lauantai 26. huhtikuuta 2014

Arkihaaste

 Fb:ssä pyöri (monia ärsyttänyt) arkihaaste ja kuvat on sieltä. Tällä hetkellä suurin haaste tuntuu olevan blogin päivittäminen, mutta koitan muistella suunnilleen mitä ollaan tehty.
 
Viikonloppuna käytiin mökillä. Koirat lähinnä juoksi, Rieha kävi uimassa ja Viima kahlaili. Vähän treenattiin, lähinnä tunnaria.
 
Mökkilaiturilla
Sunnuntaina käytiin hallilla. Rieha treenasi kontakteja, pujottelua ja niiden yhdistelmiä. Muutama ohjauskuviokin tehtiin.
 
Treenatessa tulee hiki
Alkuviikko laiskoteltiin. Rieha toki teki pujottelua pihassa, kai sen voi laskea ylläpitotreeniksi.
 
Torstaina olikin koiran päivä ja mulla vapaa, joten päivä meni pitkälti touhutessa. Kävin tallaamassa Riehalle 200m jäljen kuudella kepillä ja x-määrällä kulmia. Jäljen vanhetessa käytiin lenkillä hiekkamontuilla.
 
 
Tunnin lenksan jälkeen ajettiin jälki. Jana meni hienosti. Rieha jäljesti muutenkin tosi mainiosti, ei ryysinyt liikaa. Kepit nousi yksi toisensa jälkeen. Viimeinen keppi meinasi tuottaa ongelmia, meni siitä hieman ohi, mutta palasi takaisin nostamaan. Oikein hyvä meno, olin tosi tyytyväinen!
 
Näin mennään, ohjaaja kuvaa :D
Ja kepit tulee reippaasti takaisin
Illalla treffattiin vielä Anna ja hanna rallytokon merkeissä. Väsättiin parinkymmenen kyltin rata ja kaikki koirat pääsivät tekemään sen pariin otteeseen.
 
Riehan into oli alkuun taas kovempi kuin järki, mutta kyllä se siitä. Tuike teki hienosti, se on pätevä. Viimaa ei meinannut eka innostaa, mutta sekin paransi koko ajan. Hieno sakki ja mukavaa seuraa treeneissä. Hannan lapset toimi hyvänä häiriönä, Tuikekin pystyi hyvin tekemään.
 
Viima ja eteentulon malliesimerkki
  Eilen lenkin jälkeen Rieha teki pari janatreeniä. Eka vähän lyhyempi jana, joka meni hienosti. Tosin tuuli pyöritti jälkeä ja meni ohi kepistä, joka oli pienen jäljen päässä. Toinen jana oli hieman pidempi, siinäkin eteni hyvin, mutta oti takajäljen. Korjasi, kun en päästänyt ja tällä pätkällä myös keppi nousi. Eli onnistumisprosentti oli sata, jos laskee kummankin janan onnistumiset yhteen :D.
 
Illalla käytiin vielä Ellin kentän avajaisissa ja Rieha teki koemaisen evl:n. Lätkäisen sen kehään oikeastaan suoraan autosta, eli ei ihan paras valmistautuminen. Ihan ok se sujui, ei suuria liikevirheitä.
 
Paikkaistuminen ja -makuu sujuivat hyvin. Näin piilosta, että istumisessa liikutti kerran tassuja, makuu oli hieno.
 
Seuruu oli hieman epätasainen. Paikka oli hyvä, mutta pää eli jonkin verran. Zeta oli pätevä, hyvät jäävät ja ok seuruu.
 
Luoksari oli hieno, ruudussa ainoa miinus, kun ennakoi ihan hinasen maahanmenoa ruudussa.
 
Ohjattu perusvarma, luovutus oisi voinut olla parempi eli suorempi. Metsku perus-Riehaa, ei ihan parasta, eli ravilla takaisin hypyn jälkeen. Tunnarissa tuusasi vähän liikaa, mutta ei nostellut. Kaukot ok, joki 10cm eteneminen. Annoin tosin väärän käskynkin yhteen otteeseen.
 
Selkeä ykkönen, vaikka kieltämättä ei ihan oltu samassa kuplassa. Oma keskittyminen siis lähinnä huonoa. Mutta kiva treeni! Lisäksi grillailtiin ja Rieha pääsi vielä juoksemaan Nastan kanssa. Mukavaa :).

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Riehan pentuja siellä ja täällä

Riehan pentu Fiini oli meillä yhden yön hoidossa. Yöreissun lisäksi käytiin Killerillä pentutreffeillä moikkaamassa Nastaa ja Primaa. Oli ihan huippua nähdä Virossa asuvaa Primaa pitkästä aikaa, se oli aika hurmaava tyttö.! Tosi tasapainoisen ja fiksun oloinen tyyppi muiden koirien kanssa. Ihmisille se oli avoin ja ystävällinen, niin kuin kaikki Riehakkaat. Leikkikin sujui hienosti, eli oikein hyvällä mallilla tämäkin pieni kelpien alku!

Tässä pari kuvaa sisarusten ja äipän miitistä.



Prima ja maastoutuminen


Tarujen hirviö, kaksipäinen kelpie?




Äippä vähän juoksuttaa lapsiaan


Ihana äiti!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pikainen treenipläjäys kuluneelta viikolta

Vähän vaivaa nyt sellainen treenimotivaation puute. Treenit sujuu, mutta into ei vaan nyt ole ihan kohdillaan. Mutta ei kai sen aina tarviikkaan olla.

Sunnuntain treenattiin kuitenkin isommin Lauran sekä Jimin ja Nastan kanssa. Nasta oli taas kasvanut jalkaa aivan hurjana ja turkkikin oli saanut mittaa. Ja voi vittsi millainen koikkaloikkija hyppytyttö se edelleen on. Ei paljon elämä jännitä :D.

Riehan kanssa oli hieman sellainen nipotuspäivä, ihan hyvällä tavalla. Aloitettiin merkillä, jossa oli ensin häiriönä kapuloita, sitten lisäksi leluja. Alkuun Rieha tarjosi merkkiä yhdelle kapulalle, eli ihan ei malttanut. Hyvin alkoi kuitenkin sulkemaan häiriöt pois. Näki, että oli haastavaa, kun joutui väistelemään lähellä merkkiä olleita juttuja, mutta meni kuitenkin. Sitten lisättiin vielä vähän haastetta ja Laura heitti narupallon merkille samaan aikaan kun Rieha lähti. Tämä oli aika paha ja Rieha joutui taas miettimään mitä tekee. Selvisi siitäkin onneksi. Loppuun se sai juosta pelkkää merkkiä, että jäi vähän helpompi fiilis.

Seuraavaksi tehtiin häiriöseuruuta ja täytyy sanoa, että tässä Rieha loisti. Kontakti ei tippunut oikeastaan kertaakaan ja paikka oli hieno. Ihan oikeasti teki töitä mahtavassa vireessä. Viime aikoina seuruu on tuntunut tosi hyvältä, jee! Tehtiin erikseen myös käännöksiä, nekin sujui aivan tosi hienosti ja pää pysyi paikallaan.

Tunnarissa ensin yksi normaali ja sitten siihenkin häiriötä lelujen ja ohjatun kapuloiden muodossa. Pelkät ohjatun kapulat jätti huomiotta, mutta kun lelut tuli mukaan, niin alkoi nostelemaan sekä kapuloita, että leluja. Siitä piti hetki keskustella, mutta selvitti ongelman loppupeleissä hyvin.

Siinä olikin aika paljon pohdittavaa pienelle kelpielle yhteen treeniin, joten loppuajan Rieha rallasi Nastan kanssa :).

Eilen oli vuorossa agitreenit ja ennen sitä treffattiin Annoja Killerin parkkiksella. Mulla oli koko sakki mukana, eli pystäritkin pääsi mukaan. Tarkoitus oli tehdä ihan rallyrata, mutta tuuli oli niin kova, että kylttien paikallaan pysyminen oli mahdotonta. Treenattiin siis temppuja ihan erikseen.

Tuike oli tosi pätevänä ja sai samalla hyvää häiriötreeniä. Avoimen liikkeet on edelleen aika kivasti hallussa ja takapään käyttö parantuu jatkuvasti. Viimakin rallyili, tosin vasta myöhemmin ja sekin oli suorastaan liekeissä. Jännä, miten se tykkää tästä lajista sille päälle sattuessaan oikein kovasti.

Riehan treeni koostui sekalaisesta tokosta, tottiksesta ja rallytokosta. Tehtiin mm. jääviä juoksusta, luoksarin stoppeja kierroista ja seuraamista. Makea ilme ja meno sillä oli läpi treenin.

Agitreeneissä oli mukavan haastava pätkä (löytyy Tiinan blogista, en saa itse piirretyksi). Siinä oli hauskoja juttuja, mm. sylivekin treenausta esteille 3-4. Se oli suht haastava kohta, mutta loppupeleissä sujui aika hienosti. Edelleen, puhuttiin paljon linjauksesta, millä Riehan kaarroksia saa pienemmäksi. Mutta oli siellä oikein mainiota pätkää. Erityisen ylpeä olin pätkästä 10-13, jossa tuli ensin twist, sitten takaakierto-niisto ja Rieha pyöri niin hienosti. Kyllä me aina välillä onnistutaankin ;).

torstai 10. huhtikuuta 2014

No nyt on vermeet

Rieha sai näin hienon edustuspannan. Ei enää tarvitse ihmisten arvailla rotua :D.
 

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Avustajakoiran avustajakoira

Eilen päästiin tekemään oikeasti hyödyllistä treeniä, kun Hanna pyysi meitä avustamaan invalidiliiton avustajakoiran treeneissä. Tottakai oltiin heti mukana ja oli kiva nähdä, miten avustajakoira toimi. Meidän tehtävänä oli toimia häiriökoirakkona, käveltiin vastaan, kierrettiin paikallaan olevaa koiraa ym. Riehalle oikein kivaa seuruu- ja kontaktitreeniä ja se oli kovasti innoissaan. Hienosti se toimi, vaikka iso sähkökäyttöinen pyörätuoli oli uusi juttu: Mutta on sen kanssa vaan helppo mennä.

Häiriötreenin jälkeen treenattiin vielä Hannan ja Annan kanssa tokoa. Ja hei, vähän tottistakin. Ehkä pitäisi silläkin saralla vähän aktivoitua...

Rieha sai ensin noutaa Hannan 2-kiloista kapulaa. Kuulemma pk-tottissääntöihin on tullut uusi kohta, jonka mukaan koiran pitäisi ottaa kontakti ohjaajaan kapulan heittämisen jälkeen. Ainakin tiukimmat tuomarit tuosta rokottavat. Riehalle olen sitä treenannut ohjattuun, mutta pk:n iso kapula on niin siisti, että täytyy ottaa tosissaan työn alle. Nyt palkkasin siis myös siitä. Itse kapula nousi reippaasti ja palautuskin oli hieno, laukaten hyvää perusasentoon.

Mutta voi, Rieha näytti taas tauon jälkeen niin pieneltä ison kapulan takana napottaessaan! Onneksi se on myös sairaan pätevä ja reipas, joten ei haittaa :).

Sitten tehtiin Riehalle siirtymätreeniä ja erityisesti luoksetulon aloituksia häiriössä. Ja voi, miten hienolla ilmeellä se tekikään! Häiriöt ei juuri vaikuttaneet ja kupla oli niin täydellinen. Anna kävelytti meitä ympäriinsä, en säätänyt yhtään ja Rieha oli ihan mukana. Noin hienosti, kun menee kokeessakin, niin aijai. Rieha sai tehdä vielä yhden suoran luoksarin, jossa ekalla kerralla nuuski jätössä, mutta puuttumisen jälkeen oli taas skarppi. Stoppeja tehtiin kiertämällä lastenvaunuja, hyvin pelasi nekin.

Tosi hyvä ja napakka treeni, asenne kymppi! Vähän on ollut treeniväsymystä, mutta kun pääsee treeneihin ja tekemään asennetyypin kanssa, niin unohtuu :).

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Viikon varren treenaukset

Kaikenlaista ollaan taas tehty, päivitykset ei ole ihan ajantasalla. Tässä kuitenkin pikainen briiffaus.

Maanantaina Rieha ajoi yhden jäljen, 5 keppiä, 6 kulmaa ja pituutta 200m. Ei vanhentunut kovin kauaa ja ehkä siitä johtuen Rieha kaahotti. En ole löytänyt meidän jälkiliinaa, eli tämäkin jälki mentiin flexissä, mikä ei tosiaankaan ole paras koiran jarruttamiseen. Tästä johtuen Rieha painoi yli yhdestä kulmasta ja oikaisi siitä viimeiselle suoralle, jättäen kaksi keppiä. Jana oli hyvä ja nuo kolme keppiä nousi hienosti, eli jotain positiivista kuitenkin.

Ehkä nyt pitäisi oikeasti panostaa vermeisiin, ei naurata roikkua flexissä innokkaan kelpin perässä...

Matka 400m
Kepit 9/11
Kulmat 10/11
Janat 2/2

Tiistaina oli agitreenit, jotka meni niin kauhean kivasti! Oli tosi hauska rata ja me oikeasti onnistuttiin monessa kohtaa. Yllätin ihan itsenikin miten kivasti jotkut kohdat meni. Kontaktit ja pujottelut onnistui myös, eli oikein hyvä mieli jäi.
 


Alku meni hyvin. 4-hypyllä hiottiin vähän omaa sijoittumista ja pujotteluun lähetys muutettiin takaaleikkaukseksi, sillä saatiin menoa sujuvammaksi. 12-hypyllä olin tosi epävarma ehtimisen kanssa. Mutta kun pystyin lähettämään Riehan 8-hypylle ja putkeen ajoissa, sain hyvän etumatkan ja sitä kautta ehdin ohjaamaan takaakiertoa ja päällejuoksua 12-hypylle.

Lopusta puuttuu yksi hyppy, eli pujottelusta mentiin vielä toiselle hypylle, joka suoritettiin toiseen suuntaan kuin 18-hyppy. Siinä testailtiin pari ohjausta ja hauskasti näki koirasta, mikä sille sopii. Hyvä treeni!

Keskiviikkona treenattiin Keuruulla Katjan ja Marjan kanssa. Oli tosi kivaa ja treenipaikkana isot nurmikentät on aivan luksusta. Tosin siellä oli kylmä ja vaikka mulla oli paksu takki päällä, niin tuuli puri luihin ja ytimiin. Rieha sai alkuun juosta Foxin kanssa ja voi sitä iloa. Se oli aivan onnessaan ja viiletti nurmikentillä hurjaa kyytiä, jääden välillä vaanimaan Foxia ihan matalana.

Koitettiin saada esiin niitä viime kokeessa esiin tulleita ongelmia. Tehtiin eka koemaisena pätkä seuruuta, zeta ja sitten ohjattu. Tarkoituksena oli katsoa ohjatun alkujumia. Seuruu ja zeta sujuivat kivasti, tosin zetassa istui ekan seisomisen. Mutta olen oikeasti alkanut löytämään jotain harmoniaa näihin liikkeisiin!

Ohjattuun haettiin viime kokeen alkua, eli valmistelin liikkeen, liikkuri lähti, mutta palasikin takaisin ja sitten päiviteltiin kera "tuomarin" muutaman hetken verran. Eli otettiin lähtö uusiksi. Ei hämännyt Riehaa ollenkaan, meni hienosti merkille, samoin nousi oikea. Mutta hyvä treenata näitä ouduompiakin tilanteita.

Metallinoudossa teemana palautusvauhti. Sain vinkiksi kierrättämisen, kun R tulee kohti. Se oli siitä vaan kovasti vaikeaa metalli suussa, lähti kyllä kiertämään, mutta metsku tippui aina jossain vaiheessa. Pitää treenata tuota erikseen. Muutenkin puhuttiin siitä, että onko Riehan odotus palkkaan liian iso tässä liikkeessä ja ei pure kapulaa kunnolla, kun odottaa lelua suu jo valmiiksi auki. Namipalkalla toi heti paljon paremmalla otteella. Herkästi sitä ajattelee, että lelu on aina se paras palkka, kun nostaa virettä, mutta eihän se niin välttämättä mene. Siirrytään siis namipalkkaukseen tässä liikkeessä.

Loppuun katsottiin vielä luoksetuloa. Siihen vedettiin alle ruutu, että saatiin koemaista menoa. Ruudussa meinasikin häiriömerkit viedä koiraa ja se kävi kääntymässä ylimääräisellä merkillä ennen kuin ruutu löytyy. Saatiin tähänkin aika kivoja vinkkejä, seuraavalla kerralla taidetaan siirrellä ruutua ja pistää koiran pää ihan sekaisin.

Itse luoksetulossa teemana kuuntelu. Ensin tein yhden koemaisen, joka sujui hyvin. Sen jälkeen oli hyvä laittaa koiralle haastetta, se kun varmasti jo tiesi mitä oli luvassa. Ensin tehtiin treeniä, jossa Riehaa häiriköitiin kutsuttaessa ja sitten treeniä, jossa häiriköinti tapahtui jo sivulla. Ensimmäinen oli aika helposti selätetty, luoksetulokutsu on niin voimakas. Sen sijaan sivulla maahanmenossa häiriköinti saikin Riehan fokuksen ihan hajoamaan. Varmaan ihan sama kävi kokeessakin. Kun se sai selkeän palautteen siitä, että ei kuunnellut ekaa käskyä, niin ilme muuttui ihan erilaiseksi. Taas kerran. Kyllä tuo kuuntelu vaan on poikaa koiran kanssa, joka osaa!

Puhuttiin paljon siitä, miten osaavaa koiraa kannattaa viedä, kun vire on kohdallaan. Silmiä avasi se, kun Katja sanoi tekevänsä Zenille monesti kuuntelutreenin ennen kehään menoa. Sillä saa koiran hereille ja samaan kuplaan v. se, että itsevarma koira tietää jo mitä tehdään ja voisi omasta mielestään tehdä sen myös ilman ohjaajaa.

Kieltämättä kun ajattelee, niin toimisi varmasti myös Riehalla. Jos ottaa esimerkiksi tuon sivulta maahanmenon. Kun tajusin viime kokeessa, että siinä on häikkää, niin treenasin sitä ulkona. Palkkasin kun teki oikein ja tehtiin useita onnistuneita toistoja. Silti se ei enää hallissa mennytkään maahan ekalla. Tilanne oli eri, Riehan fokus olikin muualla, eikä se kokenut tarpeelliseksi kuunnella niin hyvin, että olisi toimint ekalla käskyllä. Luultavasti odotus itse luoksetuloon oli niin kova, että alku unohtuu. Jos olisin treenannut maahanmenon häiriön kanssa ja olisin pääsyt kerran huomauttamaan siitä, ettei ole kuulolla ja palkkaamaan sen jälkeen hyvästä maahanmenosti, niin veikkaan, että olisi onnistunut kehässäkin.

Semmoisia mietintöjä ja pohdintoja siis. Aina löytyy jotain uutta, mahtavaa!