirakko teki koemaisen suorituksen, niin päätin tehdä saman. Oli kyllä antoisa päätös! Oili tuomaroi jokaisen liikkeen ja saatiin kirjallinen sekä suullinen palaute joka kohdasta.

Tälläistä palautetta saatiin:

Metallinouto:
- koira tuli kivasti sivulle liikkeen aloitukseen
- heitettäessä liikautti pienesti tassua
- kiva vauhti
- kanto oli vaikea, mutta selvisi siitä hyvin, ei kilisyttänyt matkalla
- eteentulo vajaa, luovutus siisti
- sivulle tulon käskyllä tiivisti eteentuloa, toisella vasta sivulle

Vahvista palasia, eritysesti eteentuloa ja ennakoimattomuutta. Älä tee isoa numeroa. metalli pitää vaan aina tehdä.

Luoksetulo:
- jätössä saattoi jäädä toinen kyynärä ylös, siinä tarkkana
- tosi hyvät jäävät, stopissa olisi voinut työskennellä vähän voimakkaammin, maahan hyvä
- hyvä vauhti
- eteentulossa tuli vähän jalkojen päälle
- ennakoi sivulletulon
- liikkeen alku hyvä

Kaukokäskyt:
- kaksoiskäsky sivulla maahanmenoon
- tripla ekaan istumiseen
- fokus hajosi, katseli alussa
- tekniikka hyvä, paitsi S-I
- loppuperusasento upea

Riko kaavaa. Palkkaa fokusesta, kun kävelet pois tai kutsut luokse. Häiriötä enemmän.

Ohjattu:
- karkasi merkille ennen liikkeen alkua
- olisi voinut olla määrätietoisempi sekä merkillä, että noudossa, vauhti hyvä kuitenkin
- hyvä luovutus

Zeta:
- hyvä alku
- hyvä istuminen, seisomisessa vähän kääntyi, maahan hyvä, mutta haisteli nopeasti
- seuruu voisi olla siistimpi
- kiva kokonaisuus

Muista omat linjat kävellessä, ei saa ajatua merkkien tasolle.

Ruutu:
- merkki tosi hyvä
- fokus ei ollut ruudussa, ei katsonut ruutua ollenkaan
- kävi häiriömerkillä, mutta korjasi ruudun
- jäi etureunaan, mutta oli siististi
- ohjaaja käveli väärän linjan
- loppu loistava, ihan suora seuruu ja hyvä vauhti

Muista aina bongauttaa ruutu aloituksessa, koiran pitää itse osata se hakea (Riehahan tämän siis osaa, mutta jostain syystä en tehnyt valmistelevia nyt ollenkaan).

Tunnari:
- jäi sivulla korpppikotka-asentoon
- nosti oman ja tiputti, vasta nuuskittuaan muita toi
- puri ja luovutti väljästi
- mennessä parempi vauhti kuin tullessa

Pureminen saatava pois. Koemaisia tunnareita muiden liikkeiden jälkeen. Alkuun helppoja parilla kapulalla, sitten paljon kapuloita.

Seuruu:
- poikitti juoksussa
- hitaassa meinasi istua
- askeleissa töni
- ääntä paikallaan käännöksissä
- perusasennot todella hyvät
- kontakti parempi alussa

Tarkkana kokeenomaisissa, eli ei saa sallia huonoa menoa sielläkään.

Yleistä:
- koira vastasi tosi kivasti kehuihin
- liikkeiden alut todella hyviä, ohjaaja heti valmiina aloituksessa, tuomarit tykkäävät
- koira osaa tosi paljon, mutta voisi olla keskittyneempi
- kaikenkaikkiaan kuitenkin tosi kiva kokonaisuus

Sanoin, että Rieha tuntui vähän laimealta, johon Oili totesi, että se kuule voi olla vähän laimea, jos se on tuollaista :D.

Sanoin myös, että ei ole pitkään aikaan jännittänyt noin paljoa, ei edes kokeessa. Välit oli tosi pitkiä, kun Oili kommentoi kirjurille ja niissä tuli vähän sellainen apua-olo. Oili kehoitti harjoittelemaan pitkiä välejä, koira maahan ja itse vaan seisomaan sivulle. Hyvillä mielin voi kuulemma mennä kokeisiin :).

Tästä voi katsoa (pitkät) videot suorituksista:
http://youtu.be/u7327kaNgv4
http://youtu.be/Cb_FiKklL0w

Tämän treeni lisäksi tehtiin yksi paikkamakuu, jossa Rieha oli tosi pätevä. Kaiken päälle tehtiin vielä häiriötreeniä. Mm. kaukoja ympyrässä toisten koirien takana. Rieha on kyllä näissä ihan yllättävän hyvä. Lopuksi vielä uusi evl:n paikkamakuu. Rieha oli tosi makeasti kuulolla, ei reagoinut muiden käskyihin ja tuli hyvin luokse. Harmittavasti se sai vaan ekalla kierroksella toisen koiran takapuoleensa, kun lähti tulemaan. Pitihän sille tietysti ärähtää, mikä on minusta ihan sallittua. Onneksi sille ei jää tuollaiset mieleen ja uusinnan se teki ihan yhtä hyvin kuin ekankin. Kovemman koiran iloja :).

Pari muuta ajatusta, mitkä jäi mieleen koulutuksesta:

- Mieti aina miten esittelet liikkeen pennulle, koirat palaavat siihen tunnetilaan, minkä ekana oppivat
- Tunnarissa mukaan vaikeutusta, mutta ei painetta. Pitkiä kapularivejä, jolloin koira tajuaa, että on helpompi nostaa ja tuoda oma heti, kuin käydä läpi kaikki uudestaan. Jos menee hätäilyksi, niin ei kieltoa vaan kutsu pois. Samoin koiran voi pysäyttää ennen kapuloita rauhoittamiseksi.
- Ne selkeät säännöt edelleen, joista ei lipsuta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen suunnattiin Tuiken ja Riehan kanssa rallytokokisoihin. Avoimen luoka rata näytti tältä:


Tuike oli vuorossa heti toisena. Se oli oikeastaan sille erinomainen paikka, koska pääsi nopeasti tekemään, ei joutunut odottelemaan autossa liian kauan. Kävin sen kanssa pyörähtämässä hallissa ennen rataantutustumista ja ennen radalle menoa vaan temppuiltiin ja syötiin herkkuja. Fiilis oli oikein kiva ja Tuike oli innoissaan.

Eniten radalla jännitti houkutus, jossa oli juuri sellainen pehmonalle, joita Tuike rakastaa. Lisäksi siellä oli lihapullia rasiassa. Lähdettiin radalle ripeästi ja kauhealla lirkutellulla Tuike selvitti houkutuksen ilman ongelmia, jee!  Muutenkin rata meni tosi hienosti. Saatiin kuusi yhden pisteen virhettä, kaksi vinosta asennosta lisäksi pari kontrollipistettä ja yksi ohjaajavirhe. Mutta suurimmaksi osaksi meno oli hienoa ja 6-kyltin kohdalle oli erikseen kirjattu että hieno. 

Tuikelle siis pisteitä 94/100 ja koulutustunnus RTK2!! Olen niin ylpeä mummosta, se täyttää huomenna 11-vuotta ja teki noin pätevästi. Ajattelin jo jättää sen eläkkeelle rallytokosta, mutta ehkä harkitsen vielä uudestaan.

Rieha oli vuorossa loppupäässä. Sen kanssa vaikein kohta oli juoksusta hitaaseen kävelyyn siirtyminen, koska sen takapuoli käy siinä niin herkästi maassa. Sen kohdan radalla uusinkin, mutta ilmeisesti turhaan, eli kuvittelin vaan takapuolen käyneen maassa. Siitä -3p. Suurin moka sattui kuitenkin houkutuksessa ja tein sen ihan itse. Rieha ei houkutuksista välitä, mutta menin itse sekaisin ja kiersin vahingossa yhden ylimääräisen kiepin. Sehän tarkoittaa väärin suoritettua liikettä, -10p. Kieltämättä vähän harmitti, Rieha teki tosi hyvin.

Riehalle pisteitä 86/100 ja myös koulutustunnus RTK2. Sen kanssa ainakin jatketaan voittajaluokkaan, mutta saa nähdä missä aikataulussa. Sen kanssa rallyily on hauskaa, mutta haastavaa, koska se vaan on niin nopea.


Loppuun vielä yksi loistava uutinen. Riehan pentu Nasta on nyt virallisesti terveystutkittu luuston osalta ja tulokset olivat loistavat. Lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selkä LTV0 eli puhdas välimuotoisen lanneristinikaman osalta. Toivotaan, että lopuillakin pennuilla on yhtä hyvät tulokset!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kisatokovuoro

Päästiin pitkästä aikaa mukaan kisatokoporukan hallitreeniin. Olipa kivaa (niin kivaa, että päätin jättää kehnoja arvosteluja saaneen leffankin väliin :D)!

Aloitettiin liikkuroiduilla paikallaoloilla. Tykkäsin kovasti Riehan ilmeesta heti paikalle menossa, se on nykyisin jotenkin tosi varman oloinen paikkiksissa, eikä haittaa vaikka sen lykkää niihin tyyliin suoraan autosta. Istumisessa oli apunamit, ei liikkunut yhtään. Makuussa ei nameja ja hyvin meni sekin. Palkka vasta kummankin jälkeen, eli hieman kisamaisuutta mukaan.

Rieha odotteli hetken häkissä ja toin Tuiken tekemään vähän rallytokoa. Treenattiin vaikeita juttuja, eli hypyn ohi kävelyä, vasemmalle täyskäännöksiä ja ympyröitä, eteentuloja jne. Ja lähinnä pointtina se, että hallissa on kivaa, vaikka siellä muita ihmisiä ja koiria onkin. Hyvin Tuike keskittyi ja hypystäkin selvittiin vain muutamalla ylimääräisellä loikalla.

Sitten Riehan yksilövuoro. Aloitettiin metallihypyllä. Hirveän hyvällä ilmeellä ja vauhdilla se teki, ei ollut moittimista. Otekin oli hyvä, erityisesti silloin, kun ottaa kapulan vinosti suuhun. Millähän sen saisi aina nostamaan vinosti? Luovutuksissa oli hieman virtaa, eli meinasi nykiä, mutta muuten ok meno

Vähän kertailtiin myös merkkiä ja siitä ruutuun menoa. Merkki pelasi, mutta ruudun paikka oli hieman edessä. joten haettiin vielä läheltä oikeaa paikkaa nameja heitellen. Rieha on kova tarjoamaan ja parempi paikka löytyi nopeasti.

Tunnari tehtiin liikkuroidusti. Tänään tuli esiin taas se, että osuu heti omaan, nostaa, tiputtaa ja varmistelee vielä muita ennen kuin tuo oman. Oisiko vaan ihan intoa, kun pääsi pitkästä aikaa tuossa hallissa tekemään? Muuten oli nättiä työskentelyä, tosin kerran pyörytti kapulaa tuodessa.

Seuraamisessa tehtiin pitkää pätkää ja käännöksiä. Rieha on hieman alkanut passaamaan vasemmalle käännöksissä, niihin piti kiinnittää huomiota. Käveltiin, juostiin ja käveltiin hitaasti. Aika kiva meno noin muuten!

Loppuun vielä kaukoja. Aloin miettimään, miten treenasin kesällä, kun kaukot oli hyvässä kuosissa. Ja takapalkkahan meillä oli. Olen nyt koettanut ajaa läpi etupalkkaa, mutta se on saanut Riehan peruuttamaan esim. I-M-vaihdossa. Eli otettiin takapalkka kehiin ja sehän teki oikein mainioita vaihtoja, kisamatkastakin. Turha alkaa kikkailemaan liikaa, kun sujuu näinkin.

Ihan huippukiva treenifiilis, on tää vaan mukavaa hommaa!

torstai 12. helmikuuta 2015

Agility, long time no see

Tiistaina oli agitreenien vuoro. Edellisestä kerrasta olikin yli kuukausi, kun juoksut ja pakkanen haittasivat treenejä. Vähän jännitti osataanko enää mitään ja onko Rieha ihan irti. Mutta treeni meni tosi kivasti ja Rieha oli todella nätisti kuulolla. Siitä on vissiin oikeasti tullut aikuinen, kun se ei enää vaan sinkoile x-suuntaa omien  mielihalujensa mukaan, vaan se lukee jokaisen pienenkin ohjauksen kiltisti ja kuuliaisesti. Vielä kun itse osaisi aina ohjata :D.

Rata oli tälläinen:




Alkuun koira istumaan ja tyrkkäyksellä 2-hypylle, tämä toimi Riehalla hienosti. 3-hypylle päällejuoksu, jossa sai treenata omaa liikettä. Selkeä näyttö koiralle hyppyyn, ettei se tule oman liikkeen mukana ohi ja sitten kun tulee, niin suoraviivaisella liikkeellä kohti putkea, eikä mitään peruutteluja. Kyllä se siitä sitten.

5-hypylle vastakäännöstä ja pujottelun jälkeen persjättö. Nämä toimi hyvin. Sitten mentiikin suoraa linjaa A:lle. Hyvin luki oikean pään putkesta, kun siihen teki ikäänkuin päällejuoksun.

12-hypylle tuli liikkuva valssi, joka sujui hyvin, kun ehdin putkesta ottamaan hyvin etumatkaa. 13-14 hypyn välistävedossa sai olla taas tarkkana, että koira tuli, eikä mennyt liikkeen mukana ohi. 15-hypylle käytiin linjaamassa ja lopun puomin saikin tykittää.

Tosi kiva rata ja saatiin hyviä onnistumisia. Mitään kohtaa ei jääty jankkaamaan, jos tuli virhe, niin se korjaantui seuraavalla yrityksellä. Aika hyvä fiilis jäi ja se tuntui taas kerran ihan agilityltä!

Saatiin kotiläksyksi tehdä tuota kohdan 1-3 päällejuoksua. Käytiin sitten eilen lenkin päätteeksi sitä ottamassa, kun ratakin oli aamusta vielä paikallaan. Ja minusta saatiin aika hyvää edistystä, en jäänyt niin pahasti eteen ja Rieha ei mennyt kertaakaan 3-hypyn ohi. 

Samalla reissulla myös Tuike ja Viima saivat tehdä. Tuike oli aivan liekeissä, se juoksi minun hanska suussa putkiin ja tykitti muutenkin täysiä. Viimaa haukutti taas kovasti, kun oli niin siistiä, mutta mukavaa laukkaa sekin pisteli menemään. Kolmen koiran yhtäaikaa radalla pitäminen on muuten aika mielenkiintoista. Yksi haukkuu, toinen retuuttaa hanskaa ja kolmas kyttää narupalloa.

Vähän tälläistä menoa

maanantai 9. helmikuuta 2015

Mummo- ja treenienergiaa

Eilen oli ihana auringonpaiste. Mitä sitten, vaikka pohjoostuuli puhalsi 14 metriä sekunnissa. Tämä porukka suuntasi siitä huolimatta jäälle vähän kuvailemaan ja olipa kivaa. Veteraaniosasto nautti ja Viima oli erityisesti aivan liekeissä ja pisti parastaan. Kai tuollainen keli vaan sopii porokoiralle. Rieha viiletti menemään jossain kaukana, koska ilmeisesti muuten olisi ollut kylmä, eikä se oikein osunut kameraan. Tuike pomppi vasten innosta puhkuen ja uhmasi tuulta koko pikkukoiran olemuksellaan. On ne semmoisia murusia koko sakki!




Sitten pikaiset treenipäivitykset, jotka taas laahaa. Viime torstaina käytiin Tiinan kanssa hallilla ja Rieha teki luoksetuloa (suoraa, stoppeja), seuraamista (hidas kävely ja paikallaan käännökset, ei huono), kaukoja (miten nää onkin nyt taas niin vaikeita, tekniikkaa vaan), paikkaistumista (kuvasin Tiinan koiria samaan aikaan, hyvä häiriö, ei liikkunut) sekä merkkiä ja ohjattua (merkit hyviä, suunnissa ei ongelmaa, erikseen vielä luovutuksia vinosta, hyvin suoristi itseään).

Perjantai lepäiltiin ja lauantaina nähtiin Satu ja Naava taasen hallilla. Aloitettiin kisamaisella ruudulla, jossa satunnaisesti palkkaa eri osa-alueista. Muuten pätevää, mutta kerran meinasi jäädä leikkiinkutsuasentoon ruudussa. Se korjaantui yhdestä kerrasta. Erikseen treenaattiin vielä sivulletuloja, yritin niissä saada paikkaa hieman taaemmas seuruuseen. Nopeasti alkoikin hakemaan paikkaa, mutta samalla ehkä hieman himmasi sivulle tuloa. Annoin sen olla, koska kokeessa vire on kuitenkin aina niin korkea, että painaa varmasti täysiä.

Tunnari tehtiin liikkuroituna se oli ihan pätevä. Varmuus alkaa olla taas kohdillaan, kun oma nousee heti. Seuraamista taidettiin tehdä vaihteeksi myös, eikä siinä ollut isompaa ongelmaa. Metallinoudossa oli vähä hidas vauhti palautuksessa, eli siihen taas hetsilähtöjä ja vauhdin hakua. Kaukoja jumpattiin ja pohdittiin, miksi Rieha on alkanut peruuttamaan I-M-vaihdossa.

Loppuun vielä paikkiset Naavan kanssa, niissä ei ongelmia.




Eilen päästiin kuokkimaan isomman porukan paikkamakuisiin. Koemaiset, liikkurin kera, rivissä taisi olla kuusi koiraa. Rieha oli tosi hyvä, istumisessa pysyi kuin nakutettu, vaikka viereinen koira nousi ja lähti liikkeelle sekä meni maahan. Makuussakin oli upeasti kuulolla. Makuussa ei tullut liikettä, mutta kerran oli nuuskaissut maata, kun liikkuri pujotteli. Liikkuri älysi hyvin siinä vaiheessa hieman yskäistä ja Rieha ymmärsi lopettaa. Loppu hyvä ja napakka.

Ohjatussa tehtiin liikkurin kanssa sekä oikea, että vasen. Vasen oli hieno, oikea hankalampi, joko siellä olleen ruudun tai häiriökoirakon takia. Nousi kuitenkin, vaikka kerran jouduin ottamaan keskikapulalta pois. Merkit oli hyviä.

Seuraaminen oli tänään taas vaihteeksi hankalaa, Tuntui, että paikkaa ei normikävelussä löytynyt ollenkaan ja itseäkin hieman jo turhautti. Onneksi juoksupätkä pelasti ja sen jälkeen normikävelykin alkoi sujumaan paremmin. Loppuun jumpattiin taas kaukoja.

Tuikekin oli mukana ja treenasi rallya. Peruuttelut sujui ja muutenkin liikkeet onnistui. Mutta ne häiriöt. Nyt ei meinannut pikkujapsi pystyä menemään ohjatun noudon kapulan ohi sitten millään. Se vaan halusi niin kovasti noutaa. Namin kanssa ohiteltiin kapulaa hyvä tovi ja sen jälkeen se saikin sitten noutaa. Ei ehkä paras treeniopetus, mutta kun sillä oli niin kivaa!





Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!



keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kävelemisen vaikeus ynnä muuta

Helmikuu pyörähti käytiin. Otin taas vapaakortin Haukkuvaaraan, eli treenit lämpimässä jatkuu. Laskin, että tammikuussa treenattiin tuolla 13 kertaa, eli hyvin saatiin rahalle vastinetta. Päälle vielä kotitreenit ja muutama Taitavien tassujen kimppatreeni. Ihan hyvissä lukemissa siis ollaan. Vapaapäiviä kuitenkin muistetaan pitää ainakin se pari viikossa. Nyt lepäiltiin ja lenkkeiltiin oikeastaan koko viiknloppu. Eilen palattiin treenimoodiin, käytiin hallilla ja kuvattiin taas vähän videota.

Aloitin seuruulla ja sen käännöksillä. Voihan elämä, kun katsoo tuota videota. Riehan menoon olen aika tyytyväinen, kontakti pysyy koko ajan, häntä heiluu ja paikkakin on parantunut viime aikoina. Mutta sitten tuo oma kävely, miten voi olla niin tönkköä. Ja montako vuotta olen jotain seuraamista vääntänyt. Varsinkin käännökset on hankalia, enkä niissä kyllä juuri koiraa auta. Rieha kyllä paikkaa parhaansa mukaan, mutta senkin käännökset olisivat parempia, jos osaisin itse kääntyä luontevammin,

Mutta pääasia, että Riehaan on seuraamisen tehotreeni alkanut vaikuttamaan. Onhan se paikka vieläkin hieman edessä ja takapää irtoaa vähän noissa huonoissa käännöksissä, mutta kokonaisuutena se on taas huomattavasti siistimpää.



Tunnarissa tehtiin ensin pari vaikeampaa isolla määrällä kapuloita. Hieman meinasi Riehalla olla kiire ja kerran nosti väärääkin. Rauhoittui kuitenkin kivasti loppua kohden ja oikea koemainen suoritus meni tosi hyvin.

Luoksetulossa pidettiin hauskaa. Tein ensin suoria luoksetuloja pitkästä matkasta suoraan leluun. Ei tullut pomppuja, mikä oli tarkoituskin. Sitten treenattiin stoppeja ja suoria luoksetuloja putkesta:



Lopuksi tehtiin vielä hyppynoutoa metallilla. Rieha oli jo aika kuumissaan ja läähätti, jolloin kapulan pito aina vaikeampaa. Mutta näitäkin on treenattava, metalli voi tulla vastaan helteelläkin. Hieman meinasi vauhti hidastua takaisin päin tullessa, mutta kun vähän hetsasin niin vauhti parani.

Tänään treffattiin Tiina ja partasuut. Aloiteltiin homma metallinoudolla ja näin treenin alkuun tehtynä vauhti on alusta asti hyvä, eikä pidossakaan ole ongelmia. Näin päin metalli on hyvää fiiliksen nostatusta, kun saa noutaa ja tykittää menemään. Hieman piti puuttua luovutuksen jälkeiseen nykäisyyn, mutta senkin korjasi sitten hyvin.

Seuraamisessa tehtiin pitkää pätkää juosten ja niitä käännöksiä. Ei tuntunut kauhean pahalta, eikä vissiin näyttänytkään. Alan oikeasti olla aika tyytyväinen tuohon paikkaan, en ehkä haluakaan sitä tuon taaemmas, siitä katoaa itseltä se tuntuma.

Sitten jumpattiin kaukoja. Ja niitä todella jumpattiin ja läheltä, kun pidemmästä matkasta ei sujunut sitten ollenkaan. Virtaa oli vaan ihan liikaa. Rieha myös luuli kerran, että ollaan tekemässä luoksetuloa ja sinkosi luokse, kun annoin ensimmäisen käskyn. Ihan ei nyt kelpi ollut kartalla. Jumppa tuli siis tarpeeseen ja sain Riehan siinä hyvin ajattelemaan.

Tiina liikkuroi meille loppuun tunnari pariin otteeseen ja siinä ei juuri ongelmia ollut. Pienesti hiottiin luovutusta, mutta se oli pientä. Loppuun Rieha sai vielä hakea kilon kapulaa tasamaanoutona, koska se vaan halusi ja pitäähän sitä välillä tehdä myönnytyksiä treenisuunnitelmaan ;).