perjantai 30. joulukuuta 2011

Ja vielä illan tokot

Laukaan treeneihin pääsi mukaan Rieha. Ehdittiin tehdä:

Liikkeestä maahanmeno: Liikkuroituna. Kympin liike. Seuruu oli aivan mahtava!

Luoksari: Vahvistelin ensin stoppeja pari kertaa itsekseen, sitten tehtiin liikkuroituna. Stoppi ei ollut enää pitkällä matkalla niin hyvä, muuten oli tosi hyvä meno. Eli edelleen, pitkää matkaa pitää vahvistaa.

Liikkeestä seisominen: Seuraaminen taas ihan nappi, samoin pysähdys. Seisoi kuin tatti kun menin taakse, mutta sitten ennakoi pa:n. No, ei olla tätä muistettu taas vahvistaa. Tylsää ottaa muuten kympin liikkeestä vähennykset tuosta.

Nouto: Liikkuroituna. Malttoi hienosti odottaa ja lähti noutamaan kuin tykin suusta. Maneesin möyhyinen pohja oli kuitenkin Riehasta vähän vaikea ja kapulan ottamista piti sovitella. Vaihdettiin kapula korkeampilaippaiseen ja uusintanouto olikin ihan kympin suoritus. Oma kapula onkin isolle koiralle vähän liian mataka, jätin meidän parhaan kapulan viimeksi koepaikalle, enkä ole saanut hommatuksi uutta tilalle. Pitääpä ottaa tuokin nyt listalle.

Ruutu&merkki: Vahvistelin kumpaakin lyhyestä matkasta, hienoa paikan hakemista kummassakin.

Paikkamakuu: Ensimmäinen kerta kolmen muun koirakon kanssa 3min. Tosi hyvä makuu ei ongelmaa. Sitten aloin ahnetia ja tehtiin vielä toinen makuu 4min. Tässä Rieha oli Narun vieressä ja sekin ehkä vaikutti, sillä päätti nousta istumaan ja oli vähän levoton. Heti kun tulin piilosta sitä torumaan, niin se painui maihin samantien. Loppuajan makasi ok. Lisäksi tuntui että vähän tärisi, eli oisiko voinut olla liian kylmä tehdä tuplana. Tyhmä minä. Pakko oli sitten vielä ottaa kolmas kerta, muut teki istumisen. Olin piilossa ehkä minuutin ja nyt oli taas hieno makuu ja pääsin vapauttamaan sen hyvästä makuusta.

Hyvä treeni taasen kerran. Tuntuu että R on saanut paljon varmuutta tekemiseen, eikä ole ihan niin irti kuin vähän nuorempana, vaikka asenteella tekeekin.

Aamun aksat ja tokot

Aamusta ajeltiin hallille. Rieha teki ensin pujottelua kuudella kepillä ja kahdella ohjurilla. Hyvä meno, joten jätettiin hautumaan ja tehtiin väliin kontakteja. Sekä puomilla, että keinulla hyvä meno myös. Mulla on ollut sekä ylös- että alasmenolla kosketusalustat ja ne on selkeästi tuoneet varmuutta. Hienosti malttoi ottaa ylösmenonkin, vaikka haettiin vauhtia putkesta. Stoppihan se edelleen on, mutta näillä mennään.

Lisäksi treenattiin vähän putkijarrutusta. Aika hyvin on alkanut tajuamaan suhisemisen hidastuskäskynä ja saatiin tässäkin hyviä toistoja. Lopuksi mentiin vielä kepeille, joista otin ohjurit pois ja päätin testata mitä sanoo pelkästä kuuden kepin pujottelusta. Ja se meni sen! Siis oikein! Ja monta kertaa! Valoa tunnelin päässä, että se alkaa tajuamaan idean että pujotellaan keppejä, eikä kierrettä vaan apuvälineitä. Ihan loppuun piti ottaa vielä paikkamakuu, joka meni sekin hienosti. Pätevä pieni.

Viima teki eka vauhtiympyrää, jossa hyppy-rengas-hyppy-putki-puomi. Iloinen ja vauhdikas meno, sitä haettiinkin. Kasasin Viimalle myös hyppytekniikkatreenin. Ensin tehtiin perussarjaa. Hyvä ja keskittunyt meno, joutui selkeästi miettimään mitä teki. Sitten tehtiin vielä kasvavaa sarjaa. Tämä oli selkeästi haastavampi ja joutui sovittamaan askeliaan ihan eri lailla, eli juuri sitä oikeaa etäisyyden arvointia. Mutta kun sai kunnolla targetin silmiinsä ja vauhti oli oikea, niin sovitti askeleet hienosti. Viimalla nämä tekisi kyllä hyvää, kun vaan aina muistaisi. Ja kivaa sillä oli myös!

Tuike tokoili lopuksi. Seuraamisessa naksuttelin oikeaa paikkaa, sekä suoralla että siirtymissä. Siitä pari liikkeestä istumista, jotka meni nappiin. Kaukoissa oli kovasti virtaa ja meinasi härpättää, mutta kärsivällisesti kun tehtiin, niin alkoi taas muistua mieleen. Loppuun vaan pallon heittelyä, joka on Tuikkusesta superhauskaa!

torstai 29. joulukuuta 2011

Mikä flow!

Päästiin tänään ihan ex tempore treenailemaan Pieksämäen Hau Hau- halliin. Meidän lisäksi paikalla oli kolme muuta koirakkoa ja aikaa pari tuntia, joten ehdittiin hienosti vetää useampi setti. Ja oli muuten hyvä treeni kaikinpuolin, ei voi kuin taas ihailla Riehaa miten hieno se on ja millä moottorilla se tekee, ihan vieraassakin hallissa. Tehtiin seuraavat liikkeet (ja tosiaan parissa setissä):

Paikkamakuu: Kolmen muun koirakon kanssa. Hieno ja valpas makuu, hyvin kesti piilossaolon ja yhden koiran palauttamisen. Tämä on treenien perusteella aika hyvällä mallilla.

Nouto: Ensin liikkuriin reagoimattomuutta. Alkuun nytkähteli käsky-sanan kuullessaan, mutta pian napotti kontaktissa, vaikka liikkuri huusi mitä. Siitä pari hyvää noutoa. Sitten kolmanella kerralla pääsikin ohjaajan mahtava heittokäsi esiin ja sinkautin kapulan kattoon ja siitä maahan. Tämä oli Riehasta kertakaikkisen siistiä, kapula kolahti tosi kivasti ja tipahti ikään suoraan taivaasta siihen eteen ja se päätti sitten varastaa. Tämän jälkeen tasapainoiltiin pari kertaa varastamisen kanssa ja sen jälkeen sitten sen kanssa että lähtikö se ekalla käskyllä, vai napottiko vaan tosi päheänä kontaktissa. Ei siis mitään painetta, se vaan päätti olla pätevänä ja kun mutsi kielsi varastamisen, niin ehkä sivulla napottaminen on sitten se mitä se haluaa... Lopun vauhtinouto varmasti unohdutti tämän "ongelman", sen verran noutohullu se kuitenkin on. Nostot ja luovutukset oli ihan priimaa läpeensä.

Seuruu: Yksi liikkuroitu pidempi suora, josta palkka täyskäännöksestä. Erinomaisen hieno. Erikseen tehtiin vielä paikallaan siirtymiä ja juoksupätkää, niissäkin tosi hyvä fiilis.

Merkki+ruutu: Kisamatkasta kumpaakin. Ensin ruutua erikseen, hienosti bongasi vihjeestä ja ruutuun meno oli priima. Hieman tuppasi jäämään etureunaan, joten korjailin keskemmälle ja pian paikkakin parani. Seisomiset ja maahanmenot ruudussa ihan priimaa. Sitten pari merkin muistuttelua ja kun siinäkään ei ollut ongelmaa, yhdistettiin nämä evl:n ruuduksi. Ja voi vitsit se on sitten makea! Ja näkee miten nauttii tuosta.

Kaukot: Liikkuroituna koemaisesti. Kympin kaukot, hienolla ilmeellä.

Hyppy: Edelleen liikkuroituna. Ehkä puolikas olisi voinut tulla vähennystä ihan hinasen vinosta eteentulosta, muuten priima hyppy.

Ohjattu nouto: Kokeilin ekaa kertaa yhdistää merkin tähänkin. Se oli ehkä vielä vähän liikaa, vaikka sen merkille sainkin. Jouduin kuitenkin stoppaamaan sen ja käskyttämään uudestaan, kun oli innolla menossa kapulalle. Eli ehkä vielä pätkitään, tai ainakin otetaan merkki tosi läheltä. Avustin sen merkille sitten tosi läheltä ja sekä oikea että vasen kapula nousi hienosti.

Luoksari: Palkka stopista. Nyt reagoi hyvin käskyyn ja stoppikin oli hyvä, eli siihen oli hyvä lopettaa.

Olipa hirmu hyvä treeni ja Rieha niin pätevä kuin vaan olla voi. Se joutui pienimuotoiseen tappeluunkin lämmittelylenkillä, eikä siitä näyttänyt jäävän mieleen minkäänlaista negatiivista mieltä. Aivan ihana eläin, joka sai taas kyllä positiivisia kommentteja muiltakin :).

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kai mekin jotain tavoitellaan

Kai se pitää meidänkin miettiä mitä viime vuonna tehtiin ja mitä yritetään ensi vuonna.

Tuiken tavoitteita vuodelle 2011:

-Voittajassa 1-tuloksen saaminen ja EVL:n liikkeiden handlaaminen
-Agissa katsellaan miten polvi paranee, ehkä kisaillaan rennosti muutamia lähikisoja ja katsellaan josko se kolmosiin nousu olisi edessä.
-MEJÄ-treenejä voitaisiin jatkaa, tuntuisi olevan Tuikkuselle sopiva laji. Jos jotain uudesta lajista oppisi, niin ei se kisaaminenkaan poissuljettua ole.

Tavoitteiden toetutuminen
-Voittajasta ei saatu ykköstä, evl:n liikkeitä ollaan kyllä reenailtu
-Agissa Tuike starttasi kolme kertaa, valitetettavasti terveys ei anna pienelle enää myöden agia harrastaa suuremmissa määrin, joten meidän agiura päättyi yhtä nollaa vaille kolmosiin. Kyllä sen kanssa oli niin hauskaa, hyviä muistoja siitä jäi niin paljon
-MEJÄilty ollaan ja Tuike on edelleen siinä tosi pätevä, kokeisiin ei päästy
-Eniten Tuikkusen eloon vaikutti nuo terveysjutut, joilla oli heijastusta moneen suuntaan

Tuiken tavoitteet vuodelle 2012:
-Terveenä pysyminen on se ykkösjuttu, nyt ja aina, kuten tietysti jokaisella koiralla
-Treenailu iloisella mielellä, siitä me tykätään :), se on iloinen kun saa touhuta, mutta veren maku suussa tuskin enää kisataan missään
-Rallytokoa voisi hyvin testailla, saattaisi olla aika hauska laji
-MEJÄä treenataan edelleen ja voisipa pienelle miettiä kokeitakin

Viiman tavoitteet vuodelle 2011:
-Kyllä me se avoimen ykkönen vielä haetaan. Nouto vaan pitäisi saada aina kivaksi jutuksi.
-Maastolajeja koitetaan treenailla edelleen, niistä erikoisjälki olisi ainoa realistinen, missä voisi kuvitella kisaavansa joskus. Mutta ei paineita, pääasia että Vimps tykkää.
-Viimakin voisi katsella MEJÄ:n maailmaa, silläkin varmasti potentiaalia olisi siihen
-Jos sitä oikeasti uskaltautuisi agikisohin, treenailua ainakin jatketaan
-Rento mieli treenauksessa, kisaaminen pidetään vaan takaraivossa, pääasia että Vimps tykkää

Toteutuminen:
-Avoimen ykköstä ei saatu, vaikka lähellä oltiinkin, nouto on Viimasta nykyisin aika hauskaa ja sillä on kokeissa muutenkin ollut tosi hyvä meno ja ykkönen on ollut lähellä
-PK-puolen maastolajit jätettiin, koska alettiin treenailla MEJÄä enemmän ja siinä Vimps on hieno, käytiin kahdessa kokeessakin ja ykköstulos jäi parin pisteen päähän
-Startattiin agikisoissa! ja radoilla on ollut tosi pätevää menoa, eikä sielläkään nollat kaukana
-Kivaa on ollut, Vimps on niin omanlaisensa eliö, että huumori pitää muistaa :)

Viiman tavoitteet 2012:
-Edelleen se rento kiva fiilis, että iloinen porokoiran haukku raikaisi ja häntä pyörisi helikopterina
-Agissa nollien saaminen ykkösistä
-Tokossa tahkotaan edelleen sitä avoimen ykköstä, hyvillä mielin ja silloin kun huvittaa
-MEJÄssä AVO1:sen saaminen
-Näyttelyissä voisi myös pyrähdellä, jos pitäisi sen kansainvälisen valion mielessä

Riehan tavoitteet vuodelle 2011:
-Tokon treenailu ja motivaation rakentaminen. Toivottavasti alokasluokan ja avoimen luokan korkkaaminen.
-Agissa varovainen treenaus ja oikeiden suoritustapojen oppiminen niin, että kisavalmiita oltaisiin seuraavan vuoden alusta.
-Joku maastolaji pitäisi pennulle miettiä, jotenkin tuntuu että haku/viesti olisi sen lajeja ennemmin kuin jälki.
-Paimennusta olisi kiva käydä myös kokeilemassa ja katsella miten veri vetää. Jos joku mukava paikka löytyisi ja tuntuu että laji sopii, niin miksei ihan oikea treenaaminenkin.
-Terveystarkit
-Järkeväksi koiraksi ja iloiseksi harrastuskaveriksi kasvaminen.

Toteutuminen
-Motivaatiota Riehalla riittää, siinä ollaan erinomaisen hyvällä fiiliksellä joka lajissa!
-Tokossa ehdittiin käydä yhdessä kokeessa ja menolippu avoimeen aukesi hienolla tuloksella. Avointa ei ehditty starttaamaan tänä vuonna, mutta eiköhän se ensi vuoden alussa mahdu suunnitelmiin
-Agissa ollaan edistytty ja kisauran korkaaminen häämöttää, mutta vielä pitää yksittäisiä esteitä varmistella. Mölleissä käytiin kaksi kertaa ja toisella kertaa voitettiin, eli sinänsä ihan hyvällä mallilla :).
-Maastolajeista ollaan treenailtu hakua muutamaan otteeseen ja sehän on ihan Riehan laji. Ja sopisihan se viestikin sille aikasta hyvin.
-Paimennusta kokeiltiin kennelleirillä, koulutus oli aloittelevalle koiralle ehkä vähän huono, eikä R ihan kauheasti syttynyt
-Terveystarkit näyttivät kaikki hyviltä ja varvasmurtumastakin selvittiin hyvillä mielin
-Järkevä se ei varmasti ole läheskään aina, mutta sitäkin iloisempi kyllä

Riehan tavoitteet vuodelle 2012:
-Terveenä pysyminen, lähinnä haaverien välttely kovassa menossa (varpaan murtuminen pitää edelleen varpaillaan)
-Tokossa avoimen ykkönen, voittajassa starttaaminen ja evl:n liikkeiden hanskaaminen mahdollisimman hyvin
-Maastolajeja toivottavasti saataisiin treenata enemmän, tylsää olisi heittää potentiaalia hukkaan
-Agissa kisauran korkkaaminen ja sähikäisen hallitun ohjaamisen oppiminen, kakkosiin nouseminen voisi olla järkevä tavoite
-Bh:takin voisi miettiä jos jaksaisi ja MH:ta
-Kaikenmoinen hauskanpito, toivottavasti saataisiin käydä paljon hyvissä koulutuksissa ja saada oppia uutta, Riehan kanssa vaan ohjaajan taidot on rajana
-VEPE:ä pitäisi päästä ihan ehdottomasti kokeilemaan, sekin tuntuisi ihan Riehan jutulta
-Ihan varovaisesti voisi miettiä kaikki jänniä juttuja, mutta ihan vaan tositosi varovaisesti ;)

Aikasta paljon juttuja kolmen koiran kanssa voi kehittää :D. Mutta nämä nyt vaan on tälläisiä, lähinnä omaksi hauskuudeksi kehitettyjä asioita. Vaikka yksikään tavoite ei toteutuisi, niin olisin silti mualiman onnellisin noiden elukoiden omistaja :).

Tässä vielä pari kuvaa puolitoistavuotiaasta. Se on kyllä päältänsä ilmetty isänsä, vahvapäinen tytskä.


tiistai 27. joulukuuta 2011

Välipäivien agiliitelyjä

Hallilla. Rieha aloitteli pujottelulla, jossa 12-keppiä ja kolme ohjuria. Välillä erinomaista sitten välillä taas unohtui ja kiire vei voiton. Mutta ehkä se pikkuhiljaa, suurimmaksi osaksi menee kuitenkin jo aika hyvin. Siitä sitten kontakteille, sekä puomia että A:ta. Kummassakin ok meno, en näillä taidoilla osaa nyt parempaa tehdä.

Rieha ei tehnyt tänään rataa, ainoastaan tästä radasta putkea ja hyppyä takaakiertona. Aika kivaa menoa oli ja pystyin hyvin lähettämään pitkästäkin matkasta kiertamään. Eikä mennyt ali. Lisäksi treenattiin takaaleikkausta putkelta hypylle ja siitä vielä pituudelle. Alkuun ei meinannut kääntyä pituudelle, vaan meni herkästi 1-hypylle, mutta alkoi nopeasti hiffaamaan. Pidin varmuudeksi lelua lopussa, että sain varmasti irtoamaan ja kyllähän se sitten sen kanssa irtoaakin.

Loppuun se sai vielä hakea putkea pitkästä matkasta ja tehdä pimeitä putkia. Totesin että jostain 20 metristä se vielä hakee putken ihan ok, siitä pidemmällä alkaa vähän miettimään ;).

Ai niin ja tehtiinhän me yksi paikkamakuukin. Hyvin kesti aksan päätteeksi maata ja kurkin piilosta sen verran, että valppaana sfinksinä se siellä makoili.


Vimps teki sitten koko rataa. Ja se oli ihan liekeissä, älyttömän hyvä meno ja vauhti. Kummallakin oli tosi hyvä fiilis tästä radasta! Putkeen meni laukaten ja kolmen hypyn takaakiertokimara oli ihan täydellinen. Ihana Vimps! Erikseen se teki vielä puomia ja rengasta.

Tuike sai juosta vähän putkea ja puomia ja voi vitsit että oli taas onnesta soikeana... Sitten siirryttiin tokoilemaan. Eka metallinoutoa, joka oli hieno ja reipas. Siitä kaukojumppaa, jossa neiti oli niin innoissaan, että kaikki vaihdot tuli pyytämättä useampaan otteeseen. Onneksi ne oli puhtaita vaihtoja ;). Loppuun vielä luoksaria, jossa koitin saada sitä stoppaamaan tehokkaasti. No se oli homma sinänsä, hauskaa meillä oli ja Tuike on ihan hömppä.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulun vietot

Joulu vietettiin perheen parissa, syöden tietysti hyvin. Joulupäivän olin itse töissä, eli sitäkin puolta joulusta tuli nähtyä. Ihania lahjoja tuli ihan liikaa.

Koiratkin saivat oman osuutensa lahjoista. Kaikki kolme saivat avata tietysti omat pakettinsa. Rieha repi paketin alta aikayksikön, samoin Tuike. Vimps on näissä vähän surkeampi, se nakerteli yhden reunan auki, mutta sitä pidemmälle ei päässyt ja autoin sitä suosiolla.

Muutama lelukin tulu paketeista, tosin unohtui se, että kaikille kolmelle pitäisi ostaa ihan identtiset lelut. Nyt suosikiksi nousi sellainen pomppiva leijonapallo. Viima sen sitten omi itselleen ja ördäsi sen kanssa sängyssä koko illan.

Viima toimi myös hyvin tehokkaana kinkkuvahtina, aina kun kinkku oli esillä niin Viima liimaantui lähettyville. Niillä oli myös Riehan kanssa vähän kärhämään siitä, saako kinkun lähelle tulla. Taisi vähän joulurauha unohtua siinä vaiheessa. Pöllöjä, mitä pöllöjä.

Tajusin myös sen, että Rieha täytti juuri 1v 6kk. Eli agissakin saisi jo mennä virallisiin :D. Tosin me taidetaan vielä hetki odottaa...

Loppuun vielä kevennys. Löysin netistä ihania kuvia Lappalaiskoirien erkkarin TOKO:sta. Viima on niin itsensä tässä noudossa, kapulalle mennään ihan onnessaan, sen päällä hypitään ja ollaan villejä ja takaisin se kannetaan niin ylpeänä, niin ylpeänä. Selatkaa siis koko litania:

http://lappalaiskoirat.kuvat.fi/kuvat/Erkkari_Jyvaskyla_2011/Toko/IMG_9209.JPG

perjantai 23. joulukuuta 2011

Supertreenit ennen joulua

Laukaan kisaryhmän treeneissä vielä ennen joulun viettoa. Ja kyllä kannatti, oli niin hyvät treenit. Ja on mulla hyvät koirat.

Rieha oli tänään aivan huikea. Aloiteltiin merkillä ja ohjatulla noudolla. Otin merkkiä ensin lyhyeltä matkalta ja Raisan yllytyksestä sitten myös täydestä matkasta. Ja se teki niin hienosti, meni hyvällä laukalla hyvälle paikalle ja stoppasi kuin unelma. Niin pro eläin ja osaa jo hienosti hakea vinkistä merkkiäkin katseella. Siitä sitten ohjattua. Haettava oli vähän lähempänä kuin väärät, mutta muuten ihan kisamainen vienti liikkureineen. Riehasta näkee kyllä hyvin että on silmää käyttävä koira, seuraa tosi tarkasti sekä kapuloiden vientiä, että myös sitä kumpaan suuntaan itse katson. Vielä en uskalla liittää merkkiä tähän kokonaisena, sen verran noutohullu se on, joten avustin sen merkille namin kanssa. Siinä se odotti sitten kuin viritetty jousi, eikä siinä mitään, koska hakee heti itsekin kropalla ja katsella sinne suuntaan, mihin itsekin katson. Sekä oikea että vasen nousi hienosti ja otin sen suoraan leluun ilman luovutusta.

Sitten kaukoja liikkuroituna. Mukana oli taas liikkurin näyttötaulu, joka oli viimeksi Riehasta mielenkiintoinen. Nyt ei ragoinut siihen mitenkään. Ensin pari palkkausta ekasta istumisesta, sitten koko avoimen litania. Ja aivan nappimenoa, eikä yhtään tuplakäskyä. Sitten tehtiin vielä noutoa, jossa treenattiin eka liikkuriin reagoimattomattomuutta. Tämä oli taas hyvä treeni, koska meinasi hieman nytkähdellä liikkurin käskystä. Treenin ansiosta napotti kontaktissa minuun aina kun liikkuri puhui. Siitä sitten pari noutoa, joissa hyvä meno. Hieman sitä ällötti se, että maneesin pohja on niin myöhyinen ja kun se vetää sinne satasta, niin koko kapula on ihan möyhyssä. Tämä näkyi lähinnä siinä, että luovutuksessa ei pitänyt ihan niin tiukasti kiinni kuin normaalisti, vaan kapula herkästi valui takahampaille. Loppuun liikkuroitu seuraamispätkä, josta palkka hyvän täyskäännöksen jälkeen. Oikein hieno meno, ilme ja paikka!

Pienen tauon jälkeen R tuli vielä uudestaan halliin. Tehtiin eka liikkeestä seisomista, jossa ei ongelmaa. Sitten vähän luoksaria. Edelleen pitää kiinnittää huomiota siihen, että reagoi kutsuun, herkästi vähän kuulostelee (ennakoi jo stoppia?). Stopissa täydestä matkasta oli hieman parantamisen varaa, joten treenattiin sitä vielä erikseen. Loppuosa luoksarista sen sijaan oli ihan nappi. Pakko oli testata merkin ja ohjatun jälkeen vielä ruutu ja sekin oli ihan nappi, ei puhettakaan liikkeiden sekoittamisesta. Loppuun tehtiin vielä paikkamakuu yhden koirakon kanssa. Oikein hyvä makuu, hieman oli katsellut ympärilleen, mutta muuten hieno.

Tuike teki myös kahdessa setissä. Ekassa tehtiin seuraamista, joka oli ihan oikeasti Tuikelle tosi hyvää. Ihana ilme ja meininki. Kaukoissakin oli aika hienoa menoa. Liikkeestä istumista otettiin myös, eikä siinä ollut mitään huomautettavaa.

Toisessa setissä Tuike teki liikkuroidun tunnarin. Se oli lähdössä ihan täpinöissään ja meinasi hieman kääntyä mukana kun itse käännyin. Muuten tämä oli Tuikemaisen pätevä, oma nousi varmasti ja hyvin. Luovutuskin oli ihan nappi. Loppuun vielä vähän luoksarin stoppeja, Tuikemaisia, eli ihan ok.

Ja näistä fiiliksistä onkin hyvä alkaa joulun viettoon!

torstai 22. joulukuuta 2011

Joulu lähestyy

Ensiksi hyvä joulun toivotus koko meidän sakilta kaikille tutuille, ystäville, treenikavereille ja satunnaisille bolgissa kävijöille :).


Tänään käytiin vielä ihan illasta hallilla. Luulin että meillä oli Viiman agitreenit, mutta ne oli ilmeisesti peruttu, kun paikalle ei muita saapunut :D. Eipä se mitään, treenattiin keskenämme.

Rieha teki kevyesti puomin alastuloja, muutaman takaakierron matalalla hypyllä ja pujottelua kuudella kepillä ja yhdellä ohjurilla. Pujottelussa on välillä kyllä tosi hieno fiilis, alusta ja lopusta voi olla avut jo pois helposti. Sen sijaan jos on pidempi pätkä, niin keskellä on vielä hyvä olla pieni tuki.

Tuike kävi tekemässä pari noutoa, joissa oli taas innon tuomaa varastamisongelmaa. Eli malttitreeniä samalla. Lisäksi treenattiin kaukoja pitkästä matkasta ja meno oli tosi hyvää. Hienosti teki, vaikka häiriötä oli paljon.

Viima teki loppuun simppeliä rataa, ensin vauhtiympyränä ja sitten vähän muunnellen:


Sillä oli hirmu hyvä meno, vauhti on ollut nyt parempaa kuin pitkään aikaan. Ja se haukkua paukutti joka välissä ihan innoissaan, ihanaa! Jätin spalkan välillä putken jälkeen ja kyllä lisäsi vauhtia putkeen menossa. Loppuun tehtiin vielä puomia ja siinäkin lähinnä vauhdin ja fiiliksen hakemista. Hyvin sujui ja kivaa oli!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Huoltopäivä

Tuike ja Rieha pääsivät tänään Maaritille fysioterapiaan. Tuike on ihan onnessaan aina tuonne menosta, se makaa jo valmiiksi ketarat ojossa lattialla, odottaen että milloin ihana hieronta alkaa. Rieha oli hieman pettynyt, kun ei mentykään uimaan samassa tilassa olevaan koirauimalaan. Onneksi Maarit ja jostain syystä Maaritin pieni karvojen imurointiin tarkoitettu pölynimuri aiheuttivat siinä hurjat onnen hepulit ja malttoihan se maata myös käsiteltävänä.

Tuike oli paljon parempi kuin viime kerralla, pikkaisen oli alaselässä jumia, mutta antoi käsitellä tosi hyvin. Edelleen jatketaan kotijumppia ja -hierontaa.

Rieha on aika hupaisa käsiteltävä. Välillä tuntuu että se nukkuu ihan sikeästi, sitten se herää ja vänkää taas vähän aikaa jäykkänä vastaan. Suurimmaksi osaksi makasi kuitenkin tosi hienosti. Etupää sillä oli edelleen jonkin verran jumissa, selkä ja takapää sen sijaan olivat hyvässä kuosissa. Etupäätä varmaan jumittaa paimenhiipimisen, keppien kanssa riehumisen ja remmissä vetämisen yhteisvaikutukset. Etupään venyttelyä ollaan koitettu tehdä kotona, mutta Maarit saa sen käsitellyksi paljon paremmin. Tosin nyt tuli taas lisää opastusta, eli jatketaan kotonakin. Muuten R sai kehuja että hyvässä kunnossa on lihaksistoltaan.

Huollon jatkoksi Rieha sai vielä oman Back on track-loimen. Nyt on koko sakilla nämä ja porukka vetelee kotona tyytyväisinä "yöpuvuissaan" (tai no, Viima ei niin kauhean tyytyväisenä, se inhoaa kaikkea pukemista).

tiistai 20. joulukuuta 2011

Välillä sujuukin

Hallilla. Treenattiin enimmäkseen pikujuttuja, vaikka pääsi R sitten lopuksi pientä rataakin tykittämään.

Aloiteltiin takaakierroilla, joissa ei tänään ollut mitään ongelmaa, vaikka nostettiin rima sinne 50 senttiin. Treenattiin pariin otteeseen ja koko ajan parani ja saatiin pienempiä käännöksiä. Treenasin myös haltuunottoja ennen putkea, eikä niissäkään ollut mitään ongelmaa. Mikähän hulluus sillä oli sunnuntaina kun kumpikaan näistä ei kurssilla sujunut...

Sitten kontakteja. Otettiin pelkkää alastuloa kosketusalustan kanssa. Aluksi oli hieman hidasta ja tuppasi kääntymään minua kohti, mutta loppuun saatiin jo parempaa menoa. Sitten vielä keppejä. Latoin kuuteen keppiin ohjurit ja aloin sitten vähentämään niitä, että lopulta oli vaan alussa yksi ohjuri. Se teki monta tosi hyvää toistoa ja yhdelläkin ohjurilla sujui hienosti. Pitäisi vaan muistaa lopettaa ajoissa, koska sitten alkaa virheitä tulla, vissiin ei jaksa enää keskittyä tai vauhti menee överiksi. Mutta joo, valoa näkyy tunnelin päässä kuitenkin :).

Viima teki hallissa lyhyttä ympyrää: kepit, putki, rengas, pituus. Ja voi mikä into sillä olikaan, kiihdytti loppusuoralla ihan minusta ohi, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. Kepit sujui kuin rasvattu ja putkeenkin se laukka, mikä ei sekään ole aina itsestäänselvyys. Se on muutenkin ollut ihan tositosi leikkisällä päällä, hormonit on vissiin hyvässä vaiheessa :).

Nyt on tehtävä tunnustus. Tuikekin sai tehdä paria estettä maltillisesti ja voi että se oli innoissaan. Keinuakaan se ei malttanut jättää rauhaan sitten millään ja kepit pujotteli itsenäisemmin kuin ikinä. Kyllä se vaan oisi pienestä ihanaa liidellä, ehkä sille silloin tällöin tämä ilo suodaan jos muuten on hyvässä kunnossa :).

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Palauttelevat tokoten

Päivän agilitypläjäyksen ja siitä johtuvan lievän masennuksen jälkeen oli mukava mennä tokoilemaan lämpimään halliin kera Jennyn ja koirien. Kaikki kolme pääsivät tekemään:

Tuike aloitteli kaukoilla. Aika kivoja vaihtoja, hyvällä ilmeellä. Keskittyi muutenkin tosi kivasti. Tunnarista tehtiin liikkuroituna yksi koemainen. Nätti, oikein päheää menoa, nuuski varmasti ja oma löytyi heti. Luovutus oli myös hyvä. Siitä sitten hyppynoutoon, jossa neiti oli niin innoissaan, että heti kun liikkuri avasi suunsa, niin pikkujapsi lähti ja suoritti täydellisen noudon. Treenattiin sitten liikkuriin reagoimattomuutta ja kun se sujui niin sai noutaa vielä toisen kerran, edelleen hirmu pätevästi.

Seuraamista tehtiin seinän vierellä ja se oli itse asiassa tosi hyvää. Luoksetulon stoppeja pelattiin namipelillä ja ne oli Tuikemaisia, eli ei ihan nopeimpia, mutta kyllähän se yrittää kovasti. Loppuun vielä metallilla pitotreeniä. Se oli niin suloinen, kauhea hännän heilutus ja urheasti puri kapulaa, vaikka tiedän että ei sen lemppari olekaan. Tosi hyvä fiilis Tuikkusella, aivan päheä pieni!

Viima teki ensin noutoa. Sille tuli jonkinnäköinen ahdistus, eikä meinannut nostaa kapulaa. Tajusin vasta jälkikäteen, että siinä kohti oli maassa selkeästi jotain ainetta. Eli luutavasti halliin oli joku tehnyt tarpeensa (siitäkin oli merkkejä kun tarkemmin tutki) ja siihen oli sitten vedetty kunnolla jotain myrkkyä. Ei ihme jossei kapula meinannut nousta. Paikkaa vaihtamalla saatiin sujumaan iloisella mielellä.

Hyppyä tehtiin ketjuttaen takaperin. Tosi kiva meno ja into. Loppuun olin erityisen tyytyväinen, tuli hyvin sekä eteen että siitä sivulle. Kaukot sujui ihan Viimalle tyypilliseen tapaan, eli innokkaasti ja iloisesti. Tosin nopeaa maahanmenoa sivulla piti vähän treenata. Loppuun Vimps sai vielä tehdä tunnaria, jota ei ollakaan tehtyn pitkään aikaan. Ensin väärät kahdessa kasassa, loppujen lopuksi tehtiin ihan virallisesti sekä ympyrässä että rivissä olevilla kapuloilla. Ja oma nousi hienosti! Olin ihan ylpeä Viimuskasta, sen verran päheästi se teki :).

Ja loppuun vielä Rieha. Aloiteltiin kaukoilla, joihin olen nyt vissiin löytänyt idean eli kaikki vaihdot sujui ekalla. Jee! Sitten vähän luoksarin stoppeja. Pienessä tilassa sai olla tarkkana että tuli laukalla, mutta kun peruutin itse, niin sekin onnistui. Stopit oli hyviä. Myös se sai tehdä tunnaria laudan kanssa. Pikkuhiljaa lisäsin vääriä ja loppujen lopuksi se toi oman 7 väärän joukosta. Muutaman kerran se maisteli vääriä, mutta ei ollut aikeissakaan tuoda niitä, eli idea alkaa olla. Uutena juttuna tuli nyt se, että se koitti hieman purra kapulaa. Mutta siihen pitää keskittyä erikseen. Paikkamakuu tehtiin Nalan kanssa. Kaksi toistoa ja hienosti meni kumpikin. Alkaa kestämään aika kivasti eri piiloihin menot, hyvä juttu.

Oikein kiva palauttelu agilityepätoivon jälkeen. Ehkä sitä jotain osaa kuitenkin.

Apuva...

Osallistuttiin Riehan kanssa seuran oman TopTeam-jäsenen Sarkkisen Päivin koulutukseen. Rata mukaili TopTeam-leirillä tehtyjä ratoja ja näytti tältä:


Voihan vitsit, kun oli taas haastavaa... Jostain syystä aina vähän jännitän noita kursseja, kun valmiiksi tuntuu jo vaikealta radalta. Sehän ei sitten auta yhtään. Ja Rieha oli niin liekeissä, eikä varmasti päästä ohjaajaa yhtään helpommalla vaikka kuinka jännittäisi.

Teemana oli paljolti koiran rohkea (heh) lähettäminen esteille, josta itse lähdetään mahdollisimman nopeasti etenemään. Hyvin tuntui toimivan Riehallakin, jos vaan uskalsin luottaa siihen. Alkupätkä otettiin kutduhyppynä, josta vaan vipattiin koira 2-hypylle ja saman tien lähdettiin etenemään 3-hypylle, että oli edes jotain tsäänssejä ehtiä neloselle. 1-3 toimi Riehalla hyvin, kunhan vaan tosiaan etenin. 4-hypylle lähetettiin takaakiertoon, josta matka jatkui heti vastakäännöllä. R lähti hyvin kiertämään, mutta sitten keksi että pääsee nopeammin kun ei hyppää, vaan menee alta. Sitä ei oikein saatu korjatuksi, muuta kuin rimaa laskemalla. Siitä sai todellakin edetä, että ehdin tekemään jonkinlaista valssi 5-hypyn jälkeen. Jos se onnistui, niin 8-hypyn takaakierrolle lähetys sujui ihan hyvin, tosin R edelleen meinasi alittaa riman.

10-hypyn takaakierto tehtiin niiston sijaan niin, että vein koiran hypyn taakse yhdessä. Se toimi hyvin. 11-12 hyppyjen välistävedosta oma valssi oli auttamattomasti myöhässä ja sitä jankattiin. Hauskaa oli myös se (not), että Rieha oli koko siihen astisen porukan ainoa koira, joka päätti lähteä 12-hypyltä putkeen. Eikä sitä meinannut saada kääntymään sitten millään, kaahotti vaan ihan täysiä, vaikka kuinka ennakoin, karjuin nimeä jne. Päivi meni jopa seisomaan putken eteen ja siihen laitettiin vielä numerolappu esteeksi, niin silti R onnistui tunkemaan itsensä sinne... Ei paljon pienet esteen hullukelpiä hidasta...

Lopulta kun sain sen kääntymään niin 12-20 meni ihan ok. 15-hypylle piti taas lähettää rohkeasti, että ehdin valssaamaan 14-hypyn eteen. Yllättävästi Riehaa piti saattaa 19-putkeen, oli vissiin kulmaltaa sellainen, ettei ihan suoriltaan sinne löytänyt kun koitin vaan 18-hypyltä lähettää.

Päällimmäiseksi jäi mieleen, että hallintaa on treenattava. Sille on opetettava paremmin joku käsky, millä oikeasti on tultava, eikä vaan kaahotettava täysillä. Lisäksi noita takaakiertoja pitää nyt treenata, riman alittaminen tuntui Riehasta olevan nyt tosi kiva ratkaisu, kun pääsi paljon lujempaa. Muutenkin ne hallitut käännökset meiltä taitaa puuttua, R ponnistaa ja menee pitkälle. Ja omien valssien ajoitukset on ihan persiillään. Sitten koitan paniikissa juosta tuolla. Ehkä jotain kertoo se, että tällä radalla kaaduin kerran ja meinasin kaatua ainakin pari kertaa. Riehalla oli kyllä hirmuisen siistiä...

lauantai 17. joulukuuta 2011

Pikaviestit

Tänään tehtiin lenkin ohessa vähän viestiä. Jospa sitä oikeasti joskus saisi aikaiseksi vaikka treenata. Rieha tuntuu olevan siinä aika lahjakas kuitenkin.

Kaikki kolme pääsivät juoksemaan. Rieha lähti ekana. Sopivasti tuo nuo pystykorvat häiriötä, sen verran ne tuppaa haukkumaan innoissaan (tai siis Viima). Juoksutettiin 4 väliä ja liikuin aina vähän kauemmas. Rieha veti kyllä tosi hyvin, lähti kuin tykin suusta ja meni varmasti. Kun siirryin mutkan taakse, niin hieman otti ilmapomppuja kun koitti tähystää missä olen, mutta siitäkin eteni nopeasti suoraan. Malttaa myös hienosti odottaa lähtökäskyä, eli hallintakin on mukavassa kuosissa.

Viima keskittyi lähinnä haukkumiseen, eikä se aina viitsinyt juosta koko matkaa, vaan jäi haukkumaan välille innoissaan. Tuike sen sijaan oli tosi pätevä, juoksi ainakin yhtä hyvin kuin Rieha, toki vähän hitaammin. Se olisi sellainen kätevä tasku-viestikoira ;).

perjantai 16. joulukuuta 2011

Teinari-einari ja innokkaat kaverinsa

Päästiin ekaa kertaa tänä talvena maneesille treenaamaan. Ajattelin käyttää "uutta" paikka hyväksi ja testata Riehan koekuntoa. Tehtiin siis liikkuroituna ja palkatta. Korjaussarjat tehtiin tauon jälkeen, mutta selostan sen noiden liikkeiden perään.

Seuraaminen: Tämä oli kyllä totaalikatastrofi, ei yhtään Riehamaista. Eka suora ok, paitsi poikitti jonkin verran. Tokalla suoralla tuli joku jäkki (luultavasti jäi bongailemaan kentällä olleita merkkejä) ja jouduin antamaan lisäkäskyjä. Kolmas suora ok, täyskäännös huono, eli irtosi. Neljäs suora hyvä, juoksupätkä erityisesti. Sitten tulikin totaalikatastrofi ja vasemmalle käännöksessä R ei ollutkaan yhtään kuulolla, ei kääntynyt mukana ja tuloksena se, että potkaisen sitä polvella silmään. Kauhea ulahdus ja paikka irtosi saman tien. Hieman se rauhoitteli ja ei ihan tullut heti tiiviisti, mutta loppuun meni taas paremmin. Tosi outo seuruu.

Korjaussarjassa palkkailin tiheään ja saatiin hyvää pätkää, eikä sitä tuntunut potkiminen enää harmittavan. Pidettiin muutenkin vaan hauskaa ja tehtiin vaihtelevuutta mm. niin, että R sai aina välillä pyöriä kesken seuraamisen. Hyvä mieli jäi tästä!

Liikkeestä maahanmeno: Musta tuntui että ennakoi hinasen, harmi kun ei ole videolla. Muuten hyvä maahanmeno, nopea ja suora. Ei korjattavaa.

Luoksetulo: Kaksoiskäsky lähtöön. Stoppasi ihan ok, mutta tuli kyllä niin lujaa, ettei ihan seinään ollut. Eteentulo hyvä, samoin sivulletulo. Kokonaisuutena oikein bueno.

Korjaussarjassa vahvistelin vielä lähtöjä ja stoppeja. Hieman oli ekalla kerralla epävarmuutta lähdössä, eli pitää kiinnittä huomiota tuohon. Stopit oli hyviä.

Liikkeestä seisominen: Kympin liike, ei koittanut yhtään ennakoida pa:ta, eikä kääntyä mukana.

Nouto: Eipä tässäkään huomautettavaa, vauhdikas nouto ja hyvä luovutus.

Kaukot: Liikkurillä oli kaukokäskyjen kyltti, jonka kanssa ei ollakaan aiemmin tehty. Ja se oli Riehasta tosi jännä, eli sitä pitä tuijotella kovasti. Tästä johtuen kumpaankin istumiseen tuplakäskyt.

Korjaussarjassa vaati taas ekaan istumiseen tuplakäskyä, ihme meininki. Nyt ei ollut häiriötäkään, katsoi vaan ihan tosissaan, muttei ymmärtänyt. Koitin oikein urakalla miettiä tapaa millä annan käskyn ja sitten tuntui taas toimivan. Miten voikin olla noin herkällä tuo?!?

Hyppy: Hyppy-viritys oli kaikinpuolin mielenkiintoinen, mutta onneksi R tunnisti sen hypyksi. Hieno hyppy ja istu. Lopetuskin oli erinomainen, tosin kelpi tuli oma-aloitteisesti sivulle, vaikka käsky tarkoitti kyllä eteen. No, eihän tuomari sitä tietäisi, muuten oli kympin hyppy ;).

Paikkamakuu: Tehtiin lopuksi Narun kanssa. Kaksi lyhyttä makuuta 30s- 1min. Kumpikin erinomaisen hyviä, ilme oli valpas kun tulin takaisin ja oli ihan niillä sijoillaan.

Lisäksi R teki vielä ruutua ja merkkiä. Ensin kumpaakin erikseen ja sitten pelattiin peliä, jossa seisoin puolessa välissä matkaa ja lähettelin sitä vuorotellen merkille ja ruutuun. Nämä on kyllä niin sen juttuja, tykkäsi kun sai juosta ja bongata. Eikä tuottanut ongelmaa kumpikaan.

Hieman on Riehalla nyt teiniangsti-fiilistä ilmassa. Näkyy minusta juurikin tuona häiriöherkkyytenä. Jännä kuitenkin ettei esim. Narusta juuri ottanut häiriötä, vaikka treenasi osan aikaa yhtä aikaa, mutta sitten noista törpöistä ja liikkurista enemmän. Mutta ei anneta sen häiritä, kunhan pidetään se mielessä ;).

Tuike pääsi myös halliin. Tehtiin eka metallinoutoa. Ekalla yrityksellä mietti hetken nostoa, mutta kun sai tulla lennosta palkkaan, niin seuraava nosto olikin jo priima. Viimeinen nouto tehtiin loppuun saakka ja oli tosi pätevä. Seuraamisessa keskityttiin liikkeillelähtöihin, joista naksuttelin. Hyvä meno ja jaksoi tarjota ja yrittää. Luoksarissa tehtiin parit stopit ja nekin oli Tuiken tyylillä tehtynä oikein hyviä. Loppuun kaukoja, joissa piti hieman hakea asentoja, mutta loppuun nekin alkoi taas löytymään. Ihan pätevää menoa ja hyvin oli kuulolla. Eikä heppakakkakaan vetänyt liikaa puoleensa.

Treenin kruunasi porokoirahömpötys. Vimps oli aivan ihku. Se oli niin tohkeissaan. Seuraamisessa palkkailin sitä juoksuun lähdöistä, joista sai mennä suoraan loppupalkalle. Sujui tosi hyvin ja Vimps teki asenteella. Kaukot sillä oli aivan priimaa, vaihdot täpäköitä ja häntä heilui. Nouto oli ihan Viimamainen, kapulalla piti vähän leikkiä ennen nostoa, mutta voi miten ylpeänä se sen tuokaan. Ihan parhautta :D. Luoksari oli sekin hieno ja loppuun Vimps vähän paikkamakailikin sujuvasti. Oikein päheä treeni, ainoa pieni miinus tulee siitä, kun se innoissaan tykkäisi haukkua kaikilla väliajoilla... No, pitää koittaa pitää se kiireisenä jos kokeeseen päästään tällä vireellä, koska hommia tehdessään ei onneksi innostu haukkumaan.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Lunta ja treenausta

Vihdoin oli tulleet tulokset mölliagista, missä Rieha kisasi ex tempore- ohjaaja Julian kanssa. 10 virhepistettä oli tullut siitä yhdestä putkesta, minkä R suoritti ylimääräisenä esteenä. Tästäkin huolimatta parin aika oli nopein koko mölliluokassa, eli vauhdista ei jää homma kiinni, kunhan pysytään radalla ;). Hauska oli nähdä tulokset ja todeta että hyvin se Rieha-epeli tuntuu pelittävän vieraallakin.

Vapaapäivänä ajeltiin aamusta Killerille. Viima aloitti tekemällä samaa rataa kuin Rieha eilen. Ketjutettiin takaperin ja meno oli oikein mukavaa. Olin erityisen ylpeä siitä, että saksalainen luonnistui Vimpsiltä hienosti. Sille täytyisi nyt muistaa pitää vaan näitä motivaatiotreenejä, niin hyvä tulee.

Rieha teki ensin pujottelua kuudella kepillä. Poistettiin loppujen lopuksi verkkoja, niin että käytössä oli vain kaksi verkkoa toisessa päässä. Meni yllättävänkin hyvin ja tuntui että välillä se jopa oikeasti mietti, eikä vaan painanut keppihulluna edes takaisin. Ohjauspuolilla oli eroa, jos ohjasin koiran oikealla, niin tuli herkemmin väleistä, kuin jos olin oikealla. Oikealta meno oli itse asiassa tosi hyvää ja haki aloituksenkin ilman verkkoja hienosti. Pikkuhiljaa.

Lisäksi tehtiin kontakteja, joissa edelleen painitaan sen ylösmenon kanssa. Stopilla se pelaa, mutta stoppi ylösmenolla on vaan jotenkin niin tylsää. Plus että kun R on korkeassa vireessä, niin sille saa oikeasti sanoa aika lujasti että uskoo, jos uskoo. Toki myönnän, että olen itse välillä epälooginen ja annan sen mennä, kunhan vähän hidastaa ja koskee. Täydestä vauhdista se pomppaa surutta
ylösmenon yli. Ehkä tämä on tosiaan vaan asennevamma minulta... Alasmeno on aika hyvällä mallilla. Tässä pätkä, josta voi nähdä tuota ongelmaa:



Koitettiin vielä loppuun tuota eilisen saksalaista, mutta visiin oltiin kumpikin niin väsyneitä että siitä ei tullut mitään.

Mutta muksa treeni, josta käytiin vielä koko sakki lumisessa metsässä lenkillä. Ihan kuin olisi astunut Narniaan, sen verran satumainen fiilis oli metsässä ;).

maanantai 12. joulukuuta 2011

Back in business

Koirat vietti viikonlopun hoidossa, kun itse oltiin juhlissa Etelä-Suomessa. Rieha pääsi oikein kahteen paikkaan ja oli vissiin kummassakin mennyt ihan ok. Kiitos tuhannesti kaikille hoitajille!

Sitten päästiin taas treenirutineihin kiinni. Riehan juoksutauko on ohitse ja vuorossa oli omat agitreenit. Uusi koulutusohjaajakin kuvioissa, eli kaikkea jännää. Rieha oli yllättäen ihan liekeissä tajutessaan mihin pääsee... Rata oli tänään tälläinen:


Mitäs siinä, alku meni hyvin. A:llakin malttoi ottaa kontaktit, kun vähän suhisin sille harjalla hidastusta. Pujottelussa oli ohjurit ja sehän tykittää niitä mistä kulmasta vaan. 8-9-hypyt olikin ongelmakohta. 8-hypyn takaakiertoon lähti hyvin, kunhan vaan ohjasin, enkä olettanut. 9-hypylle piti tehdä saksalainen ja siinähän oli mulla enemmän vauhtia kuin järkeä. Tosi vaikeaa oli se. Hyvä muistutus tuli kouluttajalta, että miksi koitan juosta koiran mukana, kun en ehdi ja ei tarvitse. Rieha irtoaa, joten voin mennä sitä hyvissä ajoin ohjaajaamaan. No niin, sitä voi taas pohtia... Mutta hyvä meno tauon jälkeen, R oli hienosti kuulolla ja teki tasan niin kuin vein.

Itsenäisesti tehtiin keinua ja puomia, kummallakin oikein hyvä meno. Lisäksi tehtiin hyppy-pöytä-pätkää ja siinäkin on tullut vissiin kehonhallintaa lisää, kun ei tippunut pöydältä kertaakaan. Tarjoaa myös itse maahanmenoa, eli oikein hyvä.

Pihalla tehtiin sitten hieman tokoa. Tuike teki luoksarin stoppeja, kaukoja ja seuraamista. Ihan ok menoa. Vimps sai tehdä noutoa, joka oli hirmu siistiä ja hauskaa ja teki tosi iloisella mielellä. Luoksetulossa tehtiin pari stoppia, jotka oli hienoja ja keskityttiin loppuosaan. En päästänyt läpi yhtään puolittaista sivulle tuloa ja alkoikin hienosti tarjoamaan paremmin. Seuraaminen oli oikein mukiinmenevää. Loppuun vielä paikkamakuu, joka oli sekin hieno. Pitäisköhän meidän taas mennä hauskuttamaan avoimeen :D?

Rieha reenasi noutoa, eka vauhtinoudoilla ja sitten luovutuksen kera. Hirmuisen hienoa menoa, kaikki luovutukset oli suoria ja priimoja. Kaukoissa eka istuminen oli taas jonninverran hankalaa, ihme juttu. Muut vaihdot sujui kuin rasvattu. Seuraamisessa meinasi vähän keulia, vissiin agihallin vieressä oleminen vähän kiihdyttää. Imuttamalla lyhyttä pätkää saatiin paikka kohdilleen. Luoksarin stopit oli priimaa. Loppuun paikkamakuu, joka oli hieno. Kesti hyvin piiloonmenon uudessa paikassa ja kaiken agihallin häriön. Jee!

torstai 8. joulukuuta 2011

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Treenisuunnitelma on edelleen toteutunut hyvin. Tänään ajeltiin cittarin parkkikselle treenaamaan. Uusi paikka ja mukavasti häiriötä, mutta R tekee hommia ihan samalla lailla kuin kotikentälläkin.

Kaukot: Ekan istumisen vahvistusta taas kerran. Hyvin meni, mutta koko litaniassa tuli taas yksi tuplakäsky. On kyllä herkällä tämä. Lisäksi tehtiin pari jättötreeniä, eli sai tulla suoraan leluun.

Nouto: Keskityttiin luovutukseen ja sen suoruuteen. Pitäisi tehdä tahallaan vinoja heittoja, että pääsisi korjaamaan jos luovutuskin on vino. Suurimmaksi osaksi hyviä toistoja, myös siihen pitää kiinnittää huomiota ettei lähde hyppimään päin luovutuksen jälkeen, eli palkan saa ryysiä vasta luvalla.

Luoksari: Stopit oli erikseen tosi hyviä. Testasin yhden koemaisen, mutta siinä otti stopissa pari askelta. Eli pitkästä matkasta saa vielä vahvistaa. Loppuosa oli ihan nappi ja tuskin tuollakaan stopilla olisi kuin piste tippunut, eli ei se ollenkaan pahalla mallilla ole.

Liikkeestä seis: Yksi koemainen, meni hyvin eli kesti kierrot, eikä ennakoinut pa:ta.

Seuruu: Askelsiirtymiä ja erityisesti nyt niitä täyskäännöksiä. Hyvin saatiin sujumaa. Loppuun meinasin tehdä pidemmän seuruun lelupalkalla, mutta neiti alkoi niin keulimaan, että ei melkein kävelemään pystynyt. Lelu piiloon ja vähän imutusta, niin johan löytyi taas paikka ja loppuun sai sen ihkulelunkin ;).

Paikkamakuu: Lyhyt ja pitkä piilossaolo. Hyvää, varmaa makuuta, pääkään ei pyörinyt vaikka häiriötä oli. Alkaa oikea tunnetila taas löytyä!

Cittarilta ajeltiin Killerille ja Vimps pääsi pitkästä aikaa liitelemään. Rata oli suht haastava, 23 estettä yhteensä. Vimpsillä oli jolkottelufiilis, joten tehtiin pätkissä ja lopussa oli aina palkka. Se nosti kivasti fiilistä ja saatiin vähän vauhtiakin.

Viiman hyppytyyli oli myös vähän oudon näköinen, eli jolkotteluun saattoi vaikuttaa myös jonkinlaise jumit? Ei tehty sitten kovin paljoa ja pitää nyt seurailla miltä sen liike näyttää...

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Treenisuunnitelman edistysaskelia

Treenisuunnitelma on hienosti voimissaan. Eilen treenattiin kotikotona itsenäisyyspäivän juhlinnan ohessa.

Liikkeestä seisominen: Ensin stopin vahvistelua, sujui hyvin ja stoppasi terävästi. Sitten kestoa. Aloin miettimään tulevaisuuden zetaa varten, että minun kannattaisi kiertää koiran vasemmalta puolelta, oikean sijaan. Oikealta kestää hyvin, eikä ennakoinut pa:ta, mutta vasemmalta lähti pyörimään mukana. Voivoit siihen ja uusi yritys, pikkuhiljaa alkoi kestämään tätäkin. Mutta reeniä vaatii.

Nouto: Ensin pari vauhtinoutoa suoraan leluun, biletysmeiningillä. Sitten yksi kera luovutuksen ja onhan se pätevä, iloinen ja vauhdikas.

Seuruu: Eilen oli lyhyttä, tänään pitkää pätkää. Paikka suurimmaksi osaksi oikein hyvä, erityisplussat juoksupätkistä. Huomasin että täyskäännöksiä on treenattava, niissä väljeni jonkin verran.

Paikkamakuu: Ensin lyhyt ja sitten pidempi piilossaolo. Erinomainen ilme ja hyvä makuu uuden piilon keran. Treeni tuottaa tulosta.

Tänään sitten omassa pihassa:

Kaukot: Vahvistelin alkuun taas ekaa istumista. Sujui hyvin, mutta sitten koko litaniassa vaati kaksoiskäskyä toiseen istumiseen. On jotenkin tosi herkällä tuo miten annan käskyn, vaikka olisi ihan kuulolla ja häntä heiluen odottaa käskyä. Maahan se menee vaikka sanoisin miten vaan. Jännä homma. Huomasin myös sen, että jättötreeniä ja sen ilmettä pitää taas ottaa, meinaa pikkukelpillä pää pyöriä, kun ei malttaisi ihan odottaa terävänä. Parempi sitten kokeessakin että huomio on pelkästään minussa koko ajan, eikä pää ole juuri jonnekin muualle kun se eka istu tulee.

Luoksari: Ensin stoppeja ja sitten loppua. Stopit on hienoja, samoin eteentulo. Huomasin että kun ei olla reenattu sivullemenoa, niin vähän oli hukassa (koitti vielä vähän tiivistää eteentuloa), mutttulla vinoon eteen.

Seuruu: Ja tänään siirtymätreeni. Koko ajan paranee paikka kaikissa siirtymissä, ilme super.

Paikkamakuu: Lyhyt ja pitkä piilossaolo edelleen. Kaunis, valpas ja varma makuu, vaikka Viima häiriköi häkistä haukkumalla vahtihaukkua. Hyvähyvä!

maanantai 5. joulukuuta 2011

Pihatreenit ja treenisuunnitelmat

Ollaan met treenattu. Perjantaina yritettiin treenata Laukaassa, mutta yllättäen kenttä oli pimeänä. Treenailtiin sitten kotosalla, jokainen koira teki jotain. Mutta kyllä se vaikuttaa, että Rieha ei pääse kimppatreeneihin, se on vaan niin helppoa kun voi raahata koko sakin hallille ja treenata. Toisaalta hyvä että ollaan treenattu nyt enemmän tekniikkaa ihan sisällä.

Jotain rakennetta treenamiseen piti kuitenkin saada ja uuden kalenterin voimin tein oikein kunnon treenisuunnitelman Riehalle koko viikoksi. Tänään otettiin se sitten käytäntöön pihatreeneissä:

Kaukot: Ensin ekan istumisen vahvistusta, että varmasti reagoi. Toimi hyvin, mutta heti kun testattiin koko litaniaa, niin huomasin ongelman eli nopesta palkkauksesta johtuen alkoi kestossa olemaan ongelmaa, eli tarjoili maahanmenoa jos palkkaa ei tullut. Eli myös kestosta pittää palkata. Muuten hauska liike, joka on hyvällä mallilla.

Luoksari: Eka stoppeja peruutellen, ihan hirmuhyvä meno oli näissä. Sitten erikseen eteentuloja, edelleen pätevää.

Seuruu: Askelsiirtymät oli treenin ajatus. Nämä on minusta oikein hienolla mallilla. Hieman jelppailin namin kanssa vasemmalle menoja, että sain väistämään sen paremmin (Riepua ei paljon pieni päällekävely haittaa...). Mutta hieno se on!

Paikkamakuu: Kahdella eri piilolla. Kummastakin tehtiin lyhyt ja pitkä versio. Eka meni hienosti kaikin puolin. Toisessa kerralla nousi ylös kerran, josta voivottelin sen takaisin, jonka jälkeen makasi hienosti.

Tehtiin vielä loppuun kontaktitreeniä laatikolla. Hieman oli hulassa, plus että laatikko menee lumen kanssa tosi liukkaaksi ja R liukastelee siitä herkästi vaan yli. Mulle tulee vähän sellainen kontaktiepätoivo, eikö joku voisi opettaa sille sellaiset superkontaktit, kun minen osaa.

Tuike teki myös, ihan innoissaan:

Metallinouto: Yksi toisto, koska se oli ihan kymppi :).

Kaukot: Tärpätyshärpätystä, ei kauheasti malttia ja kun korjaa niin meinaa pieneltä mennä usko. Mutta oli siellä hyvääkin, kunhan malttaa.

Seuruu&liikkeestä istu: Seuraaminen ihan Tuikea, kts. edellinen. Liikkeestä istumista piti muistuttaa, sen jälkeen pelasi taas hienosti. Hirmu onnessaan se oli läpi treenin :).

Ja vielä Viima, jonka karvanlähtö on muuten taas jotain ylimaallista... Onneksi ehti käydä siellä näyttelyssä, koska look on nyt Katukoira :D. Ja Viimakin oli ihan innoissaan, nyt se pitäisi viedä kokeeseen. Tosin haukku raikaa :D:

Seuruu: Treenattiin Vimpsille vaikeinta osuutta eli juoksuun lähtöä. Tässä vireessä sujui tosi hyvin ja teki täpäkästi.

Luoksetulo: Hienolla vauhdilla vireellä. Keskityttiin tässäkin sitten ongelmiin, eli lopetukseen. Mutta eihän siinä ole tässä vireessä ongelmaa, ongelma olinpikemminkin yliyrittäminen kuin vajaaksi jääminen. Hyvä ettei pyörähtänyt ympäri sivulle tyullessaa, kun normaalisti jättää pyllynheiton vajaaksi. No, hyvä niin, se on niin hauska kun on niin onnessaan.

Kaukot: Hyvä meno, eipä siin korjailtavaa ollut.

Semmoiset pihatreenit meillä ja aurinkokin paistoi, eli kaikinpuolin kivaa! Viikolla voidaankin nyt treenata ahkerasti, mutta viikonloppu menee sukulaisten häissä. Ensi viikolla pääsee Riehakin taas kimppatreeneihin.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Huonolla kelillä treenataan ja kuvataan sisällä

Kaikki ihana lumi sulasi pois. Märkää, liukasta ja pimeää, yök, yök. Ja juuri kun ei päästä edes hallitreeneihin Riehan juoksujen takia.  Sata kertaa mieluummin lunta ja pakkasta.

Kontaktitreeniä tehtiin märkyydestä huolimatta. Laatikolla alkaa olla ihan kiva meno, jopa siltä huonommalta (ei-tokopuolelta) ohjaten. Katse pysyy hyvin edessä ja malttaa odottaa vapautusta. Tänään treenattiin typerästä kelistä huolimatta pihalla myös paikallaoloa ja hienosti kesti omassa pihassa piiloon menot. Lisäksi ollaan temppuiltu, Hannan ja Fidzin blogista sain idean opettaa Riehan tulemaan jalkojen väliin. Tai olen sitä jo aiemminkin miettinyt, lähinnä agin lähtöjä ajatellen, mutta se on jäänyt. Muutaman treenin perusteella ollaan jo hyvällä mallilla :).

Kuvailin eilen illalla vähän videota koirista. Ensin Riehan ja Viiman leikkivääntöä. Viimalla on yksi lempilelu ylitse muiden ja se on Siili. Siilo voi olla mikä tahansa vinkusiili, kunhan se on siilen muotoinen ja vinkuva. Viima tunnistaa Siilet kaikista muista vinkuleluista ja rakastaa niitä yli kaiken. Riehasta Siili on yhtä kiva kuin kaikki muutkin lelut, mutta pitäähän sitä isosiskoa härkkiä kun se on noin leikkisänä. Rieha on muuten nyt juoksujen aikaa ollut aika ärhäkkänä ja sillä palaa käämi tosi herkästi, jopa Viima on vähän sitä varonut. Kunnon pikku-bitch. Mutta näin söpösti ne yhdessä värkkää:


Tuikesta sain nauhalle sen kaunista hymyilyä. Eikös olekin aika valkoinen ja hieno Pepsodent 7-vuotiaalla :D.


Ja loppuun vielä kuvasarja, jossa loistaa kelpien äly. Anna kelpille pallo, niin se viimeinenkin järjen hippunen tsekkaa itsensä ulos ;).





Ilman palloa se näyttää vähän järkevämmältä



Onhan se aika söpöinen.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Sisätreenit ja piilonkierrot

Vähän sisätreenivideota Riehalta. Metsku on sisällä haastavampi kuin ulkona, kun ei voi ensin hetsata kunnon vauhtinoudoilla. Pitää hyvin ja tuo mielellään, mutta eron tavan noutoon näkee siinä, että jää herkästi kauemmas luovutuksessa. Seuraamiseen olen aika tyytyväinen, toki siirtymia saa tekniikalta vielä hioa, mutta pääasiassa sen paikka on hyvä ja ilme priimaa. Avoimen kaukot on hyvällä mallilla, ylempiä vielä reenataa, mutta ideaa alkaa olla (ei ne ihan niin huiput ole kuin viime tekstissä hehkutin, videolta huomaa hyvin kun toinen tassu liikkuu jne. mitä ei livenä näekään niin helposti :D).

Kaikista eniten mää vaan tykkään tuosta asenteesta, Riehalle elämä hymyilee kun saa touhuta :).



Piilonkiertoja ollaan jatkettu ja hyvin menee.

Viimalta jäi tosiaan agikisat juoksematta. Silmätulehdus kesti sen kaksi päivää ja tänään se oli ihan täysin normaali... Juuri niin Murphyn lakia...

lauantai 26. marraskuuta 2011

Piilojen kierto vol.1

Tämä otsikko ei liity suojeluun vaan paikkamakuuseen. Uuden treenisuunnitelman ensimmäinen piilopaikka selätetty ongelmitta ;). Aloitellaan helposta, eli sisällä tehdään, että saadaan fiilis ihan varmana oikeaksi. Ekana vallattiin yläkerta, jossa menin toiseen huoneeseen. Pari toistoa ja R makasi hienosti.

Mie olen ihan otettu sen kaukoista. Miten se kuitenkin niin vähällä treenillä on tajunnut niiden idean niin hyvin. Maltti on se suurin ongelma, eli ettei tarjoile eri vaihtoja randomisti kauheassa innossaan, mutta se nyt on pientä kun ne vaihdot on puhtaita. Huisia.

Liikkeestä seisomisen stoppi ja seuraamisen askelsiirtymät oli myös treenissä. Erinomaisen hyvää treeniä saatiin, hienolla asenteella.

Viima oli tänään karannut peurojen perään. Illalla huomasin että sen silmä on ihan punainen ja tulehtunut. Vissiin karkureissullaan johonkin kolhaissut. Hirveä harmitus, sillä huomenna meillä olisi ollut oman seuran agikisat. Katsotaan nyt vielä aamulla, mutta ei hyvältä näytä...

perjantai 25. marraskuuta 2011

Avotsekki ja lisää lupauksia

Laukaassa tokoilemassa kisaryhmän kera. Päätin ottaa Riehalle tsekin avoimen liikkeistä. Eli tehtiin liikkuroituna, mutta palkkasin välissä hillitysti. Raisa liikkuroi ja liikkeet oli sekoitettu:

Liikkeestä maahanmeno: Hieno, kympin liike.

Luoksetulo: Eka väli hieman hitaasti laukaten, mutta stoppi oli tosi hyvä. Toka väli sitten normilaukkaa, hyvä eteentulo. Eli on siellä se temponvaihtelu, mutta laukaten kumpikin eli siinä mielessä ei paha. Luultavasti paranee, kun vaan vahvistetaan ja varmuutta tulee lisää.

Seuraaminen: Voisinpa jopa sanoa että hieno seuruu. Ilme aivan super, kontakti katkeamaton.

Kaukot: Ekaan istumiseen kaksoiskäsky, muuten hienot, terävät vaihdot. Edelleen siis ekan vahvistusta, omalla äänenpainolla siinä tosi iso merkitys.

Liikkeestä seisominen: Minusta tuntui että otti sivuaskelia stopissa, mutta muut sanoivat että ei ottanut ja että oli hyvä. Meinasi ennakoida perusasentoa. Eli stopin terävyys ja loppuosan treenaus edelleen työn alle.

Nouto: Hyvin malttoi istua ja kesti liikkurin käskytyksen. Itse nouto vauhdikas, nosto korrekti. Luovutus olisi saanut olla pari senttiä tiiviimpi.

Oikein kivalla mallilla siis ja näiden liikkeiden osalta oltaisiin täysin koevalmiita. Ilme oli tosi hyvä läpeensä ja palkkasin sitä aina pyörimisen kautta väleissä. Siirtymätkin meni hyvin. Mutta sitten se ongelma. Eli paikkamakuu. Tehtiin Ruu-labbiksen kanssa. Rieha on nyt selkeästi ottanut jonkun jutun uusista piiloista, eikä silloin voi pysyä. Nytkin jouduin palauttamaan sen kaksi kertaa ja oli muutenkin levoton. Eli piiloista on tullut meille nyt Juttu.

Seuraava juoksutauon treenaus onkin kotona treenata paikkamakuuta kaikkien mahdollisien piilojen kanssa. Vasta kun tämä on kondiksessa, niin voidaan miettiä kokeita. Toisaalta, ei pitäisi olla paha rasti. Treenattiin alokkaankin paikkamakuu parissa viikossa kotitreenillä kuntoon. R on kuitenkin koira, joka yrittää aina parhaansa, paikkamakuuseen pitää vaan luoda oikea mielentila. Eikä sitä muut koirat makuussa kiinnosta, nousee vaan minun perään.

Rieha teki myös pari ohjattua noutoa. Liikkuri vei kaikki kapulat, noudettava oli pari metriä lähempänä. Yksi toisto kummallekin puolelle. Merkillä se on aika viritettynä ja ottaa herkästi suuntia esim. liikkurin paikasta. Mutta sitten kun vaan itse suuntaan katseen selvästi oikeaan suuntaan, niin samoin tekee Rieha. Eli oikea nousi hienosti kummaltakin puolelta. Hyvä R! Loppuun vielä pari merkkiä, niissäkin hyvä meno.

Tuike teki myös. Alkuun koemainen ruutu. Ja se oli aivan nappi, kympin suoritus. Käskin sen suorilta maahan ja se toimi. Vitsi kun sillä on näitä niin hienoja hetkiä, tekee aivan mahtimenolla. Seuraamista tehtiin myös, suorilla meinaa kontakti tipahdella ja paikka löystyy, eli niistä piti hieman huomautella. Paikallaan käänöksissä into on hirmuinen ja meinaa mennä keulimiseksi. Loppuun kaukoja, jotka sujui niin kauan kunnes kentän reunalle tuli katsoja. T otti aika paljon painetta ja alkoi rauhoittelemaan ja tulemaan kohti helpoissakin vaihdoissa. Lisäksi se haistoi maahan tippuneen namin, eikä sen jälkeen juuri malttanut olla paikallaan. On se vaan niin höperä pieni. Loppun temputusta, joka on ihanaa! Temppukoiran ura olisi sen juttu.

Loppun treenasin taas Narun. Seuraamista, merkkiä&ruutua ja metallinoutoa. Haastavaa, mutta saatiin me järkevääkin menoa :).

torstai 24. marraskuuta 2011

3 x tokot ja 1 x agi

Torstai-ilta aloitettiin tokotreeneillä Ylistöllä. Saatiin Raisa seuraksi ja lupasin treenata Narunkin. Mutta eka omat.

Rieha aloitti merkillä&ruudulla. Vitsit, näissä on makea meno!! Tehtiin eka kumpaakin erikseen ja homma oli lähestulkoon täydellistä. Sitten ketjutettiin nämä. Rieha on oppinut vihjesanat ihan älyttömän hyvin ja kun pyysin sitä ensin hakemaan ruutua ja sitten merkkiä (missä ruutu ja tehdään erkki), niin kummallakin kerralla haki katseellaan pyydetyn. Ja hommahan sujui kuin rasvattu, merkki kymppi ja ruutu löytyi varmasti. Ei voi kuin ihmetellä miten se on niin fiksu...

Kaukoissa vahvistelin ensin istumista. Hyvä meno. Lyhyeltä matkalta myös seisomisia ja nekin sujui hienosti. Luoksarin stopit sujui myös hyvin, tosin hieman saa olla tarkkana, ettei tiputa raville pysähtymistä odottaessaan. Muutamat eteentulot, joissa ok meno.

Seuraamisessa keskityttiin askelsiirtymiin. Aika tyytyväinen olen noihin, käyttää takapäätä kivasti ja paikka säilyy. Loppuun se sai vielä tehdän tolpan kiertoja, josta parit stopit.

Hyvin se malttaa, vaikka juoksussa onkin. Hieman meinasi Naru kiinnostaa, mutta pystyi keskittymään kuitenkin. Muuten se on ollut aika ärhäkkänä, hormonit hyrrää...

Tuike hömppäsi myös. Ensin ruudun paikan hakemista, joka sujui hyvin. Stopata se ei osaa edelleenkään, joten kaikki oli sellaisia valuvia, mutta ruudussa se pysyy. Merkkiä muisteltiin myös ja sekin meni kivasti, jos unohtaa sen stopin. Kaukoissa eka rundi oli hyvä, mutta sitten tuli liikaa painetta ja alkoi liikkumaan. Kovasti se yrittää, vaikkei aina ihan kohdille osukaan. Luoksarin stoppeja peruuteltiin myös, Tuikemaista ja ihan ok.

Naakan kanssa treenasin seuraamista, noutoja, zetaa, merkkiä ja ruutua. Hassunhauska eliö se on. Jotenkin niin putkiaivoinen uros verrattuna noihin narttuihin, niin hyvässä kuin pahassa :D. Tosi upeasti se tekee silloin kun malttaa, nyt oli aika paljon intoa. Mutta yllättävän hyvin meidän yhteistyö sujuu, ottaen huomioon miten vähän ollaan tehty.

Siitä ajeltiin Killerille, jossa oli vuorossa Vimpsin agit. Rata oli jotain tälläistä (mie jotenkin ihan unohdin sen jo, joten ei ihan ehkä vastaa todellisuutta):


Mitäs siitä. Ekalla kiekalla otettiin palkkaus kaikkiin putkiin. Viima huomasi että namitädeillä oli namia, joten meno meinasi olla hillitöntä. Sillähän on ollut kisoissa vähän ongelmaa siitä, että menee moikkailemaan ratahenkilöitä, toivottavasti tämä ei nyt innostanut sitä.

Mutta putkilla palkkaus kyllä toimi, Vimps oli ihan onnessaan kun putken jälkeen odotti namialusta. Pitää jatkossakin hyödyntää tätä, tosin jotenkin ilman noita houkuttelevia nami-ihmisiä... Kovasti se teki iloisena ekan kiepin, eli koko radan. Puhtaana se taisi mennä (sitten kun sain sen kiinnostumaan minusta, eikä niistä nami-ihmisistä), vaikka vauhti ei ihan päätä huimannut.

Loppuun uusittiin pätkä 1-9. Aikalailla edellisen toisinto, ei huippuvauhti, mutta ok. Hieman se alkoi himmaamaan keinulla, se oli aika jännä. Mutta näillä mennään taas viikonloppuna juoksemaan pari rataa. Vimps on Vimps, pääasia että sillä on hauskaa ja hauskaa sillä tänään oli :).

maanantai 21. marraskuuta 2011

Tokoa ja kontaktitreenilupaus

Eilen alkoi taas laajennetun japsiporukan lämpimät sisähallittreenit, kivaa! Anna ja Jenny koirineen siis mukana.

Rieha treenasi seuraavasti:

Pujottelu: Päätettiin että sivussa voidaan treenata vähän agijuttujakin, kun esteen kerran on. Riehalle ohjurit, joista oli alkuun neljä pois. Yksi väli oli liian raju, joten palautettiin siihen ohjuri. Kun alkoi näin sujumaan, niin poistin vielä sen yhden ohjurin, hieman eri kohdasta, Hyvin se hakee, menee täysin itsenäisesti ja matalana, kunhan nyt saadaan nuo häivytettyä. Hieman oli lattia Riehasta kummallinen, eikä vetänyt ihan sitä normaalia sata lasissa-menoa. Toisaalta ihan hyvä, sillä tuossakin vauhdissa tassut luisti.

Nouto: Liikkuroituna. Hieman meinasi reagoida liikkurin käskyyn, joten palkkalin vaan kontaktista ja maltista. Kun tämä oli hallussa ja kaikki nytkähdykset liikkurin käskystä jäi pois, niin sai hakeakin. Hakee hyvää tempolla ja luovutus oli pätevää.

Hyppy: Avoimen mukaan. Hyvällä mallilla on tämä. Tosin pitää tehdä sille nyt vaikeutustreeniä, eli jättää tahallaan vinoon jne. että varmasti aina hyppää takaisin tullessaan.

Kaukot: Kaikki siirtymät on kivalla mallilla lyhyeltä matkalta. Maltti on vaan nyt valttia, tosi nopeasti koittaa tarjota jotain muuta vaihtoa, jos ei heti saa palkkaa. Hyvin näkee, että ollaan jankattu näitä, kun koittaa tarjoilla näitä koko ajan itsekseenkin.

Paikkamakuu: Nalan ja Nellin kanssa. Uusi piilopaikka oli Riehalle taas jännä ja käpsötteli perään ihmettelemään. Palautin sen kaksi kertaa ja sitten oli taas hyvää ja varmaa makuuta. Edelleen, eri paikat vaatii treeniä, pieni ei ihan vielä malta uusissa paikoissa samalla lailla kuin kotosalla.

Tuike:

Seuruuta: Pientä pätkää, jossa innokas ilme ja ok paikka.

Liikkeestä istuminen: Kymppi.

Hyppynouto: Varasti ehkä kolme kertaa, muuten hirmuisen hieno nouto. Pikkaisen meinaa olla pienellä intoa :D. Se neljäs kerta sujui sitten odottelunkin kannalta.

Kaukot: Maasta istuminen oli taas haastavaa. Treenailtiin itseksemme sivussa ja alkoi taas sujumaan, samoin kuin muut vaihdot.

Tunnari: Lyhyeltä matkalta erilaisia variaatioita järjestyksestä. Hyvin nousi oma, nostaa heti kun siihen osuu. Kerran sain hämättyä ja koitti tarjota jotain muuta, mutta kun otin väärän vaan pois, niin nosti oman taas varmasti.

Viima-viipsotinkin pääsi tekemään ja se oli ihan liekeissä, ihana :D.

Pujottelu: Ältsin hyvä rytmi ja meno, Viimallakin meinasi tassut lipsua, kun meni niin lujaa. Haki hyvin kummastakin suunnasta ja umpikulmasta.

Nouto: Ihan tositosi innokas nouto, laukkasi sinne ja takaisin ja hyvä luovutukset. Palautukset on ihan huippuja, kun se tulee sellaista häntä-pyörittää-koiraa-laukkaa :D.

Hyppy: Avoimen hyppyä, joka oli pätevää. Jopa meidän oneglmakohta, eli edestä sivulletulo sujui kuin rasvattu. Hieno Vimps!!

Katselin jo eilen illalla, että Rieha nuoli itseään ja tänään tulos varmistui: se aloitti toisen juoksunsa. Aika tasan 7kk on siis väli tällä hetkellä, katsotaan mihin kehittyy. Edelliset juoksut alkoivat 28.3. Kimppatreenit on siis tauolla vähän aikaa. Toisaalta hyvä, ajattelin että voitaisiin koittaa treenata kontakteja kuntoon tämän aikana. Aloiteltiinkin tänään laatikkotreenillä, kivasti sujui. Erityishuomio on nyt siinä että vahvistetaan tokokoiralle sitä oikean puolen ohjausta... Jospa meillä olisi juoksutauon jälkeen superkontaktit ;). Lisäksi tehtiin kaukoja, seuruuta imuttamalla ja luoksarin stoppeja. Hyvää menoa läpeensä.

Ai niin ja meidän koiria voi taas bongailla Viiman kasvattajan Salmen uudesta kirjasta: Pennun polku puolivuotiaaksi Erityisesti Tuike on hyvin edustettuna kaikissa syömiskuvissa :D, mutta Riehastakin on monta pätevää otosta.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Erittäin Hyvä Viima

Viima ja Raisa pyörähtivät Jyväskylän KV-näyttelyssä. Tuomarina Leni Finne ja tuloksena VAL-EH. Arvostelu oli seuraava:

Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi silmien alta. Hyvät silmät ja korvat. Oikea ylälinja. Riittävä eturinta. Hyvä rintakehä. Voisi olla tiiviimmässä kunnossa. Hyvät takakulmaukset. Liikkuu erittäin ahtaasti takaa. Löysästi edestä. Riittävä askelpituus.

Vimps oli esiintynyt ok, eikä traumoja jäänyt kai kummallekaan. Noista liikkeistä tuli tänään se rokotus ja Raisa sanoi, että Vimps oli muutenkin koittanut kovasti peitsata. Onkohan se sitten jumissa... Harmi, kun se on niin haastava hierottava. Mietiskelin, että jos sitä veisi esim. akupunktioon tai infrapunahoitoon, missä sen ei tarvitse maata kyljellään.

Ai niin, luultiin eka että Vimps sai H:n. Koska sininen nauhahan oli ennen H. Ei ole vissiin nämä näyttelyt ihan hallussa :D.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Perjantain perinteiset

Perjantain kunniaksi Laukaan treeneissä. Ensi viikolla voisi jo siirtyä maneesiin, ainakaan jos taivaalta tulee yhtään mitään nestemäistä.

Rieha teki:

Merkki&ruutu: Eka merkin vahvistusta sheippaamalla. Alkuun tarjoili merkin kaatamista ja haukkumista, mutta pian teki oikein päteviä merkkejä. Tehtiin n. 10 metristä ja hyvin haki, tosin vielä ravilla, ei ole vissiin vielä niin varma, että menisi täysiä. Päätin ottaa merkiltä suoraan ruutuun menon, ilman mitään ennakkovalmisteluja. Sinnehän se pärähti, täysiä ja hyvälle paikalle. Seis-käskyä se tänään varioi menemällä leikkiinkutsuasentoon, joten Tiina meni kerran palkkaamaan sen ruudun lähelle kunnon seisomisesta. Ei pahalla mallilla ollenkaan!

Luoksari: Stopit on parantuneet paljon peruuttelutreenillä. Loppuosa onkin meillä taas ihan auki, kun olen ottanut sille taas eteentuloja sivulle tulon sijaan... Se on vaan sillä paljon näyttävämpi ja tulee vauhdikkaammin. Ja teki tänään taas ihan kympin eteentuloja. Eli olen niin laiska etten jaksa opettaa vauhdikasta suoraan sivulle tuloa...

Liikkeestä seisominen: Huomasin että tämä on jäänyt treenittä ja se näkyy heti. Naksuteltiin hyvistä stopeista ja tuli parannusta. Samalla Tiina huomasi, että se edistää seuraamisessa jonkin verran joten:

Seuraaminen: Tehtiin ihan baby-treeniä nami kädessä, että sain paikkaa taas korrektimmaksi. Vissiin olen antanut sen taas keulia ja sitähän se kiihkossaan tarjoaa. Pitäisi muistaa tehdä tekniikkaakin silloin tällöin, eikä vaan aina sitä siistiä ilmettä.

Kaukot: Vahvistelin ekaa istumista: sekä käskyyn reagointia, että malttia istumiseen. Ihan kivasti sujui, tosin jotain se koitti siellä varioida alkuun.

Paikkamakuu: Kahden koiran välissä. Tosi hyvä, ilme oli valpas, mutta kesti hyvin piilossa käynnit ja sen, että toiselta puolelta tuli häiriötä nousevan koiran muodossa. Ei tämä vaadi kuin treeniä, as simple as that ;).

Tuike teki:

Ruutu: Hyvin se hakee ruudun ja menee reippaasti. Stopit sillä on mitä on ja se liikkuu aina saatuaan stop-käskyn. Onneksi se on pieni koira ja muutenkin pysyy hyvin ruudussa, vaikka etureunaan tuleekin.

Luoksari: Pakko oli testata noita stoppeja peruutellen. Ihan ok menoa. Sitten yksi testi koemaisesta. Ja sehän stoppasi seisomaan ihan tosi hyvin. Maahanmenossa niiasi ekalla käskyllä ja tokalla vasta maihin. Sivulletulo hyvä. Eli ei ollenkaan niin paha mitä pelkäsin.

Liikkeestä istuminen: Kymppi.

Kaukot: Maasta istuminen oli tänään tosi vaikeaa, ei meinannut pieni koira millään tajuta. Sitten kun saatiin se skulaamaan, niin muutkin meni hienosti. Hyvähyvä.

torstai 17. marraskuuta 2011

Agilitytykitystä

Nyt vähän multakin päivitykset laahaa. Enimmäkseen ollaan treenailtu sisällä pikkujuttuja. Riehan kaukovaihdot alkaa olemaan jo suht kivalla mallilla, toki lyhyestä matkasta, mutta kuitenkin. Maltti on lisääntynyt ja se on pääasia.

Mutta sitten agijuttuja. Keskiviikkona oli JATin seuramestaruusmöllit, joihin lähdettiin Riehan kanssa. Minulla oli yövuoro, mutta ajattelin että ehdin hyvin juosta radan ennen sitä. Ei pitäisi koskaan luottaa aikataulujen pitävyyteen, radat olivat lähes tunnin myöhässä ja kelloa katsoen tajusin että minun on lähdettävä töihin 10min kuluessa ja radalla oli edelleen medit... Päätin sitten että Riehan on radalle päästävä, vaikken itse ohjaisikaan. Ei kun etsimään ohjaajaa. Onneksi JATissa on ihania ja osaavia ohjaajia ja niin ihan lennosta Rieha sai ohjaajaakseen Kärnän Julian ja minä lähdin töihin. Hyvillä mielin pystyi Riehan jättämään osaaviin käsiin, Julia on tosi taitava ohjaaja. Ja on se Riehakin aikamoinen eliö, ketään muita omista koirista en voisi vaan antaa ihan vieraalle, että tässä on koira, voit palkata sitä millä vaan, minpä tästä lähdenkin :D. Ja isä oli onneksi kuskaamassa Riehan kotiin, niin siitäkään ei ollut huolta.

Rieha ja Julia juoksivat kaksi rataa. Eka oli vissiin ollut aikamoista menoa ja R oli päässyt lipsahtamaan putken väärään päähän. Toka rata oli kuulemma ollut jo parempi, mutta sieltä yksi rima alas, joten eivät ihan nollaan päässeet. Ajoista ei ole vielä tietoa, mutta veikkaan että lujaa mentiin. Tosi hieno tulos, kun oikeasti ajattelee että lennosta vaihdettiin vieraaseen ohjaajaan. Julia sanoi Riehaa liukkaaksi saippuapalaksi ja sellainenhan sen on :D. Kiitokset vielä Julialle!

Torstaina vuorossa oli Vitikaisen Tiian agilitytreenit. Rata oli tämän näköinen:


Ensin tutustuttiin rataan ja jo siinä tuli niin paljon hyviä vinkkejä ettei tosikaan. Tykkään tosi paljon Tiian tyylistä, tälläinen ei-niin-himoharrastajakin ihan innostuu, kun selitetään miksi jotain tehdään, eikä vaan että tee tähän sellainen ja sellainen kuvio. Keskityttiin taas paljon linjaamiseen ja siihen, miten kerrotaan koiralle mihin mennään. Lisäksi siihen, miten ohjataan rohkeasti, vartalon liikkeella koiraa vieden ja itselle tuntui että tuli monta ahaa-elämystä. Liike-katse-laser, niillä koira liikkuu.
Rieha pääsi radalle ja Tiia muistikin heti tämän hullu-kelpien ;). 2-hypylle tein vastaanottavan valssin, jossa erityishuomio omalla liikkeellä esteen taakse vientiin. 3-hypylle linjattiin (liike, käsi matalalla, toinen käsi ylhäällä), että saatiin kunnon linja puomille, putken sijasta. Rieha lukitsi puomin hienosti ja alku oli aika kiva.

5-hypylle tehtiin päällejuoksu, siinä piti vähän ohjaaja keräillä, että sain vastakkaisen käden ohjauksen toimimaan. 6-putkesta 8-putkeen meno oli taas hyvää, muistin valssata oikein hypylle. Sitten tulikin nämä hauskat pimeän putken leijeröinnit. Useimmat koirat jäivät 8-putken jälkeen ihmeissään seisomaan tai yrittivät tulla puomin alta ohjaajan luokse. Ajattelin, että Rieha varmasti irtoaa ja niinhän se irtosikin. Niin paljon, että juoksi 9-putken ja puomin ympäri minun luokseni :D. Tiia meni avittamaan ja kun sai kerran kelpin tyrkätyksi 9-putkeen, niin Riehalla syttyi lamppu ja sen jälkeen tämä toimi ihan sairaan hienosti.

10-hypylle taas vastaanottava valssi, josta linjaamalla 11-hypylle, joka kierrettiin siis oikealle kaartaen. Tuo linjaus toimii niin hienosti, R hyppäsi ihan kiinni hyppyyn. Siitä jatkettiin vastakkaisella kädellä vieden (tässä huomio siihen, ettei ole kahden käden ohjaus, joka vie koiran hypyn taakse, vaan vastakkainen käsi vie yksin, jolloin se kertoo koiralle että hyppy hypätään etukautta). Ja se toimi niin hienosti, R ei ole koskaan mennyt noin sujuvaa rataa ja päästiin 8-16 ihan todella upealla menolla. 16-hypyllä oli taas ohjaajalle vaikea valssi (älä käännä ylävartaloa, ylävartalo ja katse kohti rimaa, jalat kääntyy), mutta saatiin sekin sujumaan heti tokalla kerralla. 18-putkeen vienti  oli monelle vaikea, koska kulma oli erikoinen, mutta Rieha hiffasi sen heti. Ja näin päin putkien leijeröinti sujui heti. Ekalla kerralla se ampaisi 19-putkesta niin lujaa että kiersi 20B-hypyn, mutta kun muistin ottaa siihen putkijarrun, niin saatiin 16-20 pätkä sujumaan ihan tosi hienosti.

Ihan sikamakeaa menoa, on se vaan hieno. Helppoa ei ohjaajalla ole, koska se menee niin pirun täysiä, mutta kyllä tulee hyvä fiilis kun onnistuu. Ja katsokaa nyt miten vaikea rata me mentiin, jee!

Tiia puhui siitä miten koiralla pitää olla ihan tosi varma putki, kontaktit ja pujottelu. Eli että koira hakee käskyllä ne mistä vaan. Putkella ollaan jo aika kivalla mallilla. Rieha pääsi vielä loppuun esittämään putken hakemista, eli oltiin parinkymmenen metrin päässä ja käskin sen hakemaan putken ja sinnehän se pärähti. Kontaktit sen sijaan on meillä hakusassa. Pysäytän Riehan ylösnousulle ja siitä ei kyllä tule jatkossa mitään... Pakko olisi päästä nyt opettelemaan tuohon jotain muuta. Samoin alastulolla se himmaa jonkin verran, vaikka ihan hyvin 2o2o ottaakin.

Paljon on siis treenattavaa, mutta olipa mukava treeni!

Viima kävi tekemässä saman radan ja saatiin senkin kanssa onnistumaan yllättävän hyvin, toisella yrityksellä koko rata puhtaasti läpi. Erityisen ylpeä olin tuosta putkeen leijeröinnistä. Alkuun Vimps jäi vaan haukkumaan puoleen väliin, kun ei millään hiffannut, mutta sitten syttyi lamppu ja se lähti irtoamaan. Hieno! Mun oli pakko kokeilla sama myös Tuiken kanssa. Se esitti tästä oman versionsa, eli hyppäsi putken päälle, kun ei muuta keksinyt. Mutta kyllä sekin sinne irtosi loppupeleissä ja sen kohdalla pitää ottaa huomioon se, ettei se ole liidellyt pitkään aikaan :).

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Viikonloppu takautuvasti

Koko sakki on viikonlopun jälkeen hieman väsynyttä. Meillä oli talon tupaantuliaset ja vietettiin oikein kiva ilta. Tuike oli äidillä hoidossa, mutta Viima ja Rieha juhlivat muiden mukana. Viima keskittyi kerjäämään ja onnistuikin vissiin saamaan herkkuja aika mukavasti bravuuritempullaan "pistän pään polvellesi ja katson surkeasti, koska en koskaan saa ruokaa". Ja kyllä, minua ei haittaa vaikka koirat saisikin ruokaa ihmisiltä pöydästä, kunhan lähtevät pois kun niin sanotaan. Viimalle oikein tuottoisa ilta siis.

Rieha sen sijaan on pahimman luokan bilehile ja se keskittyi koko illan kerjäämään ihmisiä leikkimään. Ja taisipa se aika paljon lelun perässä juosta ja kiskoa. Edelleen se on niin hauska,  annat lelun kelle vaan, niin se tekee heti ihan täysiä mitä vaan ja leikkii aivan samalla intesiteetillä. Eikä muuten hevillä luovuta ;). Taidettiin sitä vähän kouluttaakin, mm. tassun antoon. Ja kyllä, minua ei myöskään haittaa se vaikka muut koirille jotain opettaisivatkin, ei siitä mikään pilalle mene ;).

Launtaina ennen tupareita koko sakki kävi vielä Koirasportilla uimassa. Viima veti taas kuono kiinni Anskun kädessä, höperö tapaus. Tuike nouti lelua ja on se sille rankkaa hommaa, mutta kyllä se siitä tykkääkin. Rieha juoksi täysiä altaaseen, eikä tullut sieltä pois ennen kuin aika oli täysi. Täysillä se veti koko ajan, uiminen on ehkä parhautta (niiden kaikkien muun miljoonan asian kanssa).

Perjantaina treenailtiinkin. Eka oltiin kisaryhmän treeneissä Laukaassa.

Rieha teki ohjattua, jossa oli hirmuisen kiva meno. Kerran haki keskikapulan (unohdin Riikan vinkin siitä miten sen saa kääntymään ja sinnehän se noutohulluna paukkasi). Se lukee todella hyvin omaa katsettani, eli kääntään itsekin päätä sinne suuntaan mihin katson. Todettiin myös, että taidetaan tästä lähtien tehdä vaan virallisesti, eli niin että appari vie kaikki kapulat, silloin sille oikeasti jää mielikuva asiasta.

Tunnari tehtiin laudalla. Ensin kerran pelkällä omalla, sitten mukaan pari väärää. Yhdellä omalla onnistui, mutta maisteli sitten muita irtonaisia ennen kuin toi oman, joten palattiin takaisin yhteen irtonaiseen, joka taas nousi hienosti. Enemmän pitäisi tätä treenata.

Luoksarin stopit on hyvällä mallilla peruuttaessa. Sen sijaan kun testattiin koemaisena, niin kyllähän se valui. Eli toistoja, toistoja vaan.

Rieha sai osallistua myös häiriötreeniin, jossa ensin seuruutettiin koiria pujotellen toisten koirakoiden ympäri. R oli hirmu pätevä, kontakti pysyi ja seuraaminen oli hienoa. Sitten tehtiin vielä luoksetuloa koirakujan läpi. Se meinasi hieman aijata lelua, joten vauhti oli vähän hidasta. Mutta hauska treeni, vähän erilaista välillä.

Loppuun tehtiin paikkamakuu. Nyt olikin jostain syystä pikkukelpille vähän liian jännä juttu ja meinasi kovasti nousta istumaan. Luultavasti johtui siitä, että piilon paikka oli niin kaukana, plus että mentiin piiloon ikään kuin kyyristyen. Minusta näytti siltä, että yritti kovasti kuikuilla perään ja istuen näki paremmin. Ja sitten kun sen keksi, niin yritti sitä monta kertaa. Lyhensin matkaa vähän ja menin piiloon helpompaan paikkaan ja saatiin sitten hienoakin makuuta. Piilossa oleminen vaan vaatii vielä treeniä.

Tuike-pieni teki ensin kehäänmenoja koemaisesti. Loistava kontakti ja ilme, ei yhtään häröilyä tai häiriöiden huomiointia. Hyvä T!

Tuike tekin tunnaria pari kertaa, extra-häiriöllä, eli matkan varrella seisoi ihmisiä ja toisessa toistossa ihminen seisoi ihan kapuloiden takana. Eipä se haitannut, meni ja tuli iloisesti ja oma nousi varmasti. Näitä lisää!

Loppuun vielä kaukot, jotka oli aivan todella pätevät. Kaikki siirtymät lähestulkoon priimaa, oli kuulolla ja muutenkin hieno suoritus. Mahtavaa!

Laukaasta ajeltiin vielä Killerille agillitemään, koska kouluteltiin Tiinan kanssa yhdessä lappalaiskoirille agia. Rieha sai tehdä kontakteja. Keinu on kyllä ihan sikamakea, menee lujaa, matalana ja mitä lujempaa rämähtää niin sitä hauskempaa ;). Kontaktit toimi tällä hyvin. Puomilla meno oli myös yllättävän rauhallista, eli malttoi tehdä myös ylösmenon. Alastulo hyvällä mallilla. Lisäksi R teki lyhyttä radanpätkää, jossa oli mm. pussi. Hyvä meno.

Viima kävi tekemässä myös lyhyttä pätkää. Ilme ei aluksi ollut ihan huippu, mutta loppua kohden meno parani ja haukku raikasi. Pussi on ihan Viiman lempparii!

torstai 10. marraskuuta 2011

Rieha ja koneet

Rieha tykkää isoista koneista, onkohan se ottanut mallia isännästään ;)

Tässä tyylinäyte viime viikolta


Ja sitten ihan pienenä, taitaa olla ikää sen alle 3kk


maanantai 7. marraskuuta 2011

Treeniä

Ajeltiin treenailemaan Raisan kanssa. Rieha teki ensin tokojuttuja, jättötreeniä, kaukojen aloitusta ja luoksarin stoppeja. Virtaa riitti ja homma oli Riehasta hirmu hauskaa. Mietittiin noita sen jättöjä. Se on kuitenkin tosi vilkas ja innokas nuori koira, niin voiko siltä vaatia ihan katkeamatonta kontaktia. Sillä on kuitenkin suurimmaksi osaksi upea kontakti ja ilme, mutta sitten noissa jätöissä se ehtii yleensä jonnekin vilkaista. Luulen että kontaktin säilyminen tulee osaksi iän ja maltin myötä, mutta treenaillaan edelleen. Raisalta tuli hyvä vinkki, että palkkaisin sen heti ekan askeleen jälkeen välillä. Muuten meno oli hirmu pätevää, erityisesti luoksarin stopit on hienolla mallilla.

Viima sai treenata Raisan kanssa näyttelyjuttuja. Kotoa lähteminen oli taas valeraskaalle Viimalle tosi vaikeaa, mutta voi sitä onnea kun pääsi tekemään. Askel lensi, häntä heilui ja haukku raikasi. Ihan noin innoissaan ei välttämättä tarvitse näytelmissä olla :D. Hyvän näköistä menoa oli, Vimps on niin kaunis.

Sitten oli vielä vuorossa Riehan agitreenit Killerillä. Kouluttaja oli vahingossa unohtanut tulla paikalle, joten vedettiin treeni läpi omatoimisena:


Pätkin radan paloihin. Kontaktit ja pujottelu (verkoilla, kolme palaa puuttui) erikseen. A on Riehalle kyllä tosi haastava, voihan se olla että se on vaan sille fyysisesti  vielä niin vaativa. Saatiin siitäkin onneksi ihan hyviä toistoja. Keinu on super, siinä ei ole mitään ongelmaa. Pujottelukin sujui tosi hienosti, pitäisi vaan oikeasti päästä noita apuvälineistä eroon.

Kohta 3-6 sujui yllättävänkin hyvin ja sain Riehaa käännetyksi aika kivoilla linjoilla. Takaaleikkasin putkeen ja se sujui hyvin. 7-hypylle meinasi tulla pientä pyörimistä, kun olin putkella niin takana, ettei oikein hiffannut että eteenpäin oli suunta. Sitäkin saatiin parannettua. Pujottelun haki hienosti. 9-12 esteet meni ihan ältsin hyvin, hyvät linjat ja keinulle makea kontakti. Keinulta se meinasi ensin hakea putkea, mutta kun otin keinulta lähdön tosi hallitusti takaperin vastakaisella vieden niin sujui hienosti.

Ihan loppuun testattin koko rata ja taidettiin päästä aika lailla virheettä. Minusta meillä oli hyvä fiilis tänään, pysyin itse rauhallisena joten Riehakin pysyi paremmin hanskassa. Palkkasin sitä oikeastaan pelkästään namilla ja vasta ihan lopussa sai lelun. Muutenkin koitin ohjata mahdollisimman hiljaa ja se tuntuu sopivan. On se vaan sellainen tykki...


perjantai 4. marraskuuta 2011

Häiriötä ja malttia

Kisatokoryhmän kanssa treenaamassa. Päätin ottaa ohjelmistoon vähän erilaista treeniä, eli häiriötä, malttiharjoutuksia ja koemaista menoa.

Rieha aloitti koemaisella kehään menolla. Tätä ja muutenkin liikkeiden välejä saa treenata, Rieha kun aika herkästi aika irti päästessään kentälle ;). Palkkailin sitä lähellä pysymisestä ja mentiin seuruun aloituspaikalle, josta vapautus.

Sitten tehtiin jättötreeniä, eli jätin koiran istumaan tai maahan ja avustaja seurasi mitä se tekee kun kävelen pois. Jos pysyi hyvin ja valppaana, niin sai tulla leluun suoraan. Tarkoituksena tehdä sille odottamisesta hauskempaa ja yllätyksellisempää, R kun meinaa olla välillä sitä mieltä että odottelu on tylsää ja siinä voi vaikka vähän nuuskia. Tämä sujui tosi kivasti ja ihan selkeästi Riehalle sopiva treeni, ilme pysyi valppaana ja hyvänä.

Samaan syssyyn tehtiin kaukojen ekaa siirtymää ohjatusti. Malttitreeniä, eli että ei reagoi liikkuriin ja malttaa istua, eikä tarjoa heti maahanmenoa. Muisti kuunnella hyvin, eikä lähtenyt tarjoilemaan. Lisäksi tehtiin noutoa liikkuroituna, ideana taas odottaminen ja liikkurin ignooraaminen. Palkkasin sitä erikseen namilla liikkurin käskyn jälkeen ja sitten vasta sai mennä hakemaan, josta suoraan leluun. Asenne hieno!

Ohjatusti tehtiin vielä seuraamispätkä, jossa pitkä juoksuosuus ja askelsiirtymiä. Alussa paikka oli tosi tiivis, sitten hieman hölläsi. Juoksuosuus ihan super, teki kaikki käännökset upeasti ja paikka oli mahtava. Paikallaan siirtymisetkin sujui oikein kivasti. Ihan loppusuoralla meinasi tulla kontaktin tippuminen, mutta sain sen palkatuksi vielä hyvästä kontaktista.

Tuike kävi välillä treenaamassa ja Rieha tuli vielä toiseen settiin. Tehtiin paikkamakuu kolmen muun koiran kanssa. Olin piilossa, mutta muiden mukaan Rieha makasi hienosti ja valppaana. Kesti lisäksi hyvin vieressä olleen koiran nousemiset ja palkkailut. Hieno R! Loppuun tehtiin vielä luoksarin stoppeja peruuttelemalla ja niissä alkaa olla aika hieno meno.

Sitten ne Tuikkusen treenaukset. Tehtiin sille myös koemaisia sisääntuloja, se sai vielä extrahäiriön muista paikallaolijoista, jotka liikuskelivat ympärillä. Aika kiva meno. Asenne oli hyvä, malttoi pitää kontaktin, eikä juurikaan ottanut häiriötä. Mentiin siis ohjatusti aloituspaikalle, josta pyörimisen kautta vapautus ja palkka. Hyvin sopi, näitä lisää!

Sitten tehtiin ruutua. Ajattelin tehdä vähän vaihtelevampaa treeniä ja vein lelun ruutuun. Ollaan oikeastaan tehty vaan bongaamista ja palkka vasta stopista ja ajattelin että tästä tulee enemmän motivaatiota. Alkuun T oli vähän ihmeissään lelusta ruudussa, mutta sitten toi sen iloisesti takaisin.

Loppuun vielä kaukot häirittynä. Eka toisto oli muuten kymppi, mutta lähti kääntymään sivusuunnassa takapalkkkaa kohti, joten otettiin uusinta. Sitten sille alkoi tulla hieman turhautumista ja koitti itse tehdä vaihtoja nopeammin ja pääsipä se kerran varastamaan takapalkankin. Viimeinen toisto oli kuitenkin hyvä sekä ilmeeltä että maltilta. Ja hienoa oli myös se, ettei juuri ottanut häiriötä häiriköivistä ihmisistä.

Hyvä treeni!