sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Luonnetestattu Tuike

 Tänään käytiin Hankasalmella Katri Leikolan ja Irene Puputin tuomaroimassa luonnetestissä. Päivä oli pitkä ja tuulinen, mutta kokemus oli todella mukava. Tuike paineli läpi testin ihan omana iloisena itsenään (eli maailman valtiaana), sen kummemmin mistään paineistumatta. Tuomarikin sanoi että taisi pitää tätä vaan sellaisena uutena hauskana leikkinä sunnuntaipäivien ratoksi Nauru. Kiitokset Raisalle ja Saanalle seurasta ja henkisestä tuesta!

Testi meni aikalailla juuri niin kuin olin ajatellut, tein ennen lähtöä oman arvion siitä mitä Tuike saa ja se kävi tuloksen kanssa yhteen lähes täydellisesti. Laukaksista en ollut varma, koska Tuike ei ole niitä koskaan kuullut eli laukausvarma oli oikein hyvä tulos. Vilkkauta epäilin jopa suuremmaksi, kun nyt se jäi parhaaseen mahdolliseen. Pidättyväisyys näkyy siinä että Tuike ei alkanut leikkimään vieraan kanssa, tuijotti vaan minua. Minun kanssa leikki ja alkuun vahingossa siitä suoraan myös tuomarin kanssa, mutta sitten tajusi huijauksen ja lopettaa. Kelkka meni hienosti, siinä toimintakyky oli oikein hyvä. Puolustusoisossa oli tosi täpäkkänä ja lopussa vasta väisti, silti yrittäen sieltä vielä vähän tulla. Pimeä huone oli vaikea, ja sen tiesin jo etukäteen. Siellä tarvitsi paljon apuja ja tuli tosi varovasti hiipien. Siellä myös tuomarien mukaan näkyy pehmeys, vaikka muuten ei juuri muistellut mitään eli olisi saattanut olla vaikka kohtuullisen kovakin ilman pimeää huonetta. Eli pimeässä huoneessa, kun ei ole mitään oikeaa uhkaa, ei pysty kompensoimaan toimintakykyään taistelutahdolla ja terävyydellä. Muualla se sitten painaakin niiden voimalla. Seinässä siis myös räkytti ihan tehokkaasti tuomarin hyökätessä.

Osa-alueiden pisteet menivät näi (suluissa mitä itse ajattelin etukäteen tulevan):

Toimintakyky: -1 pieni (-1)
Terävyys: +3 kohtuullinen, ilman jäljelle jääviä hyökkäyshaluja (+3)
Puolustushalu: +3 kohtuullinen, hillitty (+3)
Taistelutahto: +2 kohtuullinen (+2)
Hermorakenne: +1 hieman rauhaton (+1)
Tempperamentti: +3 vilkas (+1, erittäin vilkas)
Kovuus: +1 hieman pehmeä (+1)
Luoksepäästävyys: +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen (+2a)
Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma
(++laukauskokematon)

Plussaa 144p., josta toimintakyvystä miinus 15p., yhteensä siis 129p. ja laukausvarma sekä hyväksytty.

Tuike on sähäkkä, iloinen ja taistelutahtoinen kaveri ja se näkyi myös testistä. Meistä kuulemma näkee että suhde on kunnossa ja sovitaan toisillemme. Eli ihan Tuikkusen näköinen testi ja olin tyytyväinen tulokseen!

Videot testistä löytyvät Picasan galleriasta!