Huoltopäivä

Tuike ja Rieha pääsivät tänään osteopaatti Leena Piiran käsittelyyn.

Tuike oli käsittelyssä ekana ja olihan se jumissa, niin kuin jo tiesinkin. Sillä oli pahasti kuormitusta sekä etu- että takapäässä. Etupäässä sen takia, koska kompensoi kipeää takapäätä, jossa taas painaa spondyloosi. Pahimmassa spondyloosikohdassa oli ihan kunnolla turvotusta, minkä olin omaankin käteen huomannut. Selkä oli Piiran mukaan paljon pahempi kuin edellisen kerran kun hän Tuikea näki. Talvi on varmasti tehnyt osansa, plus että Tuike on juossut pari kertaa viime aikoina ihan suoraan Riehan alle ja ilmeisesti ainakin kerran mennyt ihan mukkelismakkelis. Ei hyvä kipeäselkäiselle.

Käsittelyssä näki, että teki aika tiukkaa välillä. Hienosti Tuike kuitenkin makasi, nosti vaan aina päätä ja koitti tassuilla venyttää ja työntää, sekä kääntyä selälleen. Mutta se kyllä niin luotti käsittelijään, katsoi vaan aina Piiraa silmiin, että nyt tuntuu pahalta. Mutta kovasti se sai kehuja asenteestaan, se on niin pirteä ja terhakka. Piira myös sanoi suoraan, että erilaisella tempperamentilla varustettu koira ei välttämättä pärjäisi tämmöisen kropan kanssa eli saattaisi oikeasti vaikuttaa elämänhaluun ja yleiseen olemukseen. Tuikehan on aina iloinen ja aina valmis lenkille tai hommiin, niin sitä ei oikein edes pidä kipeänä. Toki keskusteltiin myös siitä, miten paljon sen spondyloosi on vaikuttanut sen luonteeseen ja esim. tokossa ilmenneisiin ongelmiin (paikkamakuu ja motivaatio-ongelmat, terävyys). Luultavasti on vaikuttanut, mutta eipä niille enää mitään voi.

Tunnin verran Tuike oli käsiteltävänä, eikä jumeja saatu kunnolla auki. Saatiinkin suositus, että Tuikelle annettaisiin kipulääkekuuri, jonka jälkeen se vietäisiin akupunktioon, jonka jälkeen sitä voisi taas käsitellä uudestaan. Lihaksia pitäisi ensin rentouttaa, että pääsisi kunnolla käsiksi rankaan. Lisäksi se joutuu taas lenkkeilykuurille, vähän rauhallisemmalle sellaiselle. Saatiin suositukset myös lisäravinteista, öljyistä ja b-vitamiinikuurista. Back on track on edelleen päällä aina kun mahdollista.

Tuike oli käsittelyn jälkeen todella pirteä ja kun kävin sen kanssa kotona köpöttelylenkillä, niin se ravasi koko ajan. Eli ihan huikea parannus, juuri katselin edellisenä päivänä kun ei millään meinannut ravata. Toki siihen vaikutti myös se, että se oli yksin liikkeessä, isojen koirien kanssa se meinaa aina vähän keulia. Pitäisi vaan aina jaksaa lenkittää sitä erikseen, edes silloin tällöin.

Riehan käsittelyvuoro oli tokana. Sillä oli rangassa tokoiralle tyypillistä pientä vinoutta, lisäksi lihakset ovat oikealta puolelta hinasen pienemmät, sekin tokokoiiraille kuulemma tyypillistä. Oikea puoli on myös se puoli, missä sillä oli murtunut varvas.

Etuosa oli Riehalla hieman jumissa, mutta ei onneksi pahasti. Sieltä löytyi yksi lukko, jonka Piira sai avattua. Etureidet oli hyvässä kunnossa, takareisissä oli hieman kireyttä (lumihankihyppely on talvella tyypillinen aiheuttaja). Oikealla puolella takana olikin sitten ihan kunnolla kipeyttä, ei niinkään rangassa, mutta lihaksissa ja niiden kiinnityksissä. Oikea jalka oli tosi jäykkä ja sen yläosassa oli kalvot todella tiukkoja. Niitä Piira irrotteli ja kyllä muuten keepi kiemurteli, pysyi maassa, mutta potki, minkä pystyi. Nuo kalvojen kireydet on kuulemma ihmisilläkin tosi kipeitä. Syynä oikean jalan kuormittumiseen Piira piti todennäköisenä juurikin sitä murtunutta varvasta ja sen kautta pentuna opittua hieman väärää liikerataa takajalassa. Vahvistettuna toki huonolla sen puolen jumpalla ja käytöllä, mikä menee ihan omistajan piikkiin.

Onneksi saatiin oikea puoli nyt irroteltua, mutta suositteli jatkohoidoksi vielä hierontaa/fysioterapiaa/akupunktiota kerran tai pari, jos vaan ehditään ennen astutusta. Ja toki sitten omatoimista jumppaa. Käsittelyn jälkeen Rieha istui ja seisoi huomattavasti suoremmassa, eli jotain vaikutusta oli.

Keskusteltiin myös Riehan tavasta liikkua ja Piira oli kovasti sitä mieltä, että vetämistä pitäisi välttää. Huoh, helpommin sanottu kuin tehty. Sen sijaan paljon ravia ja oikean puolen taivutuksia sekä vastapäivään juoksuttamista. Sillä saa vahvistettua sitä hieman heikompaa puolta, joka on tokoiralle tyypillistä ja mitä vielä vahvistaa se murtunut varvas. Rieha-raukkahan ei osaa lähestulkoon ollenkaan esim. kävellä minun oikealla puolellani... Vilkkaalle, menohaluiselle koiralle pitäisi opettaa myös sitä, että välillä mennään rauhassa. Hyviä pointteja, tai lähinnä muistutuksia. Jotenkin sitä vaan aina niin urautuu ja erityisesti antaa keepien vaan riekkua...

Normimenoa, kuva Kati Kuuttila

Tämmöinen huoltopäivä meillä oli. Viima ei päässyt huollettavaksi, se ei sellaista arvosta. Plus, että se on oikeasti koiristani sellainen, joka menee ihan aina rennolla ravilla. Se ei riehu ja mene lujaa samalla tavalla kuin Rieha tai Tuikekaan. Toki se olisi tästä sakista se vaikein käsiteltäväkin, nimittäin jos se päättää, että sitä ei käsitellä, niin sitä ei todellakaan käsitellä (ei siis missään nimessä pure tmv., mutta se ei vaan yksinkertaisesti suostu menemään esim. maahan ja väkisin laittamisesta ei tule mitään muuta kuin totaalinen paniikki). Niin kauan kun se jatkaa rentoa menoaan, niin ei sitä väkisin aleta hieromaan :).