torstai 31. toukokuuta 2012

Pikatreenipäivitys

Eilen käytiin hallilla tekemässä hieman hyppytekniikkaa ja kontakteja. Hyvin huomasi että on ollut taukoa hyppytekniikassa ja Riehan meno oli hieman hillitöntä. Kontaktit sen sijaan sujui ihan mainiosti, tosin sille meinasi iskeä taas aivan pimeä kontaktimania. Se oli ihan joka välissä menossa kontakteille ja kun pääsi esim. puomin ylösmenolle, niin tuijotti vaan maanisesti eteenpäin lupaa odottaen ja kyyristellen. Menee ikään kuin transsiin, pimeä tapaus.

Tänään käytiin Raisan ja Jennyn kanssa nurtsilla treenaamassa. Tuiken kanssa tehtiin rallyhommia ja vähän tokoakin. Ruutu meni oikein mainiosti ja luoksarin stopitkin se sujui. Lisäksi vähän noutoa, perus tasamaata ja tunaria, kumpikin oli tosi päteviä. Rallyhommat on myös kivalla mallilla.

Rieha teki alkuun noutoa, jossa ei puhettakaan ravilla palauttelusta. Ihan sikahyvä meno ja kunnon asenne. Sitten ruutua, jossa meinasi jäädä vähän etureunaan, joten kävin leikkimässä sen kanssa pari kertaa ruudussa ja paikka parani heti. Luoksarin stopit oli hyvällä mallilla. Tein sille pari leluun vapautusta pelkästä odottelusta, kun tuppaa vähän irtoamaan kuplasta ja kääntelemään päätä. Ihan hyvin näytti skarppaavan. Jäävien erottelu oli myös ok mallilla. Loppuun Riehallekin tunari, jossa oikein hyvä nuuskinta ja oma nousi aika varmasti. Nurmikko sopii Riehalle, se on siellä aivan normaaliakin enemmän liekeissä!

Tuike sai tänään myös kesätukan, siitä kuvia huomenissa :). No, okei, yksi tänään.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Viimalle MEJÄ AVO1!!

Viiman kanssa startattiin MEJÄn koekausi Vesangalla iltakokeessa. Sää oli koepäivänä erinomainen, ei liian kuuma, muttei satanut vettäkään. Tuomarina meillä toimi Tuula Svan.

Vimps lähti jäljelle hyvin, mutta heti ekalla suoralla se tarkisteli jotain jälkeä oikean jäljen kummaltakin puolelta. Se palasi kuitenkin nopeasti takaisin jäljelle omin avuin. Tällä suoralla se antoi myös kunnon vahtihaukut jäljen vieressä olleelle peltitynnyrille (vai oliko se kenties protesti ympäristön roskaamista vastaan...). Eka makuu mentiin yli vauhdikkaasti. Tokalla suoralla tuli myös jokin pieni tarkistus, mutta siitäkin palasi omatoimisesti suoraan jäljelle. Toka makuu oli hyvä, pysähtyi ja nuuski. Loppusuora mentiin vauhdikkaasti ja kaadon se peitti sammaleeseen kuten aina tekee.

Meno oli siis hyvää, yhtään hukkaa ei tullut ja saatiin tulos 47/50p. eli AVO1. Tuomarin kommentit olivat vielä tälläiset:

"Viima tutki alkumakauksen ja aloittaa reipasvauhtisen jäljestyksen käyttäen sekä maa- että ilmavainua. Ensimmäisen osuuden alussa laajat lenkit jäljen molemmin puolin. Sen jälkeen jälkitarkasti ensimmäiselle kulmalle. Kulma tarkasti. Makaus ylitetään. Toisen osuuden alussa tarkastuslenkki jäljen sivuun, itsenäisesti jäljelle ja jälkitarkasti toiselle kulmalle. Kulma tarkasti, makaus osoitetaan pysähtymällä ja nuuhkimalla. Kolmas osuus jälkitarkasti vain yhdellä pienellä tarkastuslenkillä. Kaadolle suoraan, jonka omistaa ja peittää."

Ja vielä pisteet:

Jäljestämishalukkuus 6/6
Jäljestämisvarmuus 11/12
Työskentelyn etenevyys 10/10
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky 12/14
Käyttäytyminen kaadolla 3/3
Yleisvaikutelma 5/5

Tuomari sanoi myös että hinasen saisi olla vauhtia vähemmän, nyt jäljestykseen meni pikkaisen päälle 20min. Taitaa neitokainen olla aika varma itsestään :D.

Mutta hirmuisen pätevä eliö!! Sillä on ollut nyt ihan kunnon tulosputki päällä. Voi vaan miettiä että oliko sterkkaamisella noin iso vaikutus kaikkeen. Nyt koitetaan saada toinen ykkönen kasaan ja sitten voittajaan :).

Tässä vielä sankari poseeraa hienon palkintonsa kanssa. Lisäksi sillä on Sininen Karva, joka on ollut aivan pop viime päivinä.


----------------------------

Rieha teki päivällä pienen viestitreenin. 200m ja mutkainen matka. Yksi lähetys Raisalle ja homma siihen. Lähti ihan täysiä, mutta tuli myös takaisin ihan täysiä n. 10m, kunnes taas kääntyi ja sitten suoraan Raisalle. Ei voi pieni kelpie muistaa kun menee lujaa...

maanantai 28. toukokuuta 2012

Tämän päivän treenikertaus

Tänään oltiin Killerillä kera Jennyn ja Raisan. Rakennettiin japseille rallyrata ja iloisesti ne sitä hömppäsi menemään. Ekalla kierroksella Tuiken piti vähän ihmetellä kylttejä, joiden päällä oli kiviä, mutta sen jälkeen meno parani. Eteentuloja pitää vielä treenailla, koska ilman namia radalla vetää herkästi vinoon istumaan. Mutta oli se ihan pätevä ja ohjaajakin muisti jotenkin lukea rataa :).

Riepu teki vaan ruutua, joka oli hieman hukassa. Kai se heti näkyy kun ei olla pariin viikkoon tehty. Jäi siis etureunaan. Parin näyttöruudun jälkeen meno parani huomattavasti. Ehkä kannattaisi nyt pari kertaa aloittaa suoraan näytöruudulla? Rieha toimi myös tehokkaana taaperon viihdyttäjänä ja nähtiinpä siellä jo aikamoisia koirankoulutuksen kiemuroitakin, aika hauskoja olivat. Vimpskin söi tyytyväisenä nameja ja taapero opetteli sanomaan Viiman nimeä joka luonnistuikin kera iloisten taputusten :D.

Tämän jälkeen Vimps kävi hallilla tekemässä vähän puomia. Meno oli hyvää, kunnes sitä kävi ahdistamaan naapurikentän naksuttelijat. Mie oli niin julma etten päästänyt sitä pois ennen kuin teki yhden hyvä puomin ja kyllähän se sieltä taas tulikin ja sitten oltiin tyytyväisiä. Myös Rieha teki puomia ja meno oli kertakaikkisen pätevää.

Jottei tylsää olisi, niin ajeltiin vielä metsään tekemään Riehalle ihan lyhyt viestitreeni. Umpimetsässä yksi lähetys Raisalle ja siellä superpalkka ja homma jäi siihen. Ilme oli Riehalle hieno ja tiesin ihan tarkkaan mitä oli tekemässä.

Illan vietinkin MEJÄ-kokeessa tekemässä jälkiä. Katsotaan miten meille huomenna käy...

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Hellepäivää

Räpsin lenkillä pari taiteellista otosta. Pystykorvat pellolla (nyt ilman paimenninvahvistusta).

Porokoira poseaa


Tuikella oli niin kuuma, toivottavasti päästään kesäturkkiin pian!


Kaverit <3


Riesku kävi treenaamassa Viihdekeskuksella. Ohjaajalle meinasi tulla tatti otsaan noudon palautuksissa (mikä siinä ravissa nyt on). Onneksi treenikamut rauhoitteli ja ilman tattiotsaista ohjaajaa kapula palautuikin laukalla. Oli taas ihan sikakuuma ja lepoajat R halusi maata auton alla läähättämässä...

Viihdekeskukselta ajeltiin vielä tekemään jälkeä nurmikolle. Raisa tallasi Riehalle pienen ruudun ja lyhyen suoran jäljen. Ruutu meni hienosti, palasi heti ruutuun jos nokka kävi yhtään ulkona. Suoralla taas alussa kaahotti yli ekoista nameista ennen kuin rauhoittui. Tehdään nyt varmaan noita ruutuja, vaikka ne vähän tylsiä onkin ;) sen verran minua koitettiin vakuutella niiden hyödyllisyydestä.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Hämistreeni

Käytiin Raisan ja Naakan seurana Hämeenlinnassa toko-kokeessa. Evl:ssä edusti hienosti kaksi porokoiraa, Naru ja Taimi, onnea vielä kummallekin koirakolle hienosta menosta!

Rieha roikkui mukana seuraneitinä ja samalla päästiin treenailemaan vieraalla kentällä ja pidemmän matkustuksen jälkeen. Paikka oli tosi kuuma hiekkakenttä, ei varjon varjoa.

Duunailtiin perusjuttuja, seuruuta (hyvä, juoksupätkät erityisplus, ilme super), kaukoja (hyvää häiriötreeniä, ei ongelmia ekassa istumisessa), luoksaria (stopit oli ok, vahvistelin vielä erikseen eteentuloa ja sivulle menoa, jossa hieman meinasi ennakoida eli siinä nyt tarkkana), merkkiä (aivan pro), jääviä (maahanmenossa erottelu ei täysin varmaa, jäi kerran istumaan) ja noutoa (tässä oli isoimmat ongelmat, pari kertaa toi hyvin, mutta sitten alkoi laskemaan raville, kuumuus?).

Tehtiin osa liikkeistä ihan kehässä ja kehänauhan tuntumassa, ihan hyvä juttu. Ja hain tahallaan nyt paikkoja, jossa on ihmisiä esim. takana, että saadaan sitä äksöniä erityisesti noihin liikkeisiin, missä se jätetään ja kokee ne hetket tylsiksi. Paremmin on alkanut keskittyä, oisko meidän kupla parantunut?

Otsikko muuten viittaa myös yhteen Riehan tärkeistä tehtävistä. Joka on minun pelastaminen hämähäkeiltä. Rieha tulee urheasti paikalle kiljuvan omistajan luokse, kantaa hämähäkin pois. Työkoira, juunou, tärkeitä tehtäviä.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kuivaa ja märkää treeniä

Tänään olikin ihanan kesäinen keli. Vaikka kieltämättä treenaamiseen ei ihan niin paljon lämpöä tarvitsisi... Rieha ei kauheasti kuumalla menoa rajoita ja se vetää itsensä herkästi ihan piippuun riehumalla normaaliin malliin. Eli ohjaajan pitää osata myös säädellä tekemistä ja taukoja. Rieha vetäisi varmasti itsensä lämpöhalvaukseen jos sen kanssa vaan jatkaisi ja jatkaisi esim. lelun heittelyä.

Kuumasta huolimatta mentiin kisatokoryhmän treeneihin, johon saatiin seuraksi Anna ja Maarit. Rieha teki ihan ekana luoksarin stoppeja kahden lelun pelinä. Näitä en kuumuuden takia viitisinyt jankata, tehtiin joku kolmisen stoppia, joissa oli hyvä etupään käyttö ja that's it. Sitten siirryttiin kaukoihin, joissa Maarit toimi häiriöihmisenä. Hyvin pääsin puuttumaan pään kääntyilyyn ja hyvin oli kuulolla sen jälkeen, eli ekat istumiset sujui. Sitten tehtiin noutoa, joissa luovutuksen sätkintä on jäänyt vähemmälle ihan parin treenin jälkeen. Sen sijaan nyt mälläsi kapulaa pariin otteeseen tuonnissa. No, seuraillaan yelistyykö tämä vai oliko joku hetken päähänpisto. Muuten meno oli hyvää.

Paikkamakuu tehtiin Ruun ja Pipsan välissä. Ihan hyvin makasi, hieman oli nuuskinut jossain vaiheessa. Mutta ei helpoin makuu tämäkään, lemppari-Ruun ja ei-niin-lemppari-Pipsan keskellä :D. Siitä tehtiin vielä vähän jääviä, joissa ok meno, seisomisessa tuli hieman teputusta, mutta hain enemmänkin erottelua maahanmenon ja seisomisen välillä. Lisäksi treenattiin liikkeiden välissä palkkailua ja siinä sitä että R saisi vähän hypätä minua vasten, mutta ei haukkua. En tiedä onko mitään järkeä, mutta yritys ainakin hyvä :D.

Tuike teki taas rallyjuttuja. Sillä on jo tosi kuuma, onneksi toivottavasti ensi viikolla se pääsee taas kesätukkaan eli valepentu-lookkiin ;). Treenistä sen verran, että ai vitsi kun tykkään sen seuruuilmeestä nykyisin, tosi hyvää! Rallytemputkin alkaa sujumaan. Lisäksi koitettiin vähän luoksarin stoppeja, mutta niistä pikku-T oli sitä mieltä että mitkä stopit ja juoksi innokkaana vierelle :D. Hömppä, mikä hömppä :D.

--------------------------------

Illan treeni oli oikein sopivaa näin kesäille ilmalle. Vuorossa siis Riehan VEPE-kurssin osa 2. Olin itse mukana alussa, mutta sitten Vesku ja Rieha jäivät oman onnensa nojaan (ja hyvinpä nuo tuntuivat pärjäävän).

Alkuun Rieha teki veneestä hyppäämistä. Tehtiin niin, että mie jäin rantaa ja Vesku meni lähettämään veneestä. Matkana oli se alokasluokan matka eli vissiin 30m. R meni veneeseen mielellään. Ekalla kerralla epäröi hyppyä ehkä sellaisen 15s., kunnes lähti. Se hyppää vielä vähän epävarmasti ja siitä syystä sen korviin menee vettä, varmasti kun tulee varmuutta niin uskaltaa hypätä paremmin ja korvatkin säästyy. Toka hyppy oli ihan kympin suoritus, lähti ekalla kutsulla ja ihan saman tien. Ei varmasti paljon vaadi tämä, että tulee varmaksi.

Itse poistuin paikalta mutta olivat vielä treenanneet esineen vientiä ja veneen hakua. Esineen vienti on luultavasti Riehalle suht helppo juttu, nyt oli ollut jo ok mallilla. Se on vaan vähän turhan paljon oppinut siihen, että leluja ei tarvitse tuoda ihan käteen asti, kun niitä heitetään muutenkin. Eli oli herkästi tiputtanut esineen ennen käteen vientiä, vaikka muuten oli ollut hyvällä ilmeella. Veneen haussa eka kerta oli kuulemma onnistunut ihan hyvin, toisella kerralla oli päästänyt köydestä irti ennen rantaa. En usko että tuokaan paljoa vahvistusta tarvitsee. Varmasti meno paranee vielä jos pääsen itse mukaan apuohjaajaksi. Mutta hauska laji :D.

torstai 24. toukokuuta 2012

Ohjaustekniikkaa

Tänään vuorossa Lauran treeni, joka näytti suunnilleen tältä:


Tehtiin siinä siis kahta eri versiota ja teemana oli pakkovalssi. Eka pätkä oli numeroitu ja pakkovalssi tuli 2- ja 7-hypyille. Alun pakkovalssi sujui ihan ok. Enemmän ongelmaksi muodostui 4-hyppy, jonka R roiskaisi tosi herkästi alas. Se sujui paremmin kun vein sitä vähän pidemmälle ja annoin selkeän käskyn. Edessä oleva putki kai houkutteli niin paljon. Toka pakkovalssi oli haastavampi, R luki niin herkästi omaa ohjausta että jos olin myöhässä niin koitti kyllä tulla hypyn taakse, mutta sitten käänsi itsensä takaisin ja hyppäsi melkein vauhditta hypyn väärään suuntaan. Eli hyvin tarkkaa oli oman ohjauksen kanssa.

Aakkosellisella radalla tehtiin B-hypylle pakkovalssi-jaakotus. Tätä ollaan treenattu kyllä, mutta alkuun R lukitsi vaan rengasta. Oman liikkeen täytyy jaakotuksessa olla ihan tosi terävä ja eteenpäin suuntautuva että lähtee mukaan. Samoin kun lisättiin hypylle vielä suhina, niin R alkoi kääntymään paljon paremmin. Takaaleikkauksella putkeen, josta kiirehdin valssaamaan renkaan jälkeen. G-hypyllä meinasi taas kaarrattaa tosi voimakkaasti, mutta suhinan kanssa saatiin sitä pienemmäksi.

Vähän oli itsellä sellainen tehoton olo ja R painatti menemään niin että räkä vaan lensi. Jotenkin se yhdistelmä että mie olen ollut töissä 12h ja lähden siitä suoraan agitreeneihin ei ehkä anna ihan parasta lopputulemaa... Mutta saatiinhan me taas jotenkin sujumaan.

Tehtiin pihalla vähän tokoa myös. Kaukojen eka nousu oli hienolla mallilla kovassa häiriössä. Samoin rauhoitin noudon luovutuksia ja hyvin pysyi takapuoli maassa. Lisäksi vielä luoksetulon loppuja, joissa siis vahvistin eteentulosta sivulle menoa. Hyvä meno, käytti takapuolta tehokkaasti.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tallataan peltoja

Täähän nyt innostui... Riehalle tänäänkin jälki (nro 4 tänä vuonna ja miun tekemänä), sellaiselle metsittyneelle pellolle. Risuja riitti ja muutenkin kasvillisuutta ja ojia. Pituutta jäljelle tuli ehkä 50 askelta, mutta nyt siinä oli mukana kulma (käytännön syistä, muuten oltaisiin menty ojaan). Jälki vanheni tunnin verran ja nappulaa oli yksi kappale per jälki, paitsi kulmassa enemmän.

Ihan jäljen alussa veti taas parista ekasta askeleesta yli nopeammin, mutta sitten rauhoittui ja meni aika kivasti nenä maassa kulmalle saakka. Hieman jarruttelin sitä jossain kohti, mutta suurimmaksi osaksi meni hihna löysällä. Ja kulma oli ihan pro! Ei nostanut nenää maasta, eikä mennyt senttiäkään yli. Hieno!

Toinen suora oli hieman ekaa kiireisempi. Tuntui että Riehaa ahdisti hieman Viima, joka seuraili touhua vähän matkan päästä ja sen takia sille tuli kiire mennä vauhdilla ettei iso paha porokoira tule ja syö hänen namejaan. Hieman siis jouduin jarruttelemaan ja ihan lopussa meinasi vähän kääntyä sivuttain. Loppuun saakka selvittiin kunnialla ja voisinpa jopa sanoa että edelleen vaikuttaa ihan hyvältä tämä meno. Motivaatiota sillä on ainakin ihan hulluna. Paluujälkiä se koitti taas mennä kovasti.

Vapaapäivän ajankulku

Eilen ehditittiin kaikenmoista. Aamulenkin yhteydessä tein Riehalle jäljen pellolle. Pitutta sille tuli 50-60 askelta ja laitoin yhden nappulan joka askeleelle. Se vanheni lenkin verran eli n. 45min.

R meni jäljelle hullua kiskontaa, mutta sain sen rauhoitetuksi istumaan ennen aloitusta. Parista ekasta askeleesta ryysäsi kuitenkin ohi ennen kuin nenä meni kunnolla maahan. Mutta sen jälkeen nenä pysyi maassa, eikä edes kiskonut pahemmin. Ideaa alkaa siis olla! Se ei ihan joka nappulaa syönyt, mutta suurimman osan kuitenkin (ja Tuike tuli perästä syömään loputkin, siltä ei jää yksikään huomaamatta).

Hyvällä menolla päästiin siis loppuun, itse asiassa olin ihan yllättynyt miten rauhassa se nyt malttoi mennä. Se olisi kovasti jäljestänyt myös minun poistumisjälkiäni pitkin, eli ei se ihan pössö tässä lajissa ole. Nyt pitäisi vaan miettiä miten sille opettaisi ilmaisun jäljellä.

---------------------

Illalla mentiin kisatokoporukan kanssa Vaajakoskelle uudelle nurmikentälle treenaamaan. Päätin että otan Riehalle avoimen liikkeet liikkuroituna ja koemaisena, että näen mitä on korjattavaa. Riehan vire oli tosi korkea, se oli aivan liekeissä. Tekeminen oli ilmeeltään niin kivaa kuin olla ja voi, mutta vire ehkä hieman teki sellaista ylimääräistä nyintää ja väleissä pääsi pari komennushaukkua, kun sitä liiallisesti hillutin. Mutta jos tälläinen ilme saadaan SM:iin niin en voi olla muuta kuin tyytyväinen.

Seuraaminen: Pikkaisen pompotti etupäällään, mutta oli ihan innoissaan ja paikka oli muuten ok. Itsellä oli hieman vaikeuksia juosta kuoppaisella kentällä, mutta hyvin R pysyi mukana. Minusta 9-9,5 seuruu avoimessa.

Liikkeestä maahanmeno: Kympin liike, ei moitittavaa.

Luoksari: Ihan vähän oli nuuskinut ympärilleen jätön jälkeen. Mutta stoppi oli minusta hieno, ei ehkä ihan voimakkain mahdollinen jarrutus, mutta teki stopin heti ja kuitenkin selkeästi etupäällä. Eteentulo ja sivulle meno oli ok, ehkä jäi hinasen vinoon. Ehkä 9 tulisi tästä.

Liikkeestä seisominen:  Hyvä seuruu ja stop, pikkaisen oli niiannut kun menin sivulle, mutta jäi seisomaan ja vasta käskystä istui. En usko että siitä menisi vähennyksiä ja muuten oli hyvä liike.

Nouto: Erinomaisen hieno ilme, luovutuksessa nytkähti taaksepäin, sivulle tulo hyvä. Ehkä 9 tuon nytkähdyksen takia.

Kaukot: Jee, kympin kaukot! Häntä heilui ja se oli jotenkin supertäpäkkä. Hieman katseli vieressä seissyttä ihmistä, mutta meni silti maahan kun annoin käskyn. Nn tiedä olisiko reagoinut jos kyseessä olisi ollut istuminen Mutta tämä siis vain yhdessä siirtymässä, muuten oli hyvin kuulolla.

Hyppy: Hieno hyppy, mutta kolautti varpaita takaisin hypätessä. Siitä lähtee vissiin se -2p. Testailin tätä jälkikäteen ja kolautteli vielä pariin otteeseen, mutta sitten alkoi parantamaan. Vissiin istuu niin lähelle hyppyä, että siitä on vaikea lähteä. Tässä kävi kaksi pikkutyttöä ihastelemassa Riehaa ja kovasti kyselivät oisiko sitä saanut rapsuttaa. Rieha oli niin pro, vaikka se rakastaa lapsia yli kaiken, niin tekemistä eivät haitanneet millään lailla :).

Paikkamakuu 3min: Riehalle vaikea makuu, oli Narun ja Ruun välissä, lisäksi Raisa jäi näkyviin ja kävi välillä palkkaamassa Narua. Eli hieman Riehalla pää pyöri, mutta pysyi minusta täysin varmasti maassa (kurkin auton ikkunasta). Jollain tuomarilla saattaisi lähteä piste tuosta.

Mutta kokonaisuutena ei ollenkaan paha. Olen ihan tosi tyytyväinen jos näin menee SM:ssä, kyllä tuolla ihan reilu ykkönen tulisi. Mutta treenata pitäisi:
  • Jättöjä, ettei tule ylimääräistä nuuskintaa -> palkkaa satunnaisesti pelkästä jätöstä ja kaukoihin mennessä omasta käännöksestä
  • Noudon luovutus, ei nytkähtelyjä
  • Edestä sivulle tulot, ei turhia puolittaisia asentoja yhteenkään
  • Liikkeiden välit, että muistan olla hihkumatta ja hillumatta vaikka koira onkin super, ettei tule niitä ylimäääräisiä villihaukahduksia
Tuike pääsi kentälle myös tekemään rallytokojuttuja. Vahvistin sivulletuloja ja seuruun käännöksiä naksutellen, lisäksi niitä eteentuloja ja saksalaisia käännöksiä. Iloisella ilmeellä mentiin!

------------------------

Ennen tokoilemaan lähtöä olin käynyt vetämässä Viimalle verijäljen. Kotiin palatessa käytiin vielä ajamassa se. Pituutta sille tuli n. 600m ja se ehti vanheta n. 6h. Veri meinasi hieman loppua kesken viimeisellä osuudella, lisäksi se oli laimennettua.

Vimps nosti jäljen hienosti ja meni varmaa, kohtuu vauhdikasta menoa ekan suoran. Hieman ennen ekaa makuuta se kaarsi jäljeltä ohi, syynä läheltä löytynyt peuran tmv. jalka, jonka päällä Vimps kävi pyörimässä. Siitä pyöri tiensä takaisin jäljelle ja ekalle makuulle, jonka merkkasi ok. Siitä jatkoi matkaa suoraan, eli ei kääntynyt kulmalle. Nopeasti kuitenkin kaarratti itsensä vasemmalle ja jälki löytyi taas. Toka makuu meni myös ok, mutta teki taas saman kuin ekalla, eli ei tehnyt kulmaa makuulta, vaan meni yli josta kaarratti vasemmalle ja takaisin jäljelle. Viimeinen suoraoli selkeästi haastava ja tuntui että loppuvaiheessa se meni ilmavainulla Veskun ja muiden koirien hajun perässä (odottelivat siis lähellä jäljen loppua). Tästä syystä kaarratti sitten ohi kaadosta. Kyllä sekin sieltä sitten löytyi, mutta tuo loppusuora oli nyt vähän liian haastava.

Kulmia pitäisi kyllä treenata Viiman kanssa. En tiedä ehditäänkö ennen ensi viikon koetta, sinne on vaan nyt mentävä näillä mitä on.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Pk-esteitä ja esineitä

Eilen oltiin Viihdekeskuksella kolmatta kertaa viikon sisään. Saatiin paikalle osaavampia silmiä katsomaan ja päätettiin aloitella Riehalle pk-hyppyjä. Tosin en sitten uskaltanut ottaa vielä metristä estettä, sitten toko-sm:n jälkeen voisi sitä katsella. Mutta A-esteeseen tutustuttiin. Ja eihän se tuottanut Riehalle mitään ongelmia, ihan samalla meiningillä mentiin sille kuin agissakin A-esteelle. Lähdettiin heti opettamaan sille sitä että A mennään aina kahteen suuntaan ja siihen liittyy aina se haettava esine. Hyvin sujui ja hiffasi idean heti. Pulikka tuli ongelmitta takaisin ja hyvällä vireellä. Pikemminkin oli hallinnassa haastetta, sen verran kivaa tämä oli Riehan mielestä. Pitää vaan nyt miettiä millä käskyllä se menee tuolle, ehkä se kuitenkin on se noutokäsky. Ja toinen mitä pitää treenata on oma heitto, sen verran vaarallisesti pulikka lenteli :D.

Esteiden lisäksi tein kentällä vähän tokojuttuja. Seuruun ilme oli aivan priimaa taas, mikähän sekoilu siinä alkuviikosta oli. Liikkeestä maahanmenoa koitin palautella mieleen, koska tarjoili koko ajan seisomista. Se alkoi löytymään hyvin ja pystyin ottamaan sekä seisomista että maahanmenoa peräkkäin ja erotteli ongelmitta. Niin ja kapulakin tuli taas hyvällä vauhdilla.

Sitten mentiin etsimään esineitä. Otetaan Riehalle nyt vähän erilainen lähestymistapa niille, katsotaan miten alkaa toimimaan. Esineet oli valmiiksi ruudussa ja lähdin ruutuun vaan kävelemään Riehan kanssa. Tarkoituksena oli siis että ruudussa vaan hengaillaan ja koira saa itse hiffata mitä tehdään ja hirveät kehut kun nostaa esineen. Erona siis aiempaan se, että jätetään nyt kaikki näköavusteet pois. Tuskin tulee Riehalle olemaan ongelma, sillä on niin hurjan hyvä motivaatio esineiden hakemiseen. Mutta ideana on vahvistaa nenän käyttöä ja vähentää juoksemista. Rieha on kyllä niin pirun nopea että ihan varmasti juoksemallakin nostaisi esineet. Mutta vaikka käyttää nenäänsä, niin juostessa ikäänkuin vähän menee hukkaan se ihan paras nenän käyttö. Katsotaan miten lähtee sujumaan, nyt nousi ainakin esineet hyvin ja tulivat hienosti käteen saakka.

Myös pikku-T oli mukana ja tehtiin sen kanssa rallyjuttuja. Se oli kovasti innoissaan ja teki hienolla ilmeellä :).

lauantai 19. toukokuuta 2012

Uusia aluevaltauksia

Rieha pääsi eilen elämänsä ekaa kertaa VEPE-treeneihin. Itse asiassa tämä on ihan uusi laji meille kaikille. Itse en töiden takia päässyt mukaan, joten Vesku vei kelpien paikalle. Kuulemma oli mennyt ihan kivasti, sekä veneestä hyppääminen että veneen köyden haku oli onnistunut. Keli oli ollut haastava, tuulta ja aallokkoa ja se oli vissiin Riehaa vähän hidastanut. Ja onhan Riehalla oma haasteensa sen kanssa kun on kuitenkin suht pieni eläin, verrattuna isompiin kavereihin. Mutta eiköhän me tätä lajia testailla ainakin tämän neljän kerran alkeiskurssin verran. Ja onhan meillä oma venekin hankinnassa joten kesän lämpimissä vesissä on hyvä treenailla :).

torstai 17. toukokuuta 2012

Liukkaan kelpien hallintaoppia

Tänään oli vuorossa taas Riehan agitreenit. Jari oli vissiin saanut kommenttia että erityisesti Riehalle pitäisi opettaa hallintaa. Jännä, mistäköhän moinen...

Rata olikin sitten suoraansanottuna ihan hemmetin haastavan oloinen. Taas päättelin jo etukäteen kohdat, missä R lähtee lapasesta (muurin jälkeen, 11- ja 20-hypyn jälkeen). Heh, ei yhtään pessimistisesti liikkeelle. Rata oli siis suunnilleen tämä:



Alku meni ok, menin siis ottamaan 2-hypylle vastaan ja hypyn yli. 3-riman taisi tiputtaa ja kaarratti sen jälkeen tosi voimakkaasti ja liukasteli mennessään puomille. Mutta puomin kontaktit oli aivan priimaa!

Puomin jälkeen Rieha lähti lapasesta 7-hypyllä, eli hyppäsi niin pitkälle ja kaarrattaen että sillä ei ollut mitään tsäänssejä kääntyä. No, alettiin sitten opettemaan Riehalle taas sitä lyhyttä hyppyä. Eli suhinalla kerrotaan koiralle että hyppää, mutta samaan aikaan käänny ja seuraa ohjausta. Ja sehän sujui. Saatiin tehtyä ihan kivasti tuo 7-8- hässäkkä vaikka olin perässä niille mennessä ja samalla pystyin ottamaan etäisyyttä okseria varten, kun lähti kääntymään niin kivasti.

10-hypylle tehtiin niisto ja saksalainen, joissa edelleen treenattiin sitä suhinaa ja lyhyttä hyppyä. Sujui aika kivasti. 11-hypyltä se karkasi A:lle muutamaan otteeseen, mutta ottamalla tiukasti kahdella kädellä ja taas herättelemällä sitä ennen 12-hyppyä saatiin jopa tuokin sujumaan (en kyllä nyt keksi mikä ohjaus tuo on "virallisesti", mutta ikään kuin niistolla yhden siivekkeen ympäri ja minun ja siivekkeen välistä putkeen).

Pujotteluun R meni hienosti ja siinä ei ollut ongelmaa. Pujottelun jälkeen se taas yllätti ja päätti hakea puomia putken sijaan, vaikka matka sinne oli huomattavasti pidempi kuin putkeen. Heti jos oma rintamasuuntaa antoi yhtään liikaa, niin siellähän se oli. Tehtiin Jarin opastuksella treeniä, jossa otin sen pujottelun jälkeen käteen ja pyörähdin sen kanssa täyden ympyrän paikallaan ja siitä palkka. Tarkoitus siis saada R oppimaan että kannattaa olla kädessä kiinni. Siitä oli sitten helppo laittaa se putkeen. Pituuden leijeröinnin ajattelin onnistuvan ongelmitta, mutta siihen tarvittiin pari kertaa palkkausta.

Sitten tulikin ylivoimasesti vaikein hässäkkä eli 18-21. Harjoiteltiin sitä niin että 18-hypyn jälkeen valssi ja 20-hypylle tuli päällejuoksu. No, R tuli hyvin19 hypyn, mutta sitten ei lukinnut 20-hyppyä, vaan painui sen ohi ja putkeen. Tässä oli selkeästi omassa ohjauksessa puutteita, en uskaltanut liikkua kunnolla ja päällejuoksun vastakkainen käsi jäi liian pieneksi. Tätä tuunattiin ja tuunattiin ja saatiin lopulta onnistumaan. Sen sijaan putken se kyllä valitsi kovin mielellään, vaikka Jarikin vei. Toinen tapa mitä kokeiltiin tähän oli vekkaaminen ennen 19-hyppyä, josta takaaleikaten 20-hypylle, mutta edelleen se valitsi mieluummin putken. Sain kuitenkin jollain tavoin sen A:lle, jossa alasmeno ei ollut ihan niin varma kuin puomilla.

Loppusuoralla rengas hyvä, samoin 23-hypyn takaakiertoon sain hyvin ohjattua (tänk gaad noilla kontakteilla voi ottaa koiraan etumatkaa). Mutta siinä en osannut taaskaan kertoa että hyppää lyhyesti ja käänny, joten R hyppäsi sellaisen 5m hypyn suoraan kohti puomia ja siitä kun koitin kääntää, niin roiskaisi sitten 23-hypyn väärään suuntaan. Tähän taas treenattiin suhinaa ja lyhyttä hyppyä, niin johan alkoi sujumaan.

Eli treenin pointti oli siinä, että minun on opetettava sille noita lyhyitä hyppyjä ja itsensä kokoamista. Samoin on paremmin päätettävä käsky millä se tulee käteen kiinni. Tuppaan tosi herkästi radalla hokemaan Riehan nimeä, joka ei käytännössä tarkoita sille yhtään mitään. Mutta se vaan tulee minulta jostain ihan automaattisesti. Eli suhinalla opetettaisiin lyhyet hypyt ja sitten vaikka kii-käskyllä (jonka siis kyllä osaa, mutta jota minä en osaa käyttää radalla) tulisi käteen kiinni. As simple as that :D. Vielä kun osaisi joskus lukea rataa niin, että älyäisin kisoissakin nuo kaikki kohdat missä se tarvitsee noita käskyjä... Ei ole heleppoa ei. Mutta toisaalta selvittiinhän me tästäkin radasta joten kuten ja oli siellä ihan hyvääkin pätkää.

Semmoista siis :D. Väliajoilla tokoiltiin ja tänään oli ilme aivan kuosisissa taas! Seuraaminen priimaa, luoksarin stopitkin oli oikein kivoja. Kaukoissa vahvistelin taas ekaa istumista pitkästä matkasta ja pelkällä suullisella tai käsimerkillä ja hyvin sujui häiriössäkin.

Tässä vielä pari kuvaa lenkiltä. Rieha haluaa kepin:



Sitten löytyi tämmöinen aarre:



Viima vei aarteen ja kelpillä meni hermo


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Pari päivää

Tiistaina käytiin Viihdekeskuksella kisaporukan kanssa treenaamassa. Häiriötä riitti kun kentällä treenasi neljä eri porukkaa. Rieha oli jotenkin ihan ihmeellisen nuutunut, edelleen epäilen niitä tulevia juoksuja (jotka voisivat alkaa nyt heti tai sitten pantata itseään sinne SM-kisojen jälkeen, muuten jää meiltä koko skaba välistä).

Aloitetiin seuruulla, jossa se ei taas millään meinannut seurata yhden lätäkön yli, vaan suoritti kaikenmoisia akrobaattisia suorituksia että pääsi siitä loikkaamaan. Muutenkin oli normaalia kiinnostuneempi kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Lelupalkalla sain sen onneksi nousemaan ja meno parani.

Nouto oli myös ihan plääh. Se palautti ravilla ihan järjestään. Vauhtinoudoilla saatiin loppuun sähäkkyyttä, mutta silti, se ei kyllä koskaan palauta ravilla tavallista kapulaa.

Kaukoissa olen ottanut nyt tavoitteeksi sen ekan istumisen vahvistamisen häiriössä. Sekä sen että se toimii sekä käsimerkillä että suullisella yksikseen, puhumattakaan kummallakin. Se sujui erinomaisen hienosti isossakin häiriössä.

Paikkamakuu tehtiin rivissä. Meni hyvin maihin ja jäi hyvin ja pysyi, mutta oli vaihtanut lonkalle ja sen jälkeen vielä liikutellut takajalkojaan pariin otteeseen. Eli vähän oli nyt tämäkin levotonta...

-----------------

Tänään käytiin tekemässä viestitreeni uuteen paikkaan. Rieha oli täpinöissä, mutta käytti ehkä jo suurimman osan energiastaan siihen kun oltiin Raisan ja Narun kanssa b-pisteellä kun Naru juoksi. Höntäsi siellä ja jäljesti itsensä pois ja takaisin meidän jälkiä.

Oma osuus oli pituudeltaan sellainen 200-300m. Ekalla pätkällä mietti ihan hetken ennen kuin lähti, mutta sitten lähti hyvin. Minulle päin juoksi taas hyvin. Toka lähetys Raisalle olikin ehkä huonoin meidän viestiuralla. R lähti, mutta jäi n. 30m päähän. Siitä ei lähtenyt millään, vaan palasi takaisin ja koitti mm. tuoda minulle keppiä. Sitten lähti kyllä samantien kun Raisa antoi vähän ääniapua.

Mietin taas mikä oli erilaista viime treeniin. Uusi maasto ainakin. Sekä se että minun kanssa b:llä oli Janne ja Naru, joka vielä vähän haukkui. Vetikö se Riehaa sitten takaisin päin. Se oli myös aika poikki ja makasi kieli poskella mättäillä. No, mietiskellään.

Siitä ajeltiin vielä Viihdekeskukselle tokoilemaan. Nyt oli Riehalla parempi ilme kuin eilen, mutta vieläkin vähän plääh. Seuruu sujui hyvin, tein ihan lyhyttä pätkää lelupalkalla ja ilme oli hyvä. Sen sijaan noudossa palautteli taas ravilla, eli tehtiin taas vauhtinoutoja että saisi mielikuvaa paremmaksi. Vähän on nyt hukassa joo. Kaukojen eka siirtymä sen sijaa oli priimaa, vaikka tehtiin ihan Naakan vieressä. Ja sujuu pelkällä käsimerkillä ja pelkällä suullisella ja matkaa oli reilu 10m.

------------------

Tuikkusen rallyt on ihan hauskalla mallilla, ne vaikeatkin temput alkaa sujumaan. Ehkä me ne kesän kisat katsotaan tavoitteeksi.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Viimalle taas nollaa!

Tänään kisattiin äippäpäivän kunniaksi kotikisoissa. Kumpikin musta juoksi kaksi rataa, tuomarina toimi Tuomo Pajari.

Eka rata oli oikein kiva, suoraviivainen härpäke. Rieha starttasi ekana. Aloitus oli hyppy-rengas-kepit suorassa linjassa ja aika pienellä välillä. Rieha laskeutui renkaalta niin pitkälle, että oli käytännössä jo melkein pujottelun tokassa välissä. Eli olisi pitänyt osata hidastaa jo ennen rengasta. Eli pujottelusta virhe, uusi aloitus oli priimaa. Pujottelun jälkeen se sinkosikin jo väärälle esteelle ja siitä hylky. Tämän jälkeen saatiin itse asiassa aika hyvää rataa, ei vissiin tullut enää virheitä. Ja lopun vaikea suora, jossa oli pussilla ansapaikka ja kunnon vauhtisuora putki-pussi-putki-hyppy saatiin sujumaan hienosti. Eli päästiin ainakin puoli rataa hyvässä yhteisymmärryksessä :D.

Viima lähti samalle radalle hieman kohmeisesti, se ei tykkää kun pujottelu on noin alussa, kun ei ole ehtinyt vielä vauhtiin. Eli pujottelu oli aika hidas. Mutta siitä vauhti lähti vaan kasvamaan ja lopputulemana oli puhdas rata ajalla -6,46 ja samalla LUVA sijoituksella 2. Ihan mahtavaa, Vimps oli niin hieno! Se on niin varma ja vauhtikin oli oikein mainio kun ottaa huomioon tuon hitaan pujottelun. Se oli siis meidän toka nousunolla ja kyllä oli porokoira taas niin tyytyväinen itseensä :).

Toka rata oli huomattavasti haastavampi ja jo rataantutustumisessa tiesin että Riehan kanssa tulee olemaan vaikeaa. Alussa oli heti hyppy-suora putki, josta piti kääntyä jyrkästi oikealle, kun samaan aikaan edessä oli pussin suu. Huhhuijaa, vaikka kuinka yritin putkijarruttaa, niin R ampaisi putkesta juuri niin pitkälle että ehti työntää kuononsa pussiin ja siitä hylky. Sitten homma lähtikin aivan lapasesta. Seuraavilla hypyillä törmättiin toisiimme, samalla onnistuin potkaisemaan Riehaa, niin että ulahti ja sen jälkeen antoi palautetta hyppäämällä päin ja räyhäämällä. Vauhtia se ei hidastanut, siitä se ehti juosta väärään putken päähän. Seuraava ihan mahdoton kohta oli hyppy-hyppy-pussi suora, josta piti kääntyä voimakkaasti oikealle. Mie olin niin perässä että ei ollut mitään tsäänssejä. Sitten siinä tuli vaikka mitä ja käveltiin sitten radalta pois. Että semmoinen rata se, jos ekalla saatiin jotain sujumaan, niin tällä ei niin tasan mitään :D.

Viiman kanssa mentiin radalle ja ajattelin lähdössä oikein yllyttää sitä tuohon suoraan putkeen. Samaan aikaan kun juttelin Viimalle että katso, mennään putkeen jne., niin putken takana kävikin ratatyöntekijä korjailemassa esteitä. Tajusin heti, että eihän Vimps katso putkea, vaan ratahenkilöä ja oikein näki kun sen silmät kirkastui: "Tuolla on ihan varmasti joku tuttu!". Tiesin heti että ratahenkilöä mennään moikkaamaan ja sinnehän se sitten putkesta ampaisikin (vauhti oli kyllä hyvä) ja kävi pyörittämässä pyllyä. Siihen tuhraantui sitten sen verran aikaa, että vaikka muuten rata oli puhdas, niin yliajalle mentiin.

Mutta olipa kakkosiin nousu lähellä, ilman tuota omaa mokaa olisi hyvinkin ollut mahdollista. Vimpsillä on kyllä nyt hurjan hyvä fiilis, ihanaa!

Rieha taitaa jäädä nyt kisatauolle. Katsellaan sitten syksyllä omissa kisoissa taas lisää, jos vaikka saisin sitä paremmin hanskaan. Viiman kanssa olisi kiva kisata, kun sillä on noin hyvä fiilis, mutta toisaalta jännittää lähteä muualle kisaamaan. Toisaalta kesällä on taas niin paljon kaikkea muuta, että ehkä me maltetaan odotella sinne syksyyn.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Velpuolmies

Valmennusrenkaan koulutuksen päälle Rieha pääsi vielä kelpieriekkumaan. Tavattiin nimittäin Riehan velipuoli Hiski 5kk. Hiskillä ja Riehalla on siis sama emä. Hiski oli rohkea ja reipas pentunen ja vauhtia riitti, juuri niin kuin kelpilapsella pitääkin. Riehakin totesi että ok tyyppi ja kelpaa ainakin roikkumaan perässä kun neiti rallattaa :D. Eli siis hyvin tulivat toimeen.

Pari kuvaa, joista näkee että Hiski on jo melkein Riehan kokoinen :). Kiva oli tavata ja toivottavasti nähdään toistekin :)!


Oppipoikaset ja alueellinen koulutuspäivä

Päästin Riehan kanssa osaavien oppiin kun tokon maajoukkuerinkiläiset järjestivät alueellisen koulutuspäivän ihan naapurissa. Kouluttajina toimivat Katja Kiviaho ja Oili Huotari. Mulla oli hieman kurja tilanne kun jouduin lähtemään töihin kesken koulutuksen, mutta onneksi ehdin käydä Riehan kanssa kummankin kouluttajan opissa ja lisäksi alkuun oli luento, missä puhuttiin mm. kuplaantumisesta ja kisamaisesta treenistä. Oikein kivaa!

Riehan kanssa mentiin ensin Oilin oppiin. Aloiteltiin ruudulla, jossa kerroin siinä olleista ongelmista eli paikan hakemisesta oikeaan reunaan, syynä mahdollisesti merkkiin sekoittaminen. Katsottiin ensin voittajan ruutu ja siinä ei ollut mitään ongelmaa paikan kanssa, veti ihan tasan keskelle. Tosin ennakoi sitten maahanmenon, mutta kuten Oilikin sanoi, niin maahanmenoja ei kannata aina ottaa, vaan tehdä koko ruutu koiran seisoessa. Myös kuuntelutreeni ruudussa s-m-s-m, voisi tulla kyseeseen jos alkaa ennakoimaan kovasti. Erikseen sitten paikanhakua jos on tarvis, näyttöruutudulla tarvittaessa avustaen. Ja huomiona se, etten anna sen itse hakea paikkaa, vaan yksi korjauskäsky ja jos ei onnistu, niin sille näytetään paikka ja yritetään uudestaan.

Sitten otettiin mukaan merkki. Edelleen R tarjoili etupään alasmenoa, mutta asenne ja paikka oli priimaa. Merkiltä otettiin yksi ruutuun meno, joka oli sekin ihan priima, eli nyt ei tuntunut olevan mitään ongelmaa paikan kanssa.

Sen sijaan oli ihanaa kun saatiin meille tyyppillinen käytös esiin, eli Riehan komentaminen haukahtamalla kun homma ei sujukaan sen mielestä oikein. Tähän Oili kehoitti puuttumaan heti ja olemaan tosi mustavalkoinen. Olin hyvin samaa mieltä Oilin kuvauksesta Riehasta, se haluaa tehdä ja tehdä parhaansa, mutta osaa myös ottaa itse ohjat käsiin ja tykkäisi käskyttää minua toimimaan. Se siirtyy hyvin äkkiä kokeeseenkin. Kun säilytän mustavalkoisuuden, Rieha alkaa myös enemmän kunnioittaa minua. Eli ei suuttumista ja kilpaa huutamista, vaan tiukasti koira pois tilanteesta ja makaamaan kentän reunaan, eikä muuta sallita. Tiedän kyllä välillä olevani liian kiltti sille ja agin puolelta on tuo komentaminen siirtynyt myös tokoon. Se ei ole mikään herkkis, eli kestää kyllä tälläisen ruotuun laiton. Tehtiin tätä käytännössä pari kertaa eli kävelytin sen reunalle makaamaan ja siellähän se parin nousuyrityksen jälkeen makasi ihan rauhassa. Siitä kun tehtiin taas merkkiä, niin ihan kuin ilme olisi parantunut, eli fokus ei ollut enää merkissä, vaan siinä mitä minä teen.

Tuo fokusointi oli siis toinen, mihin Oili kehoitti puuttumaan. Eli R herkästi kenottaa kohti merkkiä/ruutua ja kyyristelee liikkurin käskyillä vielä enemmän kohti niitä. Tähän ihan treeniä, jossa saa palkan kun katsoo minua liikkurin käskystä. Hyvin sujui ja kuulemma ilme oli ihan erilainen heti.

Näytin Oilille vielä Riehan seuruun, koska halusin varmistuksen siihen että ollaan oikeilla raiteilla. Ja vissiin ollaan, oli kuulemma erinomaisen hienoa seuraamista. Ja olihan se, paikka oli priimaa ja kontakti lähes täydellinen (tiputti päätä kaksi kertaa, mutta se oli kuulemma niin pientä, että sillä ei ole mitään todellista merkitystä, jännästi sen vaan itse huomaa :D ). Ilmeestä tuli erityiskehut, häntä heiluu ja näyttää halukkaalta. Ei kuulemma tarvii mitään muuttaa. Hyvähyvä, paikkatreeni on siis toiminut.

Lisäksi puhuttiin tälläisen nollasta sataan sekunnissa-koiran vireen säätelystä ja siihenkin tuli ihan konkreettisiä treeni-ideoita. Eli opetetaan koira säätämään virettä ihan alhaalta ylös. Muuten saatiin kovasti kehuja yhteistyöstä ja asenteesta millä Rieha tekee. Noihin pieniin juttuihin kun kiinnittää huomiota, niin saa hiottua huippuunsa :). Olipa hassun hauskaa kuulla että potentiaalia olisi vaikka mihin :).

Sitten mentiin melkein samantien Katjan oppiin, jossa ekana teemana oli ohjattu nouto. Halusin tähänkin vaan varmistuksen siihen, että ollaan oikeilla raiteilla. Tehtiin niin kuin ollaan tehty, eli haettavat hieman lähempänä. Eka lähetys vasempaan meni pieleen, mutta siinä oli ylimääräistä hässäkkää. Uusinta oli hyvä, samoin oikea. Katja neuvoi käyttämään tässä vaiheessa vielä tosi selkeitä käsimerkkejä ja siirtämään kapulat samaan tasoon pian. Hakukaarista oli puhetta jo luennon aikana, mutta niihin ei kuulemma kannata liikaa keskittyä. Mutta suuntia voi treenata erikseenkin, esim. lenkillä. Lisäksi merkin vahvistaminen on edelleen listalla samaan malliin kuin ollaan jo tehty, eli esim. kapuloita heittämällä. Rieha on ohjatussa vielä hinasen epävarma, mikä näkyy vauhdissa, eli vauhtia voisi kasvattaa tekemällä välillä esim. narupalloja.

Loppuun katsottiin vielä luoksetuloa. Eka huomio, minkä Katja sanoi oli että painostan koiraa loppuasennossa. Eli katse ja leuka ylös, koira tulee itse eteen. Samoin meinaan avittaa sivulletulossa pienellä  liikkeellä. Nämä taas niitä omia pieniä juttuja, joista on mahtavaa kun joku sanoo.

Sitten ne stopit. Rieha teki sellaiset sille tyypilliset, ei kovin napakat. Katjan neuvot oli suht perusjuttua, joita ollaan tehtykin, eli kahden lelun pelillä pelaaminen ja pakoonjuoksut. Niillä sille saa kyllä napakat, etupäällä tehtävät stopit. Jospa tekisi nyt vaan niitä, että saa vahvistusta siihen tekniikkaan.

Olipas kivaa ja Rieha on niin päheä!

torstai 10. toukokuuta 2012

Tänään herneet kolisi!

Tein Riehalle huvikseen taas pienen jäljen, tällä kertaa nurmikolle. Tein siihen ensin pienen ruudun ja sitten n. 15m suoran. R jäljesti taas hyvin ruutuun ja siirtyi siitä nopeasti suoralle. Ei se kyllä joka namia löytänyt, veti ennemminkin vähän kylki edellä ja söi vaan toisesta askeleesta. Hyvin se jäljellä pysyi, mutta vauhti on jo tässäkin aika kovaa. Laitoin loppuun yhden kepinkin ja sehän oli Riehasta oikein hauskaa. Ei ehkä maailman hyödykkäin harjoitus. Viima kävi syömässä osan nameista ja loppuun Tuike imuroi vielä koko jäljen, että varmasti tuli puhdasta :D.
Illalla oli vuorossa Riehan agitreenit, vetäjänä Jari ja ratana suunnilleen tälläinen:



Samaa rataa oli pitkin päivää kellottaneet JATin huippukoirakot, joten pitihän meidänkin yrittää. Treenailtiin alkuun tuon ekan putken jälkein hyppykuvio, johon tein saksalaisen 8-hypylle. Ja se toimi!! Toinen vaikea paikka oli saada R kääntymään 11-hypyn takaaleikkauksen jälkeen 12-hypylle, mutta kyllä sekin päällejuoksuna onnistui kun olin selkeä.

Itse asiassa saatiin rata sujumaan aika kivasti, olin ylpeä! R irtosi ihan tosi hyvin noilla suorilla, mutta kaikista parasta oli kun saatiin nuo parit kuviot sujumaan. Tosin kyllä sai ohjaajakin juosta ja loppuun ei meinannut enää reisisssä riittää voimia. Saatiin vedettyä rata lähes puhtaasti läpi, viimeiselle hypylle tuli kielto, kun olin niin paljon jäljessä, niin kääntyi ohi (siinäkin kun olisin vaan rohkeammin juossut, niin olisin ehtinyt paremmin loppuun). Mutta ilman kieltoa meidän aika olisi ollut n. 27s ja kiellon kanssa n. 29s. Ei paha, kun seuran parhaat oli vetäneet saman radan n. 24 sekuntiin. Olin tosi tyytyväinen menoon :). En ihan vielä lopetakaan agilityä :D.

Treenailtiin ohessa myös tokohommia. Huomasin että se oli hukannut luoksetulossa seisomisen kokonaan. Eli kun sai mölleissä mennä kerran seisomisesta maihin, niin tarjosi sitä koko ajan nytkin. Naksuttelinkin sille siis seisomisia, sekä sivulta että edestä ja alkoihan meno parantua. Samalla tuli treenattua liikkeestä seisomista kuntoon. Ilme oli hyvä läpi treenin.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Tuike on rallypätevyys ja maastoja

Vapaapäivänä ehdittiin taas monenmoista. Päivällä tein Riehalle jäljen alkeita pellolle namiruudun muodossa. Eikös se oli ihan hyvä aloitus kohta 2-vuotiaalle? No joo, ei ollut kauhean haastavaa se, R pysyi hienosti ruudussa ja oikeastaan jäljesti sinne jo minun jälkiäni pitkin. Ehkä sitä voisi jo vaikeuttaa kun näyttää sillä luonnostaan kykyjä olevan? Mutta katsellaan mihin jälki-innostus johtaa... Peltojahan meillä oisi tässä ympärillä vaikka kuinka.

Illalla oli taas vuorossa jänniä hetkiä, kun ajeltiin Muurameen Rallytokomölleihin. Tuike pääsi mukaan ja osallistumaan alokasluokkaan, jossa tehtiin tällättinen rata:


Kieltämättä vähän jännitys hiipi pintaan kun katseli tuota kuviota. Onneksi rallyssa on aina rataantutustuminen ja siinä sain selvyyden epäselviin juttuihin. Radalla sai myös palkata, mikä oli ihan kiva juttu kun ei tosiaan ihan hirveästi olla treenattu noita muutamia asioita kuten eteentuloja ja takaakiertämisiä.

Rata meni aika kivasti. Kummasti kuitenkin huomasin kuinka alkoi jännittämään loppua kohden. 13- kyltillä tehtiinkin selkeä virhe, eli istutin koiran takaakierron jälkeen, kun olisi pitänyt jatkaa matkaa. Rallyssa ylimääräisestä asennosta lähtee -10p., mutta älysin asian ja pyysin uusintaa (rallyssa saa myös uusia kaksi kertaa radan aikana, näistä tulee 3 pisteen vähennys, mutta muuten liike lähtee puhtaalta pohjalta). Uusinta menikin hyvin. Oli niin ylpeä itsestäni kun tajusin tuollaisen asian, vaikka jännitinkin! Tämä on ihan selkeästi tosi hyvää treeniä ohjaajalle!

Tuike veti iloisesti ja pätevästi. Homman ei tarvitse olla tokotarkkaa, mikä on itselle välillä vaikea muistaa, eikä se sitä ollutkaan. Pääasia että homma oli iloista, kontakti pysyy ja kaikki liikkeet sujui. Loppujen lopuksi ei saatu vähennyksiä mistään muualta kuin tuolta 13-kyltiltä, eli 3 pistettä uusinnasta ja 1 piste siitä että T hyppäsi minua päin. Näin ollen meidän tulos oli 96/100p. ja sijoitus 2/8. Ei huonosti tällä treenimäärällä :D. Toki siellä oli palkkaa mukana, mutta ei tunnu ollenkaan mahdottomalta lähteä ihan oikeisiin kokeisiin testaamaan tätä huvitusta.

Kaikista parastahan tässä on se, miten iloinen Tuike oli päästessään tekemään. Ja se sai vielä palkinnoksi isojen koirien luita ja voi että se oli ylpeä kun sai kantaa paketin itse, repiä sen auki ja mussuttaa kokonaisen ison luun. Ihanuus, ei kaiken tarvitse olla niin kamalan vakavaa! Tässä vielä koko suoritus http://youtu.be/7TG08gXawcY

Mölleistä treffattiin vielä Raisa ja tehtiin Riehan kanssa maastojuttuja. Ensin esineruutua. R haki kaksi esinettä. Näki lähdön, mutta sen jälkeen mentiin piiloon. Hyvin jäi mielikuva ja kumpikin esine nousi varmasti. Se on ihan pikkuisen liekeissä tästä puuhasta...

Sitten vedettiin vielä pienet viestit. Matka oli ehkä pisimmillään 300m ja tein pari 30-50m siirtymää. Riehalla oli tosi hyvä meno, eka lähetys A-pisteelle oli ihan kympin arvoinen ja veti sellaista vauhtia että oksat pois. Minulle päin juoksi yhtä lujaa. Tokalla lähetyksellä mietti ihan hetken (sellaisen kaatuneen puunrungon luona n. 50m päässä minusta), mutta lähti ihan itse etenemään ja sitten vauhti oli taas hyvää. Raisan päässä oli palkka kelvannut hyvin ja varmasti jäi hyvät mielikuvat.

Sellainen äksönpäivä tänään. Viima vietti päivän pihahommissa, vahtien puiden pilkkomista. Käytiin me rannassakin, jossa kumpikin musta heitti talviturkkinsa. Kesä tulee!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Koemaista

Tänään oli kivassa säässä Remmin porukoiden möllitoko/grillausilta. Sinnehän mekin sitten suunnattiin. Häiriötä oli aika kivasti, haukkuvia koiria, ihmisiä jne.

Rieha teki ensin voivoita:

Paikkamakuu 3min ja 2min: Tehtiin kaksi makuuta kun seuraa tarvittiin. Kumpikin oli erinomaisia, vaikka häiriötä riitti. Ekan aikana takana käveli mm. irtokissa :).

Seuraaminen: Alku meni hyvin, mutta pitkässä juoksupätkässä tuli pari kontaktin tippumista. Sen jälkeen teki taas ok ja käännökset ja paikallaan siirtymät sujui hyvin. Hidas kävely oli hyvä.

Liikkeestä istu: Ihan hyvä oli tämä. Huomio nyt treeneissä siihen ettei siirry sivulle istuessa.

Luoksetulo: Oisi ollut aika hieno, mutta veti seisomisesta oma-aloitteisesti maihin ennen seuraavaa luoksetulokäskyä. Ilman sitä oli aika priima stoppi. Maahanmeno oli sekin priima, samoin lopetus. Ei ollenkaan pahalla mallilla nuo stopit tämän perusteella, eikä aiemmin ole kyllä tehnyt tuota että ensin seisoo ja menee sitten maihin.

Ruutu: Oli epävarma paikasta, meni taas oikeasta reunasta ja joutui peruuttelemaan keskelle. Stoppi ok, maahanmenoa ennakoi. Sivulle tuli kaarella, luultavasti oli menossa reunaa kohti. Edelleen paikan vahvistusta ja eri paikoissa.

Hyppynouto: Siis omg, tämä oli aivan outo, mutta syykin selvisi  myöhemmin eli sillä oli kakkahätä. Teki ihan hyvä suorituksen kunnes metriä ennen minua pätti tiputtaa kapulan ja alkaa haistelemaan. Uusinta oli ihan hieno.


Metallinouto: Lähti taas haahuilemaan, uusinnassa palautti ravilla. Sitten selvisi se syykin. Rieha nimittäin tämän jälkeen karkasi minulta ja säikähdin jo ihan tosissaan että mihin se menee. No, se juoksee kentän laidalle ja alkaa kakalle, jonka jälkeen oli taas ihan geimeissä mukana. Olipa taas Vuoden Reilu Ohjaaja-fiilis, kun toinen joutuu hädässään tekemään ja vielä vähän kovistelenkin...

Tunnari: Kapuloiden joukossa oli pari namia, mutta muuten koemainen. Nuuski hyvin ja rauhassa ja oma nousi hienosti. Palautti ravilla ja tiputti kapulan luovutuksessa (edellisten noutojen mukana tullutta painetta vaiko vaan treenin vähyyttä?). Vahvistusta edelleen ja loppuun vauhtia.

Kaukot: Tehtiin helpotetut, ihan vaan nähdäkseni miten tekee. No, eihän ne vielä ole lähellekkään valmiit. Osa meni hienosti, osa taas ei. Takapalkka meinaa vielä käännyttää mukana.

Eli onhan siellä vielä paljon tehtävää, siis ihan liikkeissä. Tässä koko voivoi, ei tosiaan ole meidän parasta menoa: http://www.youtube.com/watch?v=LK1cYuPzK6k

Rieha lepäili autossa pari tuntia ja tehtiin vielä avoin luokka, jossa vähän palkkailinkin:

Seuruu: Siis ihan kauhea, ei varmaan koskaan ole R tehnyt noin huonoa seuruuta. Yhteen suuntaan mennessä paikka irtosi ja jätätti ja jouduin antamaan lisäkäskyjä. Loppuun paransi taas, mutta silti. Kyllä sillä varmasti kasin oisi saanut, mutta ei vaan ollut yhtään Riehaa...

Liikkeestä maahan: Jäi istumaan, uusinta kymppi. Ollaan siis tehty paljon liikkeestä istumista...


Luoksari: No tämä oli kyllä lähestulkoon kympin liike, hieno stoppi!

Liikkeestä seiso: Pikkaisen väisti seisomisessa ja liikutti yhtä takajalkaa taakse mennessä.

Nouto: Hieno, nyt ei minkäänlaista haahuilua missään vaiheessa.

Kaukot: Rieha päätti ettei osaa istua ekalla, eli siihen kolme käskyä. Muuten hyvä. Ekan käskyn vahvistus treenisuunnitelmaan!


Hyppy: Hieno hyppy, muttei taaskaan osannut istua vaan veti maihin. Kuuntelutreeniä!!

Voihan voihan. Eipä ollut avoin luokka enää muistissa, eli joutuu kyllä treenamaan jos meinataan SM:iin lähteä sitä tekemään. Mutta tässä vielä avoimen parhaat palat: http://www.youtube.com/watch?v=9Gz6enGE1VU

Muutenkaan ei todellakaan ollut parasta Riehaa tänään. Joko se oli liian väsynyt eilisestä tai sitten epäilen että sillä on juoksut alkamassa ja hormoonit hyrrää. Se oli aika ärtsyn oloinen joillekin koirillekin. Ihmisiä sen sijaan olisi pitänyt moikkailla ja liehitellä minkä kerkesi. Olihan siellä liikkeissä toki paljon hyvääkin, en sitä sano, mutta jotenkin asenne ei vaan ollut paras. Toivotaan että olen oikeassa ja juoksun tulo vaan pistää neidin päätä pyörälle (laskin juuri ette edellisestä juoksusta on jo kohta 7kk ja edellisten väli oli sen 6kk eli hyvinhyvin todennäköisesti aloittelee kohta).

Rieha on muuten aloittanut pöydille kiipeilyn lisäksi myös roskiksen dyykkauksen. Se ei vaan vissiin aiemmin ole tajunnut roskiksen sijaintia, mutta nyt kun se on sen hiffannut, niin biojäteastia on ollut leviteltynä pariinkin otteeseen. Ja kelpielapsi tyytyväisenä vetää napaansa ties mitä...

Viima taas on kunnostaunut myyräjahdissa. Se kaivaisi pelloilla myyränkoloja vaikka tuntikausia jos saisi päättää. Voisiko tästä järjestää jonkun kisan?

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kun on vaan niin paljon kaikkea kivaa

Yövuoron ja kolmen tunnin yöunien jälkeen startattiin Annan kanssa Pieksämäelle, jossa tarkoitus oli treenailla tokohommia. Paikalle saapui myös Jenny huiskuineen. Mukava parituntinen, ei tee huonoa koskaan treenata eri paikoissa :).

Rieha teki:

Seuruu: Liikkuroitu voivoin pätkä. Voisinpa sanoa että oli ihan todella tyytyväinen. Sekä ilme että paikka oli priimaa, paikallaan siirtymät sujui ja muutenkin se oli vaan makeaa. Ihana!

Liikkeestä istuminen: Aika hyvä :). Pikkaisen se istuu sivuun, mutta tekee kuitenkin nopeasti. Mietin että annankohan jonkun tuomarin mielestä liian voimakkaan jalka-avun, siis kun ajoitan käskyä omaan askellukseen. Pitäisi videoida ja katsoa.

Luoksari: Neiti keepie oli kovasti innoissaan ja eka seisominen valui. Ihan hyvin saatiin korjatuksi (ja R korjasi myös itse palaamalla seis-paikkaan ja heiluttamalla siellä häntää :D). Maahanmeno oli hyvä. Huomio omiin käskyihin, stoppaa paremmin kun en ole liian innokas luoksetulokäskyssä. Tulee silloin kootumpaa laukkaa, eikä kiitolaukkaa ja stoppikin onnistuu.

Metsku: Tämä on nyt edelleen vaikea, ja myönnän etten ole sitä jaksanut treenata, hyihyi. Kyselee kapulalla ennen kuin nostaa, palauttaa ravilla ja kapula ei ole hyvässä otteessa. Naksuttelin sille erikseen nostoja ja hieman alkoi ilme paranemaan. Saatiin myös lainata Jennyn mini-metallia ja sen kanssa ilme oli paljon parempi. Jos nyt ensiapuna käyttäisi pienempää kapulaa. Mutta hassu eläin se on, kaikki metalli kelpaa, mutta kapulasta on nyt jostain syystä tullut erikoinen.

Ruutu: Nyt oli taas hieman ilmassa etureunaan jäämistä, mutta kun en antanut stoppia, niin korjasi itse paikan taas priimaksi. Reeniä, reeniä...

Tuike-pieni teki taas rallytokohommia. Saksalainen täyskäännös alkaa jo sujumaan, enkä itse häsää niin paljon hihnan kanssa. Samoin eteentulot alkaa olla kivan näköisiä ja niistä tulee hienosti sivulle. Lisäksi tehtiin pujottelua ja spiraalia, joissa kummassakin oikein kiva meno. T sai hakea myös metallikapulaa ja sen kanssa se on erityispätevä, ei mitään ongelmia.

Tuike pääsekin keskiviikkona rallytokomölleihin, katsotaan miten ohjaaja osaa kylttejä tavata ja pysyykö hihna kädessä ;).

Pieksämäeltä ajelin kotiin vaihdoin Tuiken Viimaan ja lähdettiin JATtilaan agilitymölleihin. Pohdin matkalla montako rataa kumpikin menee ja loppujen lopuksi Viima juoksi kaksi rataa (mölliluokka ja sen uusinta) ja Rieha kolme rataa (mölliluokka ja sen uusinta ja 1-luokan rata).

Mölliradassa oli muutama haastava paikka ja Riehan kanssa tehtiin oikeastaan kummallakin radalla samat virheet. Yksi hyppy oli ihan mahdoton, suoran putken jälkeen piti kääntyä ja vaikka kuinka koitin jarruttaa, niin R vaan paukkasi ohi hypystä. Tämä mentiin kahteen otteeseen radalla eli me tehtiin Riehan kanssa neljä kertaa ihan sama virhe. Jälkikäteen mietittynä oli kannattanut vaan koittaa ottaa etumatkaa edelliseltä putkelta, eikä koittaa ohjata takaaa. R irtoaa niin älyttömän hyvin, eikä takaaohjaus ole nähtävästi vielä ihan varmaa. Lopussa oli myös ongelmia, mutta olkoon.

Kontaktit sujui ok, ei sieltä virheitä tullut, mutta en taaskaan ollut järjestelmällinen. Unohtelin vapautuskäskyjä, mikä saattoi sitten näkyä seuraavalla kerralla Riehan varastamisena. Mutta kun ei ole selkeä, niin eihän se koirakaan voi sitä tietää milloin saa lähteä, Mutta oli siellä hyviäkin kontakteja. Eikä ollenkaan paha fiilis, vaikka tuloksilla ei juhlittu. En mie tuota koiraa opi ohjaamaan ellen vaan mene ja yritä.

Katsokaa ja ihmetelkää, huomatkaa erityisesti tuo neljä kertaa toistuva sama virhe :D. Toiset julkaisee nolliaan, me tälläisiä jossa saadaan edes joku pätkä onnistumaan:





1-luokan radalla tuli pujottelussa virhe, eli karkasi lopussa. Ehkä hoputin liikaa, eikä vielä kestä sitä. Muuten aika samaa menoa kuin aiemmin, hypyille kääntyminen on sitä vaikeinta.

Vimps filmasi ekalla radallaan minkä ehti :D. Se käveli puomin, koitti käydä moikkaamassa ratahenkilöitä, jäi rapsuttelemaan, meni A:n alle heiluttamaan häntää... Ei siinä voinut kuin nauraa ja Vimps ihan selkeästi haki yleisöltä huomiota ja mitä enemmän se aiheutti huvitusta, niin sitä tyytyväisemmän näköinen se oli. Kunnes sitten se yhtäkkiä päättikin että nyt tehdäänkin agia ja loppurata meni oikein kivasti ja se oli ihan innoissaan. Niin Viimaa, niin Viimaa :D.

Uusinnalle sen fiilis olikin ihan eri ja tehtiinkin oikein pätevä rata ja nollana maaliin. Ihanneaika alittui n. 16s. eli ei ollenkaan paha. Ja porokoiran naama oli yhtä loistetta :D. Palkinnoille ei päästy, kun mölliluokassa ei virallisissa startanneita palkata. Tässä pieni porokoira ja henkensä edestä juokseva ohjaaja:



Aikamoinen äksönpäivä siis :). Mutta niin hauskaa! Ja hauskuus jatkuun tällä viikolla. Luvassa on möllitoko, rallytokomölli, tokon valmennusrenkaan koulutus ja agikisat. Sekä tietysti normaalit treenit. Kivaa ja mulla on vaan niin mahtavat koirat!

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Metsäjuttuja

Tänään vedettiin metsään kevään ekat verijäljet. Ei ollut aikaa vanhettaa kuin tunnin verran, joten tein laimennetulla verellä. Viimalle tuli n. 300m avo-jälki ja Tuikelle oma pieni 150m huvitusjälki. Pitää aloittaa talven jälkeen helpolla.

Viima nosti jäljen hyvin ja jäljesti hienosti tokalle makuulle. Siinä sille tuli tenkkapoo ja kiersi ympyrää. Tein sen virheen että koitin hoputtaa sitä, jolloin se meni passiiviseksi, eikä koittanut enää itse hakea jälkeä. Kun muistaisi vaan antaa koiran tehdä työn. No, jälki sieltä kuitenkin löytyi ja kaato ongelmitta. Ihan perusvarmaa menoa, oikeasti pitäisi vaan päästä tekemään vanhempia jälkiä.

Tuike veti omansa täydellä ilmavainulla ja hieman jäljen sivussa. Eli haju ei ollut painunut ja pystyi hyvin menemään nokka pystyssä. Mutta niin se vaan pikkueläin löysi joka kulman ja lopussa kaadon, jossa piti ihan syödä veristä sammalta. Se on kyllä aika pätevä ja menee sellaista varmaa mutta rauhallista vauhtia. Hitsi, pitäisköhän sekin saada kokeisiin, se on niin kamalan onnessaan :D.

Rieha teki samalla reissulla vielä vähän esineruutua. Tein pitkän kaistaleen, johon vein yhden esineen kerrallaan. Eka esine nousi nopeasti, käväisi pikaisesti ruudun ulkopuolella, mutta palasi samantien ja meni ilmavainulla suoraan esineelle ja palautus ihan täysiä. Hieno :). Toka esine oli hieman vaikeammassa paikassa ja pyöri sen ympärillä aika kauan. Mutta vaikka juoksee, niin käyttää koko ajan nenää ja esineen paikka tarkentui hienosti. Edelleen hyvä palautus. Oikein mukava esineruututreeni siis.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Tokotreenit pikapikaa

Kahden 12h työvuoron välissä ei jaksanut ihan hirveästi riehua, mutta jotain pientä käytiin tekemässä kisatokovuorolla.

Ensimmäisenä testattiin ruutu, jossa oli ongelmia viimeksi samassa paikassa. Nytpä ei ollut ongelmaa minkäänlaista :). Haki paikan varmasti ja hyvin. Tehtiin yksi liikkuroitu koemainen suoritus ja se oli aika priima, tosin tuli seuruuseen aika lujaa ja vähän tömähtäen.

Issekseen treenittiin pihalla seuruun käännöksiä ja tempon vaihtoja ja meno oli oikein hyvää. Liikkeestä istumista piti jostain syystä muistutella, en tiedä miksi se on nyt välillä haastava. Luoksari oli sen sijaan aika hyvä, stopit sujui ja vauhti oli mainio. Ihan hyvällä mallilla ollaan siinä.

torstai 3. toukokuuta 2012

Valssaten

Riehan agitreenit veti tänään Laura. Ohjelmassa oli enemmän tekniikkavääntöä kuin rataa. Tehtiin tälläisellä simppelillä radalla ensin valsseja, sitten vastaanottavia valsseja ja loppuun takaakiertoja ja vastaanottavia valsseja:



Aloiteltiin valsseilla ja ne sujui ihan ok. Vastaanottavissa valsseissa olikin enemmän haastetta, koska lukitsi aina herkästi seuraavan esteen, eikä tullut välistä, vaikka kuinka koitin kutsua ja juosta. Mutta saatiin hyvää parannusta menoon, kun pysyin itse rauhallisena, enkä yrittänytkään liikkua liian lähelle hyppyjä. Ja mitä rauhallisemmin ja hiljaa vein, niin sitä paremmin Riehakin pysyi hanskassa. Takaakierroissa sama juttu. Mutta ei jäänyt ollenkaan paha fiilis tästä, itse asiassa oikein hyvä.

Edelleen miun pitää olla rohkea, mutta rauhallinen. Samalla päätin että ilmoitan sen äitinpäiväkisoihin. Treenailtiin sivussa kontakteja ja ne sujuivat ihan sikahyvin. Ajattelin, etten koskaan opi kisafiilistä Riehan kanssa, jos en vaan kisaa.

Rieha teki välillä myös tokojuttuja ja niissä se oli aivan pro. Seuraamisessa huikean hyvä fiilis ja paikka. Liikkeestä istuminen oli joku päivä vähän kadoksissa, mutta tänään ei mitään ongelmaa. Luoksarikin sujui, hieman se ehkä himmaa kun odottaa käskyjä, mutta tässä vaiheessa parempi niin. Kaukoissakin alkaa olla jotain ideaa ja pystyy parista metristä tekemään ok vaihtoja. Hyppyä tehtiin avoimen mukaan, ihan vaan testiksi, jos vaikka saisi TOKO-SM:iin joukkueen, niin avoimeen voitaisiin lähteä hillumaan. Ja hyvinhän se sujui. Voittaja oisi muuten kuosissa, mutta en vielä noilla kaukoilla ja tunnarilla lähteä. Tunnari vielä nyt menisikin, on nyt etsinyt ihan hyvin omaa, mutta välillä vielä suu aukeilee väärien kohdalla. Mutta joo, katsotaan saadaanko joukkuetta kasaan. Oisi vaan kiva kisata!

Tuike treenaili rallytokojuttuja. Saksalaisessa täyskäännöksessä alkaa olla ideaa ja eteentulotkin onnistuu jo jotenkin. Edelleen on vaikeinta se hihan kanssa pelaaminen. Mutta píkkuhiljaa!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vappuja

Meillä oli mm. tälläinen vappujänis.


Ja Riehalla oli ihan oma vappuhuiska, jolla sai ihmisiinkin hyvin liikettä


Niin, ja meidän ruutu ei olekaan rikki. Menee edelleen sisään oikeasta reunasta, mutta paikka on aika hyvä.